Brittiläisen heavyrockin aamunkoiton kolmen kovan koplasta Zeppelin pohjautui alkuvaiheessaan melkoisen tyylipuhtaasti bluesiin Purplen edustaessa hienostuneempaa jytäilyä. Black Sabbath on kolmikosta kuitenkin se, joka on vaikuttanut kenties kaikkein voimakkaimmin heavyrockin myöhäisempään kehitykseen.
14 kappaleen Best of sisältää Sabbath- tuotantoa aikaväliltä 1970-1978, ts ajalta, jolloin Ozzy Osbourne toimi yhtyeen solistina. Jostakin syystä vuoden 1975 Sabotage-albumilta mukaan ei ole kelpuutettu yhtään näytettä. Tämä on sääli, sillä varsinkin Symptom of the Universe ja Am I going Insane (Radio) edustavat kiistatonta klassikkotasoa. Vuoden 1977 Sabbath-tuotoksen Techincal Ecstasyn feidaaminen on hivenen hyväksytympää, eikä monipuolisuudellaan hurmaavalta Never Say Dieltakaan mukana ole kuin nimikkoraita. Muilta osin mukana ovat klassisista klassisimmat vedot, kuten vaikkapa jonkin kauhuelokuvan soundtrackiksi erinomaisesti sopiva nimikkobiisi Black Sabbath, riffijärkäleet Iron Man ja Sabbath Bloody Sabbath, kuulas slovari Changes ja jytähelmien jytähelmi Paranoid.
Ainoa ei aivan itsestään selvä, mutta sitäkin laadukkaampi biisivalinta kokoelmalla on Paranoid-albumin ehdottomiin kulmakiviin lukeutuva Fairies Wear Boots. Tony Iommin iättömät kitarariffit, Geezer Butlerin vankka bassotyöskentely ja Ozzy Osbournen jäljittelemätön laulusoundi ovat oma korvaamaton osansa heavyrockin uljasta historiaa. Aidot asiat pysyvät ja vain paranevat vanhetessaan.