Puolikas lukukautta on takana, koetta ja esseetä vaaditaan joka kurssilla. Olin hyväuskoinen ja kuvittelin ettei vaihto-opiskelijoiden kursseilla ole kokeita. Vielä vähemmän löytyy kiinnostusta kirjoittaa esseitä Korean historiasta ajanlaskun alusta lähtien kun tajusin, että olen kohta puolitoista kuukautta herännyt joka aamu yhdeksäksi luennoille. Elämäni on rutinoitunutta! Pois se minusta! Toissa viikonloppuna oli tarkoitus lähteä Busanin elokuvafestivaaleille mutta samaan aikaan järjestettiin vaihtareiden kulttuurimatka historiallisiin ja Korean taloudelle merkittäviin kohteisiin, joten niin vaihtuivat laatuelokuvat Hyundain tehtaaseen ja tuhat-vuotisiin temppeleihin. Onneksi sentään hotellin bileet olivat hyvät.
Tiistaina kuulin kaverin lähtevän loppuviikosta Busaniin katsomaan muutamia elokuvia. Mietin hetken voisinko olla niin hurja että jättäisin luennot väliin. Ensi vuonna en enää pääse festivaaleille mutta seuraavalle luennolle pääsen taas viikon päästä. Ja niin torstaista tuli ilon päivä. Näin kolme elokuvaa – korealaisen omintakeisen tissi-pakara -elokuvan (ehkä parhaalla seksikohtauksella mitä olen koskaan nähnyt), Wim Wendersin uusimman dokumentaarin sekä iranilaisen elokuvan kuuromykästä pariskunnasta ja pienestä pojasta. Kaikki sykähdyttivät omalla tavallaan, en muista milloin olen viimeksi ollut niin vaikuttunut taiteesta.
Torstai oli niin hurmaava että päätimme lähteä perjantaina katsomaan vielä festivaalien päätöselokuvan. Liput olivat tietysti loppuunmyydyt mutta keinolla tai toisella pääsimme sisään ja elokuva oli menestys. Ilta jatkui Busanin hiekkarantoja käyskennellessä ja ravintoloihin tutustuessa. Yöllä, ennen kotiinlähtöä pulahdimme uimaan viileään Japaninmereen. Ilma oli kirpeä vaikka syksy on ollut erityisen lämmin. Kelluin selälläni, aallot puskivat kasvoihin ja kuljettivat mua kohti rantaa. Vesi tunkeutui vaginaan asti ja kutitti sisältäpäin pehmeällä otteella, täydellinen päivä oli kohdannut täydellisen yön, meri velloi ympärilläni ja yhtäkkiä kaikkialla oli hiljaista.
Aamukuuden aikaan palaaminen takaisin asuntolaan, jossa mua odotti kasa kotitehtäviä ja kova sänky, tuntui naurettavalta mutta arkeen oli palattava. Mielessäni kellun vielä meressä ja kuuntelen yön hiljaisuutta.