Hävettää. Tarttuminen basistin soololevyyn on tuntunut jo jonkin aikaa ankealta. Saatekirjeessäkin sanotaan, että levy on saanut inspiraationsa universumin laajentumista koskevista teorioista. 
Panda Music 2016
Tänä kylmänä ja aurinkoisena aamuna herään heti viiden jälkeen, linnut laulavat synkassa valon kanssa. Kuljetan aamukahvini parvekkeelle ja ajattelen, että tämä aika aamusta on aina ollut joogan ja meditaation aikaa. Lähiavaruus on enimmäkseen unessa ja mieli on rauhaisa. Huokaan ja työnnän cd:n koneeseen.
Kahlaan kuuliaisesti kahden ensimmäisen biisin ohi ja korkkaan kolmannen. Kun levyn toinen lähtökohta on meditaatio, niin ei ole ihme jos omasta mielestä kumpuaa samanaikaisesti Jacques Tati ja Humppaveikot. Annan heidän tulla. Ennakkoluuloinen ja luontainen vastenmielisyyden tunteeni progea kohtaan vaatii pilkkomista ja sovittelua. Samoin luontainen vihamielisyyteni musiikkigenrejä kohtaan.
Vasta neljäs raita Porto for Breakfast, saa kiireesti hapuilemaan kuulokkeita. Unohdan maailman linnunlaulun ja istun perseelläni seuraavat neljä tuntia. Musiikki pitää minut paikallani, mutta mieli matkaa. Kun Waiting for the bus kiemurtelee sisään korvakäytävään, alan toivoa, ettei kukaan enää koskaan häiritse minua.
Levyn nimibiisin Expansion taustalla kuulen hypnoottisesti narisevan keinun. Liike, laajeneminen ja levittäytyminen on kirkasta ja puhdasta. Kuulen puhaltajan hengityksen äänet tai omani, en halua nyt eritellä. Koko levy tuntuu itsessään laajenevan, yksinkertaiset melodiat luovat muusikoille tilaa leijua. On jotenkin selvää, ettei tällä levyllä liikuta maan pinnalla.
Viimeinen First Light kappale, on kuin rukous tai sen aamen: puhdas, hellivä ja armollinen. Jään sen varaan ja kiitän.
Kalle Ylitalo & The Mystics sekä Litku Klemetti & Tuntematon numero Pannuhuoneenalla Humu-klubilla #32 14. toukokuuta alkaen klo 22.00. Liput 6 euroa.