Mika Järvinen: Deep Purple Highway Star – Ritchie Blackmoren vuodet 1968–1993. Johnny Kniga: 2018. 400 s. Deep Purple lukeutuu brittiläisen hardrockin ikoneihin ja Mika Järvisen käsialaa oleva, kitaristi Richie Blackmoren Purplessa vaikutusaikaa käsittelevä biografia on suorastaan erinomaisen ansiokas teos.
Yhtyeen ensimmäiseen kokoonpanoon kuuluivat Blackmoren, kosketinsoittaja Jon Lordin ja kaikissa Purplen line-upeissa ainoana jäsenenä mukana olleen rumpali Ian Paicen lisäksi solisti Rod Evans ja basisti Nick Simper.
Bändi julkaisi laadukkaat albumit Shades of Deep Purple, The Book of Taliesyn ja Deep Purple, sekä saavutti singlehitin näkemyksellään Joe Southin kappaleesta Hush.
Kyseisestä Jon Lordin johtamasta Purplen ensimmäisestä kokoonpanosta muodostui suhteellisen menestyksekäs Yhdysvalloissa. Siellä Purple konsertoi Creamin kanssa ja sai lähtöpassit kyseiseltä rundilta osoittauduttuaan suosiollisesti uhkaksi pääesiintyjille.
Purplen kokoonpanoista legendaarisimmaksi on muodostunut niin kutsuttu Mark II, jossa solistin ja basistin vakansseista ovat vastanneet aikaisemmin yhtyeessä Episode Six vaikuttaneet Ian Gillan ja Roger Glover. Kyseinen Purplen miehitys teki brittiläisen hardrockin historiaa kesäkuussa 1970 julkaisemalla albumillaan Deep Purple In Rock. Sen legendaarinen avauskappale Speed King syntyi jamittelujen pohjalta ja kokonaisuudessaan varsin vahvaa työtä edustavan pitkäsoiton toinen todella kirkas klassikkoraita Child in Time oli saanut inspiraatiotaan It’s A Beautiful Day -yhtyeen kappaleesta Bombay Calling. Pitkäsoiton ulkopuolella julkaistiin samoihin aikoihin klassinen singlehitti Black Night.
In Rockin äänitysten välillä Purple keikkaili ahkerasti ja teki nauhoituksia BBC:lle. Vuoden 1971 syyskuussa ilmestynyt albumi Fireball ja samaisen vuoden satoa edustanut singlemenestys Strange Kind of Woman pitivät laadukasta tasoa yllä. Jo maaliskuussa 1972 ilmestynyt Purplen seuraava klassikkolevy Machine Head äänitettiin Sveitsissä ja useat sen kappaleista; erityisesti Smoke on the Water ja Highway Star ovat sittemmin päätyneet mukaan useille Purplen kokoelmalevyille.
Hieman ennen kyseisen klassikkoalbumin ilmestymistä Purple soitti myös debyyttikeikkansa Suomessa 26. helmikuuta 1972. Helsingin Messuhallissa yhtyettä diganneen neljän tuhannen kuulijan joukossa oli muun muassa myös nuori Ile Kallio.
Vuonna 1972 Purple taltioi myös kaikkien aikojen livelevyihin kevyesti laskettavissa olevan tupla-albumin Made in Japan. Tuossa vaiheessa Gillanin ja Blackmoren välit olivat jo täysin tulehtuneet ja Purplen legendaarisen Mark II -kokoonpanon viimeiseksi albumiksi siltä erää jäi helmikuussa 1973 ilmestynyt Who Do We Think We Are, jonka kappaleista yhtye soitti keikkakontekstissa lyhyen aikaa ainoastaan harvinaisempaa pientä klassikkoa Mary Long.
Gillanin ja niin ikään lähtöpassit saaneen Gloverin paikat Purplen kolmannessa kokoonpanossa täyttivät nuori solistilupaus David Coverdale ja bassottelunsa lisäksi osaltaan myös vokalisoinnista huolehtinut, aikaisemmin yhtyeessä Trapeze soittanut Glenn Hughes.
Kyseinen Purplen miehitys julkaisi vuoden 1974 aikana jopa kaksi albumia. Alkuvuodesta 1974 ilmestynyt Burn suorastaan ylitti odotukset ja samaisen vuoden loppupuolella ilmestynyt Stormbringer oli onnistunut syrjähyppy funkin ja soulin suuntaan. Hardrockia kyseisellä albumilla edustivat selkeästi ainoastaan sen nimiraita sekä Lady Double Dealer.
Richie Blackmore soitti siltä erää jäähyväiskeikkansa Purplen riveissä Pariisissa huhtikuussa 1975. Jo sitä ennen hän oli ehtinyt nauhoittaa albumin Richie Blackmore’s Rainbow Purplea lämmitelleen Elf-yhtyeen muusikoiden kanssa. Heistä pitempiaikaiseksi musiikilliseksi yhteistyökumppaniksi jäi ainoastaan solisti Ronnie James Dio.
Purple kiinnitti Blackmoren tilalle yhdysvaltalaisen, muun muassa James Gangissä soittaneen Tommy Bolinin ja Purplen neljännen lineupin ainoa studiolevy, vuonna 1975 ilmestynyt Come Taste the Band olikin pitkälti Bolinin, Hughesin ja Coverdalen albumi.
Useiden musiikillisten välivaiheiden, joista keskeisimpiä olivat Rainbow, Whitesnake ja Gillan, jälkeen Purplen legendaarinen Mark II-kokoonpano teki vuonna 1984 onnistuneen paluunsa albumilla Perfect Strangers, jonka nimikappale lukeutuu yhtyeen tuotannon kiiistattomiin kultahippuihin. Sen seuraaja, alkuvuodesta 1987 ilmestynyt The House of Blue Light sisälsi sekin muutaman vanhaa taikaa edelleen huokuneen raidan. Albumin tiimoilta tehdyllä turneella Purplea lämmitteli Joan Jett & The Blackhearts ja myöhemmin solisti Paul Rodgersia vajaa Bad Company.
Kiertueen Suomen-konsertti Helsingin jäähallissa osui Gillanin 42-vuotispäiväksi 19. elokuuta. Monien paikalla olleiden mukaan kyseessä oli eräs Purplen onnistuneimmista Suomen-keikoista.
Sitä vastoin yhtyeen vuonna 1988 ilmestynyt livealbumi Nobody’s Perfect oli jonkinasteinen pettymys. House of the Blue Lightin kappaleista tuoreella livelevyllä oli joka tapauksessa tarjottavanaan selkeästi studio-ottoja onnistuneemmat näkemykset.
Syksyllä 1990 ilmestynyt Slaves and Masters on Purplen historian ainoa pitkäsoitto, jolla solistina vaikutti ensisijaisesti Rainbowsta muistettu Joe Lynn Turner. Blackmoren mukaan ajatukseen Gillanin korvaavasta solistista vaikutti se, että Bad Company oli ottanut Paul Rodgersin paikalle Brian Howen ja saanut kokonaisuuden silti toimimaan.
Slaves and Mastersia promonneella kiertueella Purplea lämmitteli edelleen aktiivisesti toimiva yhdysvaltalainen naishardrockyhtye Vixen ja kiertueen Suomen- keikka oli Helsingin jäähallissa neljäs maaliskuuta 1991. Heinäkuussa 1993 ilmestynyt ja jälleen Ian Gillanin vokalisoima pitkäsoitto Battle Rages On on studioalbumien osalta melkoisen onnistunut ja uljas Mark II-kokoonpanon joutsenlaulu.
Richie Blackmore soitti viimeisen keikkansa Purplen riveissä Helsingin jäähallissa 17. marraskuuta 1993. Keikan todentaneen joensuulaiskitaristin mukaan Blackmore oli ainoastaan käynyt näyttäytymässä lavan reunalla, mutta ilmaissut habituksellaan, että kyllä se täältä lähtee tarvittaessa.
Mika Järvisen teos on hatunnoston arvoinen kunnianosoitus brittiläisen hardrockin mestarille. Olisi varsin suotavaa, että yhtyeen kotimaiset diggarit myös löytäisivät kyseisen kirjan.
Vihamiehiksi saattavat osoittautua nimenomaan oman puolueen ja oman vaalipiirin samoista eduskuntapaikoista ja tehtävistä puolueen sisällä kilpailevat edustajat ja paikallispoliitikot. Edustaja saatetaan vaikkapa jättää kutsumatta kokouksiin tai muuten vaikeuttaa hänen työtään. Eräs Kontulan haastateltava tiivistääkin: ”Pahimmat vihamiehet on usein saman puolueen ja vaalipiirin edustajia.” Aivan eturivin poliitikoista voi esimerkkinä mainita Paavo Lipposen ja Erkki Tuomiojan Helsingin vaalipiiristä, vaikka he lopulta samaan hallitukseen mahtuivatkin.
Toivo elää myös ghanalaisen kaatopaikan keskellä, jossa ihmiset hankkivat elantonsa kierrättämällä läntisen maailman hylkäämiä tavaroita. 
YTHS:n terveydenhoitaja Jonna Kekäläinen toivotti paikallaolijat tervetulleeksi kaverikahvilan avajaisissa. Vierellä Itä-Suomen yliopiston opintopsykologi Katri Ruth. 
Veera Järvenpää (vas.) ja Kuisma Ilves kävivät puhumassa muunsukupuolisuudesta ja Näkymätön sukupuoli -kirjasta Kuopion kampuksella lokakuun puolivälissä. 
Sukupuolen moninaisuutta puolustavien järjestöjen Setan ja Trasek:n mielestä diagnostiikassa ja hoidossa ei tulisi keskittyä pelkästään sukupuolen korjaamiseen, vaan yksilöllisiin tarpeisiin. Korjaushoitojen tarve tulisi nähdä oman identiteetin vahvistamisena ja osana itsemääräämisoikeutta. Nykyinen tilanne on järjestöjen mielestä sietämätön, koska se aiheuttaa paljon inhimillistä kärsimystä: masennus- ja ahdistusoireita, jopa itsetuhoista käytöstä.
”Kuopion kampukselle toivotaan lisää itseopiskelutiloja ja viihtyisiä hengailutiloja”, kertoo Canthia-rakennuksen Opparissa työskentelevä Ronja Mäkinen ISYYn hallituksesta. 