Kaikki kirjoittajan Uljaan Päätoimittaja artikkelit

Brittilegendan matkassa

Mika Järvinen: Deep Purple Highway Star – Ritchie Blackmoren vuodet 1968–1993. Johnny Kniga: 2018. 400 s.

Deep Purple lukeutuu brittiläisen hardrockin ikoneihin ja Mika Järvisen käsialaa oleva, kitaristi Richie Blackmoren Purplessa vaikutusaikaa käsittelevä biografia on suorastaan erinomaisen ansiokas teos.

Yhtyeen ensimmäiseen kokoonpanoon kuuluivat Blackmoren, kosketinsoittaja Jon Lordin ja kaikissa Purplen line-upeissa ainoana jäsenenä mukana olleen rumpali Ian Paicen lisäksi solisti Rod Evans ja basisti Nick Simper.

Bändi julkaisi laadukkaat albumit Shades of Deep Purple, The Book of Taliesyn ja Deep Purple, sekä saavutti singlehitin näkemyksellään Joe Southin kappaleesta Hush.

Kyseisestä Jon Lordin johtamasta Purplen ensimmäisestä kokoonpanosta muodostui suhteellisen menestyksekäs Yhdysvalloissa. Siellä Purple konsertoi Creamin kanssa ja sai lähtöpassit kyseiseltä rundilta osoittauduttuaan suosiollisesti uhkaksi pääesiintyjille.

Purplen kokoonpanoista legendaarisimmaksi on muodostunut niin kutsuttu Mark II, jossa solistin ja basistin vakansseista ovat vastanneet aikaisemmin yhtyeessä Episode Six vaikuttaneet Ian Gillan ja Roger Glover. Kyseinen Purplen miehitys teki brittiläisen hardrockin historiaa kesäkuussa 1970 julkaisemalla albumillaan Deep Purple In Rock. Sen legendaarinen avauskappale Speed King syntyi jamittelujen pohjalta ja kokonaisuudessaan varsin vahvaa työtä edustavan pitkäsoiton toinen todella kirkas klassikkoraita Child in Time oli saanut inspiraatiotaan It’s A Beautiful Day -yhtyeen kappaleesta Bombay Calling. Pitkäsoiton ulkopuolella julkaistiin samoihin aikoihin klassinen singlehitti Black Night.

In Rockin äänitysten välillä Purple keikkaili ahkerasti ja teki nauhoituksia BBC:lle. Vuoden 1971 syyskuussa ilmestynyt albumi Fireball ja samaisen vuoden satoa edustanut singlemenestys Strange Kind of Woman pitivät laadukasta tasoa yllä. Jo maaliskuussa 1972 ilmestynyt Purplen seuraava klassikkolevy Machine Head äänitettiin Sveitsissä ja useat sen kappaleista; erityisesti Smoke on the Water ja Highway Star ovat sittemmin päätyneet mukaan useille Purplen kokoelmalevyille.

Hieman ennen kyseisen klassikkoalbumin ilmestymistä Purple soitti myös debyyttikeikkansa Suomessa 26. helmikuuta 1972. Helsingin Messuhallissa yhtyettä diganneen neljän tuhannen kuulijan joukossa oli muun muassa myös nuori Ile Kallio.

Vuonna 1972 Purple taltioi myös kaikkien aikojen livelevyihin kevyesti laskettavissa olevan tupla-albumin Made in Japan. Tuossa vaiheessa Gillanin ja Blackmoren välit olivat jo täysin tulehtuneet ja Purplen legendaarisen Mark II -kokoonpanon viimeiseksi albumiksi siltä erää jäi helmikuussa 1973 ilmestynyt Who Do We Think We Are, jonka kappaleista yhtye soitti keikkakontekstissa lyhyen aikaa ainoastaan harvinaisempaa pientä klassikkoa Mary Long.

Gillanin ja niin ikään lähtöpassit saaneen Gloverin paikat Purplen kolmannessa kokoonpanossa täyttivät nuori solistilupaus David Coverdale ja bassottelunsa lisäksi osaltaan myös vokalisoinnista huolehtinut, aikaisemmin yhtyeessä Trapeze soittanut Glenn Hughes.

Kyseinen Purplen miehitys julkaisi vuoden 1974 aikana jopa kaksi albumia. Alkuvuodesta 1974 ilmestynyt Burn suorastaan ylitti odotukset ja samaisen vuoden loppupuolella ilmestynyt Stormbringer oli onnistunut syrjähyppy funkin ja soulin suuntaan. Hardrockia kyseisellä albumilla edustivat selkeästi ainoastaan sen nimiraita sekä Lady Double Dealer.

Richie Blackmore soitti siltä erää jäähyväiskeikkansa Purplen riveissä Pariisissa huhtikuussa 1975. Jo sitä ennen hän oli ehtinyt nauhoittaa albumin Richie Blackmore’s Rainbow Purplea lämmitelleen Elf-yhtyeen muusikoiden kanssa. Heistä pitempiaikaiseksi musiikilliseksi yhteistyökumppaniksi jäi ainoastaan solisti Ronnie James Dio.

Purple kiinnitti Blackmoren tilalle yhdysvaltalaisen, muun muassa James Gangissä soittaneen Tommy Bolinin ja Purplen neljännen lineupin ainoa studiolevy, vuonna 1975 ilmestynyt Come Taste the Band olikin pitkälti Bolinin, Hughesin ja Coverdalen albumi.

Useiden musiikillisten välivaiheiden, joista keskeisimpiä olivat Rainbow, Whitesnake ja Gillan, jälkeen Purplen legendaarinen Mark II-kokoonpano teki vuonna 1984 onnistuneen paluunsa albumilla Perfect Strangers, jonka nimikappale lukeutuu yhtyeen tuotannon kiiistattomiin kultahippuihin. Sen seuraaja, alkuvuodesta 1987 ilmestynyt The House of Blue Light sisälsi sekin muutaman vanhaa taikaa edelleen huokuneen raidan. Albumin tiimoilta tehdyllä turneella Purplea lämmitteli Joan Jett & The Blackhearts ja  myöhemmin solisti Paul Rodgersia vajaa Bad Company.

Kiertueen Suomen-konsertti Helsingin jäähallissa osui Gillanin 42-vuotispäiväksi 19. elokuuta. Monien paikalla olleiden mukaan kyseessä oli eräs Purplen onnistuneimmista Suomen-keikoista.

Sitä vastoin yhtyeen vuonna 1988 ilmestynyt livealbumi Nobody’s Perfect oli jonkinasteinen pettymys. House of the Blue Lightin kappaleista tuoreella livelevyllä oli joka tapauksessa tarjottavanaan selkeästi studio-ottoja onnistuneemmat näkemykset.

Syksyllä 1990 ilmestynyt Slaves and Masters on Purplen historian ainoa pitkäsoitto, jolla solistina vaikutti ensisijaisesti Rainbowsta muistettu Joe Lynn Turner. Blackmoren mukaan ajatukseen Gillanin korvaavasta solistista vaikutti se, että Bad Company oli ottanut Paul Rodgersin paikalle Brian Howen ja saanut kokonaisuuden silti toimimaan.

Slaves and Mastersia promonneella kiertueella Purplea lämmitteli edelleen aktiivisesti toimiva yhdysvaltalainen naishardrockyhtye Vixen ja kiertueen Suomen- keikka oli Helsingin jäähallissa neljäs maaliskuuta 1991. Heinäkuussa 1993 ilmestynyt ja jälleen Ian Gillanin vokalisoima pitkäsoitto Battle Rages On on studioalbumien osalta melkoisen onnistunut ja uljas Mark II-kokoonpanon joutsenlaulu.

Richie Blackmore soitti viimeisen keikkansa Purplen riveissä Helsingin jäähallissa 17. marraskuuta 1993. Keikan todentaneen joensuulaiskitaristin mukaan Blackmore oli ainoastaan käynyt näyttäytymässä lavan reunalla, mutta ilmaissut habituksellaan, että kyllä se täältä lähtee tarvittaessa.

Mika Järvisen teos on hatunnoston arvoinen kunnianosoitus brittiläisen hardrockin mestarille. Olisi varsin suotavaa, että yhtyeen kotimaiset diggarit myös löytäisivät kyseisen kirjan.

Eduskunnan ruumiinavaus

Teksti: Pietari Akujärvi
Kuvat: Mira Asikainen

Jokaista kansanedustajaa sekä rakastetaan että vihataan, ja eduskuntaa väitetään Suomen salaisimmaksi ja julkisimmaksi työpaikaksi. Syksyn kiinnostavimpia kirjoja on sosiologi ja kansanedustaja Anna Kontulan äskettäin julkaistu teos eduskunnasta. Hän on havainnoinut työpaikkaansa sosiologina asti, mutta on viimeiset kaksi vuotta tehnyt aktiivisesti tutkimusta. Ennen Kontulaa kukaan kansanedustaja ei ole lähtenyt havainnoimaan työyhteisöään tutkijan silmin.

Poliitikkojen muistelmat kertovat usein jotain eduskuntatyöstäkin, mutta suppeasti ja muistelijan vapaudella, vapaana tutkijan eettisistä säännöistä. Anna Kontulaa parempaa tekijää tälle pioneerityölle on hankala kuvitella. Kontula on yhteiskuntatieteiden tohtori ja tutkija, joka on julkaissut useita kirjoja ja vielä useampia artikkeleita. Hän on kirjoittanut muun muassa taistolaisuudesta, seksityöstä, siirtotyöläisten asemasta, uskonnosta ja yhteiskuntaluokista. Eduskunta vaikuttaa olevan ahkeralle ja aikaansaavalle kirjoittajalle työ ja aihe muiden joukossa.

Kyse on etnografisesta tutkimuksesta, jossa Kontula havainnoi ja tutkii yhteisöä, jonka osa hän on. Kontula on myös haastatellut kuuttatoista kollegaansa. Haastateltavia on jokaisesta eduskuntaryhmästä ja yhteensä yhdeksästä vaalipiiristä. Hyvään tutkimustapaan kuuluu tässä tapauksessa valitettavasti haastateltavien anonymiteetti, joten juoruja kirja ei sisällä.

Teoksen nimeä, Eduskunta – Ystäviä ja vihamiehiä, syvällisemmin miettimättä voisi kuvitella, että ystävät ovat enimmäkseen puoluetovereita ja ideologisesti läheisiä edustajatovereita muista puolueista. Vihamiehiksi taas voisi ajatella kutsuttavan poliittisia ja ideologisia vastustajia, joiden kanssa yhteisiä tavoitteita on vaikea löytää.

Kontulan teos piirtää kuitenkin toisenlaisen kuvan eduskunnan ja laajemminkin valtakunnan politiikan henkilösuhteista. Kun työn ytimessä on konflikti, eli kamppailu vallasta, näkyvyydestä ja politiikan suunnasta, olisi liian kuluttavaa pitää sitä yllä jatkuvasti. Stressin määrä olisi yksinkertaisesti kestämätön. Konflikti on välttämätön kansanvallan toimivuuden kannalta, sillä siinä mielipiteitä testataan, ratkaisuehdotuksista keskustellaan ja kompromisseja haetaan, mutta taistelut täytyy valita. Yksittäisen kansanedustajan voimat eivät riitä jokaisesta pikkuasiasta vääntämiseen.

Kansanedustajat eivät ehkä ole keskenään ystäviä, mutta he ovat kohtalotovereita. Muut eivät Kontulan ja haastateltavien mukaan ymmärrä, millaista kansanedustajana oleminen oikeasti on. Yhteisiä kokemuksia on kaikilla ja yhtä pitkään eduskunnassa istuneilla niitä on erityisen paljon. Vertaistukea etsivä joutuu nopeasti turvautumaan muihinkin kuin oman puolueen väkeen, pienen puolueen edustajat erityisesti.
Vihamiehiksi saattavat osoittautua nimenomaan oman puolueen ja oman vaalipiirin samoista eduskuntapaikoista ja tehtävistä puolueen sisällä kilpailevat edustajat ja paikallispoliitikot. Edustaja saatetaan vaikkapa jättää kutsumatta kokouksiin tai muuten vaikeuttaa hänen työtään. Eräs Kontulan haastateltava tiivistääkin: ”Pahimmat vihamiehet on usein saman puolueen ja vaalipiirin edustajia.” Aivan eturivin poliitikoista voi esimerkkinä mainita Paavo Lipposen ja Erkki Tuomiojan Helsingin vaalipiiristä, vaikka he lopulta samaan hallitukseen mahtuivatkin.

Kun vääntö on käynnissä, ei ole ihme, että henkistä tukea haetaan muualtakin kuin oman ryhmän sisältä. Kontulan haastateltavat kertovat toisaalta myös lojaaleista puoluetovereista, jotka auttavat ja tukevat hädän hetkellä, laittaen omankin poliittisen uskottavuutensa ja uransa peliin. Kontulan haastateltavat kertovat melko yksimielisesti, että parhaat ystävyyssuhteet muodostuvat usein saman puolueen mutta eri vaalipiirin edustajien kesken.

Yksi monista konflikteja hillitsevistä mekanismeista on eduskunnan senioriteettiperiaate. Se tarkoittaa, että pidempään eduskunnassa olleet ajavat kokemattomien ohi asiassa kuin asiassa: istumajärjestyksessä suuressa salissa, valiokuntapaikkojen ja eduskuntaryhmän sisäisten tehtävien jaossa sekä puheenvuorojen saamisessa. Jos Kontulan viestiä hivenen kärjistää, voi sanoa, että pisimpään eduskunnassa vaikuttaneet kansanedustajat nappaavat paikat toimikunnassa, jossa matkustellaan paljon miellyttävissä maissa. Työtä toimikunnassa on vähän ja vapaata ohjelmaa paljon, useita kertoja vuodessa lennetään kaukomaille ykkösluokassa ja asutaan viiden tähden hotellissa. Mikäli hotellin ilmastointi ei toimi, neljä paikallista palvelijaa viilentää edustajaparkaa palmunlehviä huiskutellen.

Samaan aikaan uudet kansanedustajat teroittavat eduskunnan pimeässä ja homeisessa kellarikomerossa lyijykyniä tunnin viikossa ja yrittävät muistaa olevansa kuitenkin parlamentaarikkoja. Senioriteettiperiaatteella on tästä maalailusta huolimatta tärkeä tehtävä: se on luovuttamaton, vaikka edustaja joutuisi puolueessaan epäsuosioon tai jopa erotetuksi. Se on päivän politiikkaa ylempänä.

Useimpia kansanedustajia yhdistää pätkätyö ja poissaolo perheen luota. Viikot menevät Helsingissä, viikonloput kotipaikkakunnalla. Helsingissä lähipiiri ei ole estämässä hölmöilyjä. Eräs Kontulan haastateltava kuvaa tilannetta näin:

”Mä oon oikein listannu, miten eri tavoin ihmiset siihen stressiin reagoi: on alkoholi, masennus, salasuhde, burn out, motivaation katoaminen sekä vieraantuminen omasta perheestä tai arvopohjasta. Suosittelisin terapiaa aika monelle.”

Yksityisluontoisia hölmöilyjä kollegasta ei koskaan tuoda julkisuuteen, se kuuluu eduskunnan kulttuuriin. Kollegan asioista juoruaminen on tuomittavaa ja johtaa eduskunnan hierarkian pohjimmaiseksi. Kyse on eduskunnan arvovallasta ja demokratian toimivuudesta. Kontulan kirjan perusteella tämän hiljaisuuden kulttuurin murtuminen tarkoittaisi, ettei meillä olisi enää mitään muita kuin sensaatiouutisia. Jatkuvat skandaalit voisivat rampauttaa päätöksentekojärjestelmämme. Kuten Kontula kirjoittaa:

”Lähes kuka tahansa poliitikko voi kaivaa kenestä tahansa kollegastaan esiin sellaista, joka huonossa valossa esitettynä saattaisi vaarantaa tämän poliittisen uran – sairauksia, salarakkaita, toilailuja, perversioita, rahasotkuja, epäonnistumisia ja niin edelleen.”

Välillä Kontulan kirjaa lukiessa käy sääliksi kansanedustajia. Kuka idiootti tuonne vapaaehtoisesti haluaa? Kansanedustajaksi valittu menettää yksityisyytensä, joutuu eroon perheestään, hänen vaikutusmahdollisuutensa ovat varsinkin aluksi pienet eikä ammattipoliitikkojen maine ole kummoinen. Poliitikot ovat epäluotettavimpina pidettyjen ja vähiten kunnioitettujen ammattikuntien joukossa. Työsuhde kestää neljä vuotta eikä jatko ole pelkästään itsestä kiinni. Erinomaistakin työtä tehnyt edustaja voi pudota seuraavissa vaaleissa.

Ainakin yksi syy tulee hakematta mieleen. Kun tulee valituksi eduskuntaan, se tarkoittaa kansanedustajan palkkioineen, kulukorvauksineen ja muine etuineen pienimmilläänkin noin 400 000 euron pottia neljän vuoden aikana. Enemmän, jos tulee valituksi ministeriksi, valiokunnan puheenjohtajaksi, puhemiehistöön tai eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Lisäksi tulevat mahdolliset palkkiot hallintoneuvostoista, poliittisista säätiöistä ja vastaavista.

Kansanedustajan status on korkea huolimatta siitä, luottavatko ihmiset yleisesti poliitikkoihin. Periaatteessa ihminen voi siirtyä yhdessä yöstä tavallisuudesta eliittiin kansanedustajuuden myötä, olkoonkin että jonkun siilinjärveläisen tai viitasaarelaisen jyrkikataisen tai teuvohakkaraisen kutsuminen eliitiksi tuntuu surkuhupaisalta.

Iltapäivälehdissä on jo käsitelty Kontulan kirjan raflaavimmat eli viinaan ja seksiin viittaavat kohdat. Kirjan sisällöstä ne ovat minimaalinen osa. Eduskunta on Kontulan kirjan perusteella masentavan tavallinen työpaikka hyvässä ja pahassa. Kun katsoo pintajulkisuuden ja eduskunnan arvovallan taakse, työpaikan hyvät ja huonot puolet voisi yhdistää useimpiin työyhteisöihin ja ammattiryhmiin. Kertooko se edustuksellisen demokratian toimivuudesta vai rappiosta? Irwin Goodman lauloi aikoinaan: ”yhtä juntti päättäjä täällä on kuin kansa”. Se pitää edelleen paikkansa.

Eduskunta – Ystäviä ja vihamiehiä on erittäin tärkeä kirja jo pelkästään aiheensa ja lähestymistapansa ansiosta. Kontulan autoetnografisessa otteessa on vaaransa, kuten tietynlainen sokeus ilmiöille, joiden osana itse elää ja toimii, mutta hän tuntuu tiedostaneen sen hyvin. Lisäksi 16 kansanedustajan tunnin tai parin haastattelu tuntuu aineistona melko vähäiseltä ja toisaalta, kuten Kontula itsekin huomauttaa, poliitikko on puhumisen ammattilainen ja saattaa antaa siloitellun kuvan todellisuudesta. Muuttaisiko laajempi otos kuitenkaan lopputulosta?

Kirja on sen verran lyhyt, että lukiessa miettii väkisinkin, aikooko Kontula jatkaa aiheen parissa. Olisin kiinnostunut jatko-osasta. Eduskunnan käytännöissä, joita suuri yleisö ei näe, olisi muutenkin tutkijoille työsarkaa.

Brändi on väärinymmärryksen ehkäisymenetelmä

Teksti: Jussi Turunen
Kuvat: Tiina Marila

Mikä mielikuva lieneekään vallalla konsulttikieltä puhuvasta, kiertävästä viestintäratkaisujen kauppaajasta, Katleena Kortesuo ei istu siihen.

Alun alkaen äidinkielenopettajaksi halunneesta hämeenlinnalaisesta on tullut eräs Suomen tunnetuimpia viestinnän ammattilaisia, jonka ”Ei oo totta” on Suomen luetuin viestintäalan blogi.

Yksi selittävä tekijä Kortesuon näkyvyyteen voi olla jokaisen viestintäihmisen korostama erottautuminen massasta: Kortesuolla on pitkät rastat ja luennoidessaan hän pitää yllään punaista nahkatakkia. Hän harrastaa keskiaikaista miekkailua. Esimerkiksi jonkin osakeyhtiön johtoryhmän kokouksessa saatetaan luultavasti hieman nikotella Kortesuon olemukselle, mutta häntä itseään mahdolliset väärät mielikuvat eivät harmita.

Kortesuo pitää koulutuksia ja korjaa somesotkuja sekä maine- ja mediakohuja. Hän ei kuitenkaan hoida fyysiseen turvallisuuteen liittyvien tapausten kriisiviestintää, kuten vaikka kouluampumisuhasta tai suuronnettomuudesta tiedottamista. Brändi on Kortesuon leipälaji.

”Henkilöbrändi on se, millaisena ihmiset sinua pitävät”, Kortesuo sanoo Joensuun kampuksella pitämällään luennolla.

”On totta, että henkilöbrändi on sanana uusi. Ilmiö on kuitenkin 10 000 vuotta vanha: jo kivikaudella porukka on kyllä tiennyt, kuka osaa mitäkin.”

Ihmiset osaavat ymmärtää toisiaan väärin mitä luovimmilla tavoilla. Kortesuon mukaan brändissä on kysymys siitä, kuinka väärinymmärryksiä tapahtuisi mahdollisimman vähän.

”En minä esimerkiksi omilla nettisivuillaan pönötä nuttura kiinni, mustassa jakussa ja salkku kädessä. Tällaista viestintäkonsultilta yrityksissä joskus odotetaan, mutta omalta kohdaltani se ei vastaa todellisuutta. Tajuatteko miten kovasti ne siellä säikähtäisivät, jos antaisin itsestäsi tuollaisen kuvan ja menisin sitten johonkin tapaamiseen omana itsenäni? Nehän olisivat, että hui perkele”, Kortesuo hymähtää.

On siis paljon helpompaa kertoa suoraan, millainen on. Tämä ehkäisee väärinymmärryksiä, eivätkä asiakkaat koe oloaan petetyksi, kun tietävät etukäteen, millaisen ammattilaisen kanssa he ovat tekemisissä.

”Kun viestii itsestään ja osaamisestaan riittävän avoimesti etukäteen, se on karkottanut jo etukäteen ne, jotka eivät muutenkaan hyväksyisi sinua.”

Itsestään voi olla hankala kertoa, jos on hukassa sen suhteen mitä osaa ja haluaa. Kortesuolla on kolmen kohdan vinkkilista: tunne itsesi, viesti se muille ja kehitä itseäsi.

”Henkilöbrändi ei ole sitä, että tällainen minä olen ja tässä nyt kerron siitä. Kyllä siinä pitää haluta myös kehittyä ja pyristellä eroon myös esimerkiksi ei niin mairittelevista luonteenpiirteistään.”

Jos brändi kerran syntyy itsetuntemuksesta, joka on lopulta ihmisen omalla vastuulla, niin mihin brändikonsulttia sitten tarvitaan?

”Jos nämä asiat ovat jo kunnossa ja täysin selviä, niin ei konsulttia tarvita yhtään mihinkään”, Kortesuo kertoo.

Kun pyytää, voi saada

Teksti: Riina Kurki
Kuvat: Risto Takala

Kampusravintoloiden lounasruoat ovat herättäneet keskustelua Itä-Suomen yliopiston yksityisessä sosiaalisessa verkostossa Yammerissa. Yliopiston henkilökunta on esittänyt toiveensa perinteisimmille ruokalajeille ja gluteenittoman, vegaanisen ja FODMAP-ruokavalion huomioista kaivataan lisää.

FODMAP-ruokavalio on yksi keino ärtyvän suolen oireyhtymän hoidossa, ja siinä karsitaan tiettyjen lyhytketjuisten hiilihydraattiyhdisteiden määrää. YTHS:n mukaan on arvioitu, että jopa 20–40 prosentilla väestöstä olisi oireyhtymän oireita.

Monille vatsaoireita saattaa aiheuttaa esimerkiksi palkokasvit, kaalit ja sipulit. Yammerissa on kommentoitu myös näiden ainesosien runsasta määrää kampusravintoloiden ruokalistoilla.

Fazer Food Servicen asiakkuuspäällikkö Hannele Pirhonen toivoo, että erityisruokavalioista oltaisiin enemmän yhteydessä suoraan kampusravintoloihin ja ravintolapäälliköille. Tällöin voidaan valmistaa erikseen juuri erityisruokavalioon sopiva annos valmiiksi niille päiville, kun henkilö ilmoittaa olevansa ruokailemassa, jos ruokalistalta ei löydy sopivia vaihtoehtoja.

”Ruokalistat suunnitellaan niin, että ne sopisivat mahdollisen monen ruokailijan ruokavalioon. Jokaisen yksittäisen ruokailijan makuun tai erityisruokavalioon sopivaa ruokalistaa ei ole mahdollista toteuttaa hinnan ja Kelan suositusten antamissa puitteissa, mutta pyrimme aina löytämään mahdollisimman hyvän kompromissin”, Pirhonen sanoo.

Pirhonen kertoo, että ruokalistojen kierto on kahdeksan viikkoa ja niitä suunnitellaan tuotekehitysosastolla ravitsemusasiantuntijoiden avustuksella. Suunnittelussa on otettava huomioon hinnan lisäksi Kelan korkeakouluopiskelijoiden ruokailusuositukset, joissa ruoan ravintosisällöt on määritelty tarkasti Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ravitsemussuositusten mukaisesti.

”Meillä on tuotekehitysosaston suunnittelema niin sanottu ruokalistarunko, josta valitaan sellaisia ruokia, jotka ovat suosittuja, mutta katsotaan myös päiväkohtaisesti, että tähtimerkittyjen ruokien osuus toteutuu. Jotta opiskelijat saavat Kela-tuetun ateriansa, meidän on noudatettava annettuja suosituksia.”

Kampusravintoloiden lounasruokalistalla tähdellä (*) -merkityt ruokalajit ovat Voi hyvin -ruokia. Niissä rasvan, proteiinin, hiilihydraattien sekä suolan kokonaismäärä on suositusten mukainen ja rasvan laatu on ravitsemussuositusten mukainen.

”Suositusten mukaisesti tähtimerkittyjä ruokia täytyy olla tietty määrä per päivä, nykyään pitää myös suosia enemmän kasviproteiinia. Tuotekehityksessä tehdään koko ajan uusia reseptejä, että saisimme uusia tähtimerkittyjä ruokia”, Pirhonen kertoo.

Parhaimpia palautekanavia ovat Pirhosen mukaan kampusravintoloiden nettisivuilta löytyvä palautelomake ja kampusravintoloiden yhteydestä löytyvä kirja palautteille. Palautetta voi antaa myös suoraan ravintolahenkilökunnalle, mutta Yammerista ravintolahenkilökunta ei pääse lukemaan palautetta.

”Kyllä asiakkaat muistavat antaa myös positiivista palautetta. Erityisesti mukavaa ja ammattitaitoista ravintolahenkilökuntaa kehutaan.”

Tuhkan ja tulen keskellä

Teksti: Iisa Manninen
Kuvat: Rokumentti
Toivo elää myös ghanalaisen kaatopaikan keskellä, jossa ihmiset hankkivat elantonsa kierrättämällä läntisen maailman hylkäämiä tavaroita.

Tänä vuonna Rokumentti näyttää Joensuun elokuvateatterikeskus Tapiossa viiden päivän ajan dokumentteja, joiden teemana ovat toivon eri puolet.

”Toivo tuo teemaan positiivisuutta ja sen synkempää puolta taas kuvastaa toivottomuus. Vaikka tämän vuoden dokumenteissa käsitellään rankkoja aiheita, niin silti niihin kätkeytyy toivonkipinä”, kertoo Rokumentin tuottaja Katri Kilpiä Joensuun Popmuusikot ry:stä.

Rokumentti Rock Film Festival järjestetään tänä vuonna 14. kerran. Festivaalin teemaohjelmistoon kuuluu kymmenen eri dokumenttia, joiden lisäksi on tarjolla nelisenkymmentä elokuvaa musiikista ja populaarikulttuurista. Elokuvateatterissa nähdään myös livemusiikkia.

Teeman valintaan vaikuttaa Kilpiän mukaan se, mitkä aiheet ovat olleet viime aikoina pinnalla.

”Totta kai se mitä uutisissa näytetään vaikuttaa siihen millaisia dokumentteja näytämme Rokumentissa. Se vaikuttaa myös dokumenttien tekijöihin. Esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyvät asiat ovat olleet viimeaikoina esillä, ja Rokumentissa esitettävä Guardians of the Earth -dokumentti seuraa vuoden 2015 Pariisin ilmastokokousta. Muissa dokumenteissa käsitellään esimerkiksi tasa-arvoa, pakolaisuutta, väkivaltakokemuksia ja huumekoukusta irtipääsemistä.”

Kilpiä myöntää, että Rokumentissa on käsitelty synkkiä aiheita myös viime vuosina. Aiemmin teemoja ovat olleet muun muassa maailmanloppu, modernit seitsemän kuolemansyntiä, sekä usko, toivo ja konetuliaseet. Tämän vuoden teemaan lähdetään kuitenkin positiivisuus edellä:

”Ahdistavat teemat ovat kantaaottavia ja ne herättävät tunteita. Lähdemme tänä vuonna toivo edellä. Usein toivottomista asioista löytyy aina jokin positiivinen piirre. Ihminen on ihmeellinen olento siinä suhteessa, että se sopeutuu elämään vaikka kaatopaikalla elektroniikkajätteen ympäröimänä, kuten Welcome to Sodom -dokumentissa.”

Elokuvaesitysten lisäksi festivaalipäivien aikana järjestetään ravintola Kerubissa esimerkiksi Anitta Ahosen stand up-keikka, improvisoitua räppiä, sekä Taitokorttelin pihalla perinteinen ulkoilmanäytös, jossa katsojat voivat kylpeä samaan aikaan paljussa elokuvaa katsoessa.

”Rokumentissa elokuvat ovat aina pääosassa. Elokuvissa käyminen tulee olla kokonaisvaltainen kokemus, eikä pelkästään sitä, että istahtaa teatterin penkkiin. Tämän vuoksi järjestämme aina oheisohjelmaa elokuvan kylkeen. Viime vuosina on ollut esimerkiksi penkkipingoa ja tietovisaa ennen elokuvan alkua”, sanoo Kilpiä.

Vaikka aiheet ovat rankkoja, on Rokumentti toiminut perinteisesti marraskuun piristäjänä ja ajatusten herättäjänä. Miksi opiskelijan kannattaa osallistua Rokumenttiin?

”Marraskuu on mälsä ja pimeä kuukausi, eikä silloin tapahdu mitään erikoista. Joensuussa pääsee tutkimaan edullisesti sellaisia aiheita ja elokuvia, joita ei kaupungissa muuten näkisi”, kannustaa Kilpiä.

Rokumentti-elokuvafestivaali Joensuussa 14.–18. marraskuuta Elokuvateatterikeskus Tapiossa.

Tuottaja suosittelee

Lords of Chaos
”Jonas Åkerlund palaa hevijuurilleen Lords of Chaos -elokuvassa, jossa hän kertoo norjalaisen black metallin syntytarinan.”

Dxxxa D Live
”Rap-artisti Dxxxa D:n spoken word-runous, rytmi ja suomiräppi mustalla huumorilla höystettynä tulee olemaan riemastuttava kokemus Tapion punaisissa pehmeissä penkeissä.”

Ei koskaan enää
”Dokumentti gangstarap-artisti Linda Roineesta, joka tunnetaan paremmin nimellä Mercedes Bentso. Bentso on selvinnyt subukoukusta ja väkivaltaisesta parisuhteesta. Näytöksessä on paikalla dokumentin ohjaaja ja itse Bentso.”

Kampuskahvila pureutuu yksinäisyyteen

Teksti ja kuvat: Iisa Manninen
YTHS:n terveydenhoitaja Jonna Kekäläinen toivotti paikallaolijat tervetulleeksi kaverikahvilan avajaisissa. Vierellä Itä-Suomen yliopiston opintopsykologi Katri Ruth.

Kuopion Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n terveydenhoitaja Jonna Kekäläinen kertoo, että yksinäisyyden ääripäitä näkyy hänen vastaanotoillaan enemmän, kuin kymmenen vuotta sitten.

”Kohtaan opiskelijoita, joilla ei ole juuri minkäänlaista sosiaalista verkostoa. He saattavat jättäytyä kotiin kuukausiksi, jos luennoilla ei ole läsnäolopakkoa ja opinnot voi tehdä verkossa. Tällöin kukaan ei välttämättä hoksaa, että joku puuttuu porukasta”, kertoo YTHS:n terveydenhoitajana vuodesta 2006 työskennellyt Kekäläinen.

Yliopisto-opiskelijoiden kokeman yksinäisyyden kitkemiseksi Kuopion kampuksella käynnistyi lokakuun alussa kaverikahvilatoiminta, jonka tavoitteena on tarjota opiskelijoille kohtaamispaikka digitaalisen opiskelun vastapainoksi. Kahvilakertoja järjestetään Studentia-rakennuksen kappelissa syyslukukauden ajan joka tiistai-iltapäivä.

Kuopion kampuspastorin Raimo Hakkaraisen sanoin monet opiskelijat käyvät ainejärjestöjen ja Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan omissa tapahtumissa, mutta eivät kaikki.

”Heitä on vaikea houkutella mukaan porukkaan. En tiedä mitä pitäisi tehdä, että saisimme ulkopuolelle jääviä opiskelijoita mukaan tapahtumiin. Kampuksella liikkuu satoja ihmisiä, joille tekisi hyvää oman kasvun ja hyvinvoinnin kannalta tulla tapaamaan muita”, sanoo Hakkarainen, joka vastaa syyslukukauden kahvilakertojen käytännön toteutuksesta.

YTHS:n terveydenhoitaja Jonna Kekäläinen on huomannut työnsä kautta, että yksinäisyydestä ei usein puhuta muille:

”Yleensä yksinäiset opiskelijat eivät puhu tuntemuksistaan kenellekään. Tällöin yksinäisyys tulee ilmi vasta terveydenhoitajan vastaanotoilla, jolloin käymme keskustelua jaksamisen kanssa.”

Syksyn aikana kaverikahvilassa järjestetään hengailuiltoja lautapelien merkeissä, sekä niiden lisäksi teemailtoja, joissa käsitellään opiskeluhyvinvointiin liittyviä aiheita eri hyvinvointitoimijoiden johdolla. Marraskuussa teemaillan aiheena on esimerkiksi aivoterveys, jota alustaa Kuopion Sykettä-korkeakoululiikunnan ravitsemusasiantuntija Henna Kuru.

”Teemailtojen ei ole tarkoitus olla luentoja tai yksinpuheluja. Tarkoituksena on, että keskustelu on vastavuoroista ja opiskelijoiden on mahdollista jutella muiden kanssa aiheista, joita moni kokee ongelmaksi”, selventää YTHS:n Jonna Kekäläinen.

Kevään osalta käytännön vetovastuu on vielä auki, mutta kahvilakertojen pyörittämiseen on käyty alustavia keskusteluja ainejärjestöjen ja kerhojen kanssa. Tavoitteena on, että kaverikahvilatoiminta jatkuisi myös ensi keväänä ja toiminnasta tulisi pysyvää.

”Konsepti on hyvä, mutta aika näyttää miten kahvilan käytännön toteutus järjestetään. Tarvitsemme vapaaehtoisia, jotka huolehtivat kahvituksesta ja muista käytännön järjestelyistä”, miettii kampuspappi Raimo Hakkarainen.

Kaverikahvila on Kuopion YTHS:n terveystyöryhmän hanke, jossa mukana ovat myös Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ja Itä-Suomen yliopisto. Kahvilan avajaisia vietettiin ISYYn ja Itä-Suomen yliopiston hyvinvointiviikolla 2. lokakuuta. Kappeliin oli tullut kourallinen opiskelijoita ja järjestäjätahojen edustajia, joiden kanssa keskusteltiin kaverikahvilan ideasta ja tulevaisuudesta, sekä pelattiin bingoa.

Ei nainen eikä mies

Teksti: Anna-Reetta Suhonen
Kuvat: Anna-Reetta Suhonen, Noora Ketolainen
Veera Järvenpää (vas.) ja Kuisma Ilves kävivät puhumassa muunsukupuolisuudesta ja Näkymätön sukupuoli -kirjasta Kuopion kampuksella lokakuun puolivälissä.

Kaksijakoinen eli binäärinen sukupuolijako miehiin ja naisiin on tutkitusti vanhanaikainen, mutta silti voimissaan. Nykytutkimuksen valossa pelkkä biologia on väärä tapa lähestyä sukupuolta –sukupuolielinten sijaan tarkastelun ytimeen tulisi nostaa yksilön oma kokemus sukupuoli-identiteetistään, sillä kolmas sukupuoli on totta.

Koko yhteiskunta voisi paremmin, jos sukupuolen moninaisuudelle annettaisiin enemmän tilaa, sanovat ei-binäärisyydestä kirjan tehnyt Veera Järvenpää ja kirjassa tarinansa kertova muunsukupuolinen Kuisma Ilves.

”Sukupuolen moninaisuus ei ole marginaalinen ilmiö, vaan se alkaa koskettaa meitä kaikkia. Mitä enemmän sille annetaan tilaa, sitä helpompi meidän on olla rehellisiä itsellemme ja ystävällisempiä toisillemme”, Järvenpää sanoo.

Viime keväänä ilmestynyt Näkymätön sukupuoli (2018) on ensimmäinen suomalainen tietokirja muunsukupuolisuudesta. Järvenpään lisäksi kirjan toisena kirjoittajana on Kaisu Tervonen. Kuvat ovat Jenni Holman. Kirjassa on sarjakuvia kolmelta ei-binääriseltä ihmiseltä, joita on myös haastateltu kirjaan: Apila Pepita Miettiseltä, Pii Anttoselta ja Kimmo Lustilta.

Kirjassa viisitoista ei-binääristä henkilöä kertoo, millaista on löytää oma itsensä yhteiskunnassa, jonka ajatellaan jakautuvan vain miehiin ja naisiin.

Eri sukupuoli-identiteetit tulisi nimenomaan nähdä sukupuolen moninaisuutena, ei erilaisuutena tai ulkopuolisuutena, kirjaan tarinansa kertoneet muistuttavat. Nykyinen sukupuolijako on keinotekoinen, jopa väkivaltainen, eikä se huomioi ihmisten yksilöllisyyttä.

Kuisma Ilves oli 13-vuotias, kun toimintaterapeutti kirjoitti, että vastaanotolla olevan lapsen tyttöyttä pitäisi vahvistaa. Kun rinnat alkoivat kasvaa, tuo sama lapsi ahdistui. Nyt 26-vuotias Ilves on ollut avoimesti muunsukupuolinen kolme vuotta.

Kattokäsite transsukupuolisuus, jonka alle myös osa muunsukupuolisista identifioituu, tiedetään jo melko hyvin, mutta muutoin ei-binäärisyyden kirjo on monelle vieras.

Muunsukupuolisuudesta on kyse silloin, kun henkilö ei ole nainen tai mies, vaan monisukupuolinen, sukupuolirajat ylittävä tai kokonaan sukupuoleton. Kyse ei ole intersukupuolisuudesta, eli tilasta, jossa yksilön fyysiset sukupuolta määrittävät ominaisuudet eivät selkeästi ole nais- tai miestyypilliset.


Virallisessa tilastoinnissa muunsukupuoliset putoavat jonnekin nais-mies-jaottelun väliin, ja on vaikea sanoa, kuinka paljon heitä on. Tilastointia vaikeuttaa myös se, että eri sukupuoli-identiteettien välinen rajanveto voi olla epäselvää myös transsukupuoliselle itselleen. Lisäksi identiteetit voivat mennä päällekkäin tai vaihdella. Kaikki eivät myöskään halua julkisesti kertoa sukupuoli-identiteetistään.

Jotain osviittaa ilmiön yleisyydestä saadaan Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen uusimmasta Kouluterveyskyselystä. Sen mukaan peruskoulujen 8. ja 9. luokkien oppilaista syntymässä pojiksi määritellyistä vastaajista 5,5 prosenttia ei koe olevansa poikia. Tytöillä sama luku on 5,6 prosenttia.

Järvenpää muistuttaa, että keskustelu sukupuolten moninaisuudesta on myös keskustelu ihmisoikeuksista.
Ensimmäisenä: itsemääräämisoikeus sukupuoleen kuuluu kaikille.
Toiseksi: myös alaikäisille on taattava oikeus tulla kuulluksi sukupuoltaan koskevissa asioissa.

Suurin epäkohta nykyisessä translainsäädännössä on kuitenkin sterilisaatiovaatimus, joka loukkaa ihmisen oikeutta koskemattomuuteen ja perheeseen.

”Jos haluaa vaihtaa juridisen sukupuolensa, on suostuttava sterilisaatioon. Hoitavat lääkärit sanovat, että Suomessa ei pakkosterilisoida ketään, koska jos lopettaa hormonihoidot, lisääntymiskyky palautuu. Mutta kyllä se on sterilisaatio, koska hormoneja on pakko ottaa, jos haluaa korjata sukupuolensa”, Järvenpää avaa.

Suomessa transsukupuolisuutta diagnosoidaan ja hoidetaan vain Hyksin ja Taysin sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikoilla. Diagnooseja on kaksi: F64.0 eli transsukupuolisuus ja F64.8 muu sukupuoli-identiteetin häiriö.

Transsukupuolisuus-diagnoosin saaneet ovat oikeutettuja hormonikorvaus- ja leikkaushoitoihin, mutta muunsukupuolisten kohdalla käytännöt ovat vaihdelleet paljon, vaikka henkilön sukupuoli- ja kehoristiriita voivat olla molemmissa diagnooseissa yhtä totta.
Sukupuolen moninaisuutta puolustavien järjestöjen Setan ja Trasek:n mielestä diagnostiikassa ja hoidossa ei tulisi keskittyä pelkästään sukupuolen korjaamiseen, vaan yksilöllisiin tarpeisiin. Korjaushoitojen tarve tulisi nähdä oman identiteetin vahvistamisena ja osana itsemääräämisoikeutta. Nykyinen tilanne on järjestöjen mielestä sietämätön, koska se aiheuttaa paljon inhimillistä kärsimystä: masennus- ja ahdistusoireita, jopa itsetuhoista käytöstä.

Alkusyksystä molemmat poliklinikat linjasivat, että ne eivät toistaiseksi tarjoa leikkaushoitoja muunsukupuolisille. Päätöstä ollaan perumassa kritiikin vuoksi.

Kuisma Ilves kuvaa hoitoihin pääsyä temppuradan suorittamiseksi. Vähintään puoli vuotta kestävän tutkimusjakson aikana on tavattava psykologeja ja eri terveydenhuollon ammattilaisia. Elämänkaarihaastattelussa käydään läpi koko elämä.

Hoidoista voi myös joutua jäähylle, yleensä masennuksen takia, vaikka juuri sukupuoliristiriita aiheuttaa sitä.

Lisäksi on esitettävä jotain, mitä ei ole. Transpolin potilaat kertovat polin näkemyksen sukupuolesta olevan hyvin konservatiivinen. On tunnettava itsensä binäärisen sukupuolijaon mukaisesti joko mieheksi tai naiseksi ja tuotava sitä ilmi myös ulkoisin seikoin. Ihminen, joka ei selkeästi koe olevansa kumpaakaan juridista sukupuolta, joutuu siis teeskentelemään saadakseen oman terveytensä kannalta välttämättömiä hoitoja. Tutkimusjaksoa on kritisoitu nöyryyttäväksi ja ahdistavaksi.

”Minäkin laitoin transpolilla aina päälleni binäärimiesnaamarin, että varmasti saisin tarvitsemani hoidot. Polilla saatetaan kommentoida pukeutumista, asentoa, kasvonpiirteitä. Minulla oli kerran päällä miesten farkut ja pusero, ihan tavalliset vaatteet. Hoitaja sanoi, että sinä pukeudut jotenkin androgyynisti. Minä sanoin, että nämä on ostettu miesten puolelta, että mitä sä haluat vielä enemmän”, Kuisma Ilves kertoo.

Sukupuoliset stereotypiat ovat rajoittavia kaikille, eivät pelkästään muunsukupuolisille. Voiko nainen kasvattaa lihaksia salilla tai mies käyttää kynsilakkaa? Pojille sinistä ja tytöille vaaleanpunaista.

”Kyse on cis-sukupuolisten tarpeesta järkeillä asiat ymmärrettäviin lokeroihin. Mutta eivät cis-sukupuolisten kokemat stereotypiat ole mitään verrattuna siihen, mitä ei-binääriset kokevat. Voin vapaasti valita, puenko päälleni mekon vai housut, eikä se ahdista minua”, Järvenpää sanoo.

Yksinkertaisesti pitäisi olettaa vähemmän. Muunsukupuoliselle jatkuva sukupuolittaminen on kuin läpsäisy kasvoille.

”Se tietysti vaihtelee yksilöiden välillä, miten asiaan suhtautuu, että onko esimerkiksi jokin prosessi kesken. Mulle sukupuolittaminen ei enää ole niin iso asia. Mutta silloin kun olin transpolin tutkimuksissa, kiinnitin siihen enemmän huomiota”, Kuisma Ilves sanoo.

”Minulle on tärkeää, että yksilöistä puhuttaisiin neutraalisti esimerkiksi lapsina ja puolisoina. Mutta ei jokaista sukupuolittunutta ammattinimikettä tarvitse muuttaa”, hän jatkaa.


Taakkaa lisää oman sukupuoli-identiteetin jatkuva avaaminen ja selittäminen. Ympäröivä heteronormatiivinen maailma tahtoo tietää, oletko mies vai nainen.

”Ei-binäärinen ihminen pakotetaan jatkuvasti tulemaan ulos kaapista, mikä on eräänlaista väkivaltaa”, Järvenpää sanoo.

Vaikka muunsukupuolisuutta on ollut aina, se on tullut kunnolla näkyväksi vasta aivan viime vuosina. Voi ajatella, että kyse on samasta kehityksen jatkumosta, joka on alkanut sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja jatkunut seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin. Vasta viime vuosina kyselyihin ja lomakkeisiin on ilmestynyt vaihtoehto ”muu”. Hyvää sanaa kolmannelle sukupuolelle ei suomen kielessä vielä ole.

”Tästä käydään paljon keskustelua yhteisön sisällä. Yhtenä vaihtoehtona on ollut muusu, eli suora lyhennys muunsukupuolisesta. Uudissanana se on hyvä, mutta joidenkin mielestä kuitenkin liian lapsekas. Myös ei-binäärinen on ongelmallinen, negatiivisuuden kautta syntynyt sana, ihminen on ei-jotain. Mutta ei minulla ole tyhjentävää vastausta tähän”, Kuisma Ilves sanoo.

Keskustelu sukupuolista kääntyy helposti väittelyksi sukupuolineutraaliudesta, vaikka kyse ei ole pelkästään siitä. Ihminen saa olla maskuliininen tai feminiininen, päiväkodissa saa puhua tytöistä ja pojista.

”On tärkeää tiedostaa, että ilmiö on olemassa. Vaikka ihminen näyttäisi ihan ’tavalliselta’, hän voikin olla ihan jotain muuta”, tiivistää Ilves sen, mitä muunsukupuolisuudesta tulisi tietää.

Kuisma Ilves kävi transpolin tutkimuksissa lopulta kolme vuotta, ennen kuin sai tarvitsemansa diagnoosin ja hoidot. Hänelle on tehty mastektomia eli rintakehän maskuliinistamisleikkaus. Hormonihoidot hän jätti kesken, koska huomasi päässeensä pisteeseen, jossa on itseensä tyytyväinen.

Enää ei tarvitse todistella kenellekään yhtään mitään.

Kampuksille kaivataan lisää pistorasiapaikkoja

Teksti: Jyri Hoffrén
Kuvat: Iisa Manninen
”Kuopion kampukselle toivotaan lisää itseopiskelutiloja ja viihtyisiä hengailutiloja”, kertoo Canthia-rakennuksen Opparissa työskentelevä Ronja Mäkinen ISYYn hallituksesta.

Jo kuudetta vuotta Kuopion ja Joensuun kampuksilla järjestettävä Hymy- ja valitusviikko on jälleen kerran onnistunut keräämään huiman määrän palautetta opiskelijoilta.

”Palautetta on saapunut jälleen kerran hyvin paljon, peräti 27 sivua puhtaaksi kirjoitettuna. Palautetta keräsimme viikon aikana kampuksilla ständien avulla, että myös sähköisesti ISYYn sivujen kautta”, toteaa ISYYn sosiaalipolitiinen ja kehitysyhteistyövastaava Ronja Mäkinen.

Aiheista ylitse muiden nousivat muun muassa yleisten tilojen siisteys ja kunto, sekä yliopiston sisäinen viestintä ja monikanavaisuus, jotka vaivaavat monia opiskelijoita.

Savonlinnan kampussiirrosta keskustelemisesta ei myöskään päästy välttämään ja aihe keräsikin runsaasti viestejä sekä puolesta että vastaan. Moni opiskelijoista kokee, että vaihto on ollut hyväksi johtuen poikkitieteellisestä yhteistyöstä sekä remontoiduista tiloista, mutta silti osa kokee yhteisöllisyyden kadonneen ja ruokaloiden ruuhkautuneen.

”Jokavuotisia kestoaiheita tuli myös hyvin esille tänä vuonna. Muun muassa ruokaloiden jonotustilanne koetaan hankalaksi ruuhka-aikoina. Sen lisäksi kasvisruokaa toivotaan maukkaammaksi ja vegaanivalikoimaa suuremmaksi. Toinen asia, mikä aina kerää pääsääntöisesti positiivista palautetta, on YTHS onnistuneista palveluistaan. Ajanvaraussysteemi sen sijaan kerää kritiikkiä”, Mäkinen kommentoi.

Hymy- ja valitusviikko järjestetään seuraavan kerran kevätlukukaudella.

Palautteita

Yleisten tilojen siisteys huonoa Canthian kampuksella ja Carelian vessoissa.

Lisää pistorasiapaikkoja!

Yammer ja yliopiston viestintä epäselkeää.

Sykettä palveluiden hinta hyvä opiskelijoille. Vuoroja saisi kuitenkin olla enemmän.

Voisiko kasvisruokaa saada maukkaammaksi ja vegaanivalikoimaa suuremmaksi?

Tuutorit selkeästi plussaa!

Lisää itseopiskelutiloja kampuksille.

Kannanotto ISYYn toimijoille – Käyttäkää julkisuutta ISYYn kehitykseen

Olet sitten Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa, hallituksessa, jaostoissa, oppiainejärjestöissä, valiokunnissa tai kerhoissa, tämä kannanotto on sinulle. ISYY on nostanut profiilia edustajiston vaaleissa, sekä tuomalla julkisuuteen #mikäISYY-konseptin. Näiden tekojen lisäksi olisi kuitenkin lisää julkista toimintaa mitä ISYYn toimijat voisivat tehdä jäsentensä ja itsensä hyväksi.

Ydinajatus on tämä: hyvistä teoista, kehityksestä, suunnittelusta sekä kritiikistä liittyen ISYYn asioihin tulisi kirjoittaa enemmän julkisuuteen Uljas-lehden välityksellä. Yksittäiselle toimijalle tämä tarkoittaisi julkisuutta asioiden hoidossa, terävämpää profiloitumista, sekä aitoa asioiden pöydälle nostoa. Jos katselen lehdestä tai somesta hyvin tehtyjä töitä, siitä kyllä tulee ”nyt on kunnollista” -olo. Julkisuuden kautta toiminta saa uskottavuutta, uusia jäseniä, laadukkaampia kannanottoja sekä ideoita. Enkä tarkoita tässä julkisuudella pelkästään yksittäistä jaoston viestintää, tai edes ISYYn tai yliopiston Facebook-ryhmää. Tarkoitan tällä myös nimenomaan Uljas-lehteä, joka vie asiat paikalliselle ja valtakunnalliselle tasolle.

Yhden raportin voi ekstrapoloida 30 minuutissa kirjoitetusta pöytäkirjasta. Onko tämä teknistä copy pastea, kyllä. Vaikuttaako se työnteon julkisuuskuvaan enemmän kuin pöytälaatikossa mätänevä pöytäkirja, myös kyllä. Parastahan tässä on se, jos satutaan tekemään joku virhe. Julkisessa keskustelussa virheitä on helpompi huomata ja siten myös korjata. On täysin typerä ajatus, että kaiken pitää näyttää aina täydelliseltä suoritukselta. Mikään asia ei tällöin kehity kun toimintaa ei aseteta kriittiseen tarkasteluun. Tämän takia julkisella menettelyllä on myös sisällöllinen tärkeä tehtävä. Jos toimintoja pitää julkisuudelta käytännössä piilossa, kehitys saattaa olla negatiivista tai lähellä nollaa.

Raporttien ja tiedotteiden lisäksi aktiiviset tekijät voisivat kirjoittaa erilaisia kannanottoja, julkisia kehitysehdotuksia, kritiikkejä ISYYn tai yliopiston toiminnasta. Tekijöinä voi olla yksityishenkilönä, ryhmänä tai pyrkiä kampusten väliseen yhteistyöhön. Myös yliopisto kannattaa ottaa mukaan. Parhaassa tapauksessa se nostaa myös yliopiston silmissä ISYYn luotettavuutta ja yhteistyökyvykkyyttä, mikä saattaa tulevaisuudessa vaikuttaa yliopiston tukeen ISYY:lle. Yliopiston kun pitäisi vastaavalla tavalla toimia julkishallinnollisilla periaatteilla, eikä osakeyhtiöiden periaatteilla julkisessa toiminnassa. Samaa periaatteellisuutta voisi ISYY:ssä olla hyötyä. Ei mennä brändi, vaan substanssi edellä julkisuuteen.

Olemme Suomen tasolla kohtuullisen nuori ylioppilaskunta, jolla on ikää vasta kahdeksan vuotta. Ylioppilaskuntien yhteen liittyessä menetettiin varmasti myös paljon hiljaista tietoa. Näiden seikkojen takia on järkevää pitkällä tähtäimellä luoda rakentavia käytänteitä, jotka ovat organisaatioiden kannalta itseään korjaavia. Tämän takia ISYYn aktiivit tarvitsevat kipeästi lisää laajempaa julkista toimintaa. Kritiikin pelko voi kahlehtia kehitystä. Tämä on vaaran paikka mille tahansa organisaatiolle. Ainoa keino suojautua tältä vaaralta on puolustaa yksilön vapautta kritiikinmuodostukseen, koska kritiikki on se millä organisaatiot kehittyvät ja hengittävät raikkaammin.

Kannanotolla on myös ISYYn tulevaisuuden kannalta tärkeä tehtävä. Jos haluamme rikkoa ISYYn vaalikulttuuria pois pienen piirin kaverivaaleista, on äärimmäisen tärkeää että mahdollisimman moni edustajiston edustaja tai edustajistoon pyrkivä tekee myös julkista työtä varsinaisten projektien lisäksi. Jos kukaan ei kuule puun kaatuvan, asiaa ei välttämättä tapahtunut ollenkaan. Visiona näillä teoilla olisi merkittävä yhteisvaikutus. Jos kaikki ISYYn toimijat harjoittaisivat enemmän julkista tiedottamista, emme tarvitsisi #mikäISYY päivityksiä. Ja ennen kaikkea, ISYYn vaalien äänestysprosentti olisi yli 50 prosenttia, koska laaja julkinen menettely sitoisi myös jäseniä ISYYn kehittämiseen. Pyydän siksi kaikkia ISYYn toimijoita hyödyntämään julkisen toiminnan edut omaksi ja ISYYn parhaaksi.

Ari J. Tervashonka
Varnitsan ja Praxiksen alumni, väitöstutkija Kannanoton kirjoittaja, yhteydenotot aritervashonka@hotmail.com

Marko Koskelo
Kirjoituksen esitarkastaja, Varaedaattori

Mikko Nissinen
Varaedaattori

Juri Pesonen
Kokemusasiantuntija

Mikko Hietala
Itä-Suomen Vasemmistonuorten pj.

Matti Nivala
FM, Alumni

Laura Mulari
FM, Alumni

Jouko Hartikainen
Varaedaattori

Otto Kantanen
FM, Alumni

Esther Libba-Kartus
FM, Alumni

Akseli Hakkarainen
Insinööri & LTO

Samsung Fuma
Edaattori

Automaatiojäsenyys ei noussut kiistakapulaksi

Teksti ja kuvat: Jussi Turunen

Automaatiojäsenyys ei jakanut Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitusehdokkaita Joensuun paneelikeskustelussa. Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) järjesti Suomen ylioppilaskuntien liiton liittohallitukseen hakeville ehdokaspaneelin marraskuun ensimmäisenä päivänä Joensuussa.

Ehdokkaat esittäytyivät ja vastasivat kaksituntisen keskustelun aikana muun muassa siihen, ketä he lobbaisivat hississä ja kuinka onnistuisi puheenvuoron pitäminen ruotsiksi.

Tapahtuman lopussa ehdokkailta kysyttiin kantaa ylioppilaskuntien automaatiojäsenyyteen eli siihen, että yliopistossa jokaisen perustutkinto-opiskelijan tulee lain mukaan kuulua ylioppilaskuntaan.

Jokainen ehdokas tuki automaatiojäsenyyttä. Vahvimmin puolustettiin ylioppilasliikkeen asemaa: jos ei ole jäseniä, niin silloin on vaikea puhua opiskelijan nimissä. Myös tietyn yhteisöllisyyden arveltiin katoavan, jos automaatiojäsenyys poistuisi.

”Suurin osa ylioppilaskuntien resursseista pitäisi siinä tilanteessa siirtää jäsenhankintaan”, sanoi Tamyn ehdokas Sanni Lehtinen.

”Jos meillä ei olisi automaatiojäsenyyttä, niin täytyisi eri tavalla panostaa edunvalvontatuotteeseen, jotta opiskelijat haluaisivat olla meidän jäseniä”, kertoi ehdokas Kim Kujala Vaasasta.

Ehdokaspaneeli oli osa Joensuussa 1.–2.11. järjestettävää Suomen ylioppilaskuntien periferiaverkoston tapaamisen ohjelmaa. Periferiaverkostoon kuuluvat ISYYn lisäksi Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY), Lapin yliopiston ylioppilaskunta (LYY), Vaasan yliopiston ylioppilaskunta (VYY), Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta (LTKY) sekä Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY).

Paneelin puheenjohtajina olivat Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Kalle Parviainen ja Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Anni-Sofia Sihvo. Heidän ylioppilaskuntansa eivät ole asettaneet omia ehdokkaita.

SYL:n vuoden 2019 hallitus valitaan Espoossa 16.–17.11.2018 kokoontuvassa liittokokouksessa. Hallituksessa on puheenjohtaja ja kuusi jäsentä.