Opettajien kuvaaminen oppitunneilla on herättänyt muutaman viime vuoden aikana paljon keskustelua. Mahdollisesti tunnetuin tapaus sattui vuonna 2016 Lahdessa, Kärpäsen koulussa. Opettajan härnäämisestä aiheutunut tunteenpurkaus levisi tuolloin nopeasti sosiaalisen median kautta ympäri Suomea. Uusimmat sovellukset mahdollistavat suoran videokuvan jakamisen nopeasti. Esimerkiksi Periscopen, Snapchatin ja Instagramin välityksellä videon ottaminen ja jakaminen on vain muutaman painalluksen päässä. 

Äskettäin valmistunut yläkoulun aineenopettaja Anna (nimi muutettu) toteaa, ettei oppitunneilla saa hänen mielestään vapaasti kuvata. 

”Ehdottomasti ei. Paitsi, jos kuvaaminen liittyy opetukseen ja siihen on asianomaisen lupa”, hän kommentoi. 

Toinen vastavalmistunut aineenopettaja Siiri (nimi muutettu) on samoilla linjoilla. 

”Ei siellä oppitunnilla ole oikeutta kuvata”, Siiri toteaa. 

Lain mukaan kuvaaminen oppitunnilla ei kuitenkaan ole rikos. Perusopetus on julkista ja sen vuoksi myös opetuksen kuvaaminen on lain nojalla sallittua. Kuopiolaisen Minna Canthin koulun rehtori Marianne Liimatainen toteaa peruskoulun olevan avoin paikka. 

”Huoltajat ovat aina tervetulleita. Monet ovatkin vierailleet esimerkiksi avoimien ovien päivänä”, hän toteaa. Liimatainen korostaa, ettei oppituntien kuvaaminen ole tästä syystä tarpeellista edes huoltajien osoittaman kiinnostuksen vuoksi. 

”Huoltajat voivat aina olla yhteydessä minuun, mikäli ovat kiinnostuneita jonkin oppitunnin järjestelyistä”, hän selvittää. 

Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n ohjeistuksen (2016) mukaan oppitunneilla kuvaamiseen pitäisi aina kysyä opettajan lupa. Myös tallenteen julkaisusta tulee sopia erikseen. Pahimmassa tapauksessa oppitunneilla kuvaaminen heikentää oppimisympäristön avoimuutta. Oppilaat voivat alkaa jännittää kuvatuksi tulemista, mikä vaikuttaa oppitunnin vuorovaikutukseen sekä ilmapiiriin. Liimatainen toteaakin, että oppilaiden kuvaamiseen pitää aina kysyä lupa. 

”Aikuisenkin kuvaamiseen on lähtökohtaisesti kohteliasta kysyä lupa ja sen pitäisi liittyä johonkin asiaan eikä tapahtua vain kiusaamismielessä”, Liimatainen jatkaa. 

Siiri toteaa, että kuvatuksi tulemisella voi olla negatiivisia vaikutuksia myös opettajalle itselleen. 

”Kerran sattui sellainen tilanne, että oppilas meni halaamaan opettajaa ja se oli kuvattu. Jos tätä videota olisi jotenkin editoitu, niin se olisi saatu hyvin nopeasti näyttämään esimerkiksi lähentely-yritykseltä”, Siiri pohtii. 

Joensuun normaalikoulun rehtori Jyrki Korkki painottaa myös kuvaamisluvan kysymistä opettajilta. 

”Tieto- ja viestintäteknologia on meillä normaali osa opiskelua. Kuvata saa, jos opettaja kokee sen opetuksen kannalta tarpeelliseksi ja antaa luvan”, Korkki toteaa. 

Luvaton kuvaaminen tunnilla voi myös häiritä muiden oppilaiden työrauhaa. Julinin ja Rummun (2018) mukaan puolet alakoululuokkien opettajista koki älylaitteiden aiheuttavan erittäin vähän häiriö- ja ongelmatilanteita. Yläkouluopettajista puolestaan noin puolet koki, että älylaitteet häiritsevät jonkin verran. Joensuun normaalikoulun järjestyssääntöihin on laadittu erillisiä älylaitteiden käyttöä koskevia kohtia, jotka astuvat voimaan joulukuussa. 

”Kuvaaminen tai muukaan älylaitteiden käyttö ei missään tapauksessa saa häiritä oppituntia tai työrauhaa”, Korkki painottaa. 

Liimataisen mukaan mobiililaitteiden tulee palvella oppimisprosessia. Minna Canthin koulussa monella opettajalla onkin käytössä ”kännykkäparkki”, eli kännykät kerätään oppilailta pois tunnin aluksi opettajan työpöydällä sijaitsevaan laatikkoon. Mikäli puhelimien käyttö on oppitunnin kannalta perusteltua, ne otetaan hetkellisesti käyttöön. 

Korkki ei ole huomannut Joensuun normaalikoulussa laajaa ongelmaa kuvaamiseen liittyen. Myöskään Liimatainen ei ole huomannut johtamassaan koulussa ongelmia asian suhteen, mutta on kuitenkin kuullut ilmiöstä. Liimatainen itse uskoo ennaltaehkäisyyn niin kuvaamisen kuin muidenkin kiusaamismuotojen tapauksissa. 

”Kaikkein tärkeintä on se, että kiusaamisesta puhutaan. Koulun tulee olla fyysisesti ja psyykkisesti turvallinen paikka niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Lainsäädäntö edellyttää, ettei koulussa loukata kenenkään koskemattomuutta tai yksityiselämää.” 

Liimatainen kertoo, että oppilaille on tärkeää opettaa mobiililaitteiden soveliasta käyttöä.

”On hyvä kertoa, mikä on sallittua ja mikä ei. Muuten oppilaat voivat olla myöhemmin hukassa yrittäessään opetella asioita itse.” 

Myös Korkki toteaa, että oppilaille on tärkeää opettaa sosiaalisen median etikettiä oppitunneilla. 

”Koulussa tulisi ohjata sopivaan ja toisia kunnioittavaan käyttäytymiseen sosiaalisessa mediassa. On tärkeää, että nettiä osataan käyttää turvallisesti ja esimerkiksi videoita kuvattaessa tai julkaistaessa noudatetaan hyviä tapoja.”

Annan mukaan opettajankoulutus voisi tarjota enemmän käytännön tilanteiden ratkaisemiseen liittyviä vinkkejä. 

”Yliopistolla käydyt asiat jäävät kuitenkin melko pintapuolisiksi. Olisi kiva saada enemmän tietoa siitä, miten tuollaisissa hankalissa ja ehkä yllättävissäkin tilanteissa tulisi toimia”, hän toteaa. 

Siiri on asiasta samaa mieltä. 

”Aika paljon on joutunut selvittämään itse asioita lainsäädäntöön ja opettajan oikeuksiin liittyen”, hän kuvaa. 

Myös Korkki esittää, että opettajankoulutuksella olisi varmasti parantamisen varaa ratkaisukeinojen ja -mallien tarjoamisessa. 

”Toki meillä normaalikoulussa on myös osaavat ohjaavat opettajat, jotka voivat tukea opiskelijoita työhön liittyvien haasteiden kanssa.”

Liimatainenkin toivoo, että opettajankoulutus olisi päivittynyt hänen opiskeluajoiltaan vastaamaan nykymaailman haasteisiin. 

”Harjoittelukoulut ovat ihania ympäristöjä, ja niistä löytyy alan uusin tieto sekä uudenaikaisimmat laitteet. Silti toivoisin, että opettajaopiskelijat pääsisivät levittäytymään myös muihin kouluihin näkemään opettajan todellista arkea.”

Pinja Hiltunen, Tiia Korkiakoski, Mia Körkkö, Jenni Nummila, teksti & Mira Asikainen, kuvitus

Itä-Suomen yliopiston lääketieteen opiskelijoista 79 prosenttia toivoo opintoihinsa enemmän käytännön toimenpiteiden harjoittelua. Tieto käy ilmi Lääkäriliiton vuonna 2017 tekemästä opiskelijatutkimuksesta. 

”Se on totta. Sitä ei ole tarpeeksi. Me opetamme yliopistosairaalassa eli erikoissairaanhoidossa, jossa potilasmateriaali ei ole ihanteellinen perustoimenpiteiden opettamista varten. Käytännön toimenpiteiden lisääminen vaatisi sitä, että käyttäisimme opetuksessa enemmän terveyskeskuspotilaita. Opiskelijamäärien kasvu vaikuttaa myös siihen, että opiskelijat pääsevät tekemään toimenpiteitä entistä vähemmän”, toteaa kliinisen lääketieteen yksikön johtaja, professori Jarmo Jääskeläinen Itä-Suomen yliopistosta. 

Itä-Suomen yliopistossa nostettiin lääketieteen opiskelijoiden sisäänottomäärää 164 opiskelijaan vuonna 2014. Aiempana vuonna aloituspaikkoja oli 132. Kasvanut sisäänottomäärä aiheutti haasteita Jääskeläisen mukaan erityisesti kliiniseen opetukseen, jossa opiskelijat opettelevat käytännön toimenpiteitä, kuten paiseen aukaisua tai haavan ompelua. 

Lääkäriliiton opiskelijatutkimuksen mukaan kliinisessä vaiheessa opiskelijoiden ryhmäkoko Itä-Suomen yliopistossa vuonna 2017 oli keskimäärin kahdeksan. Opiskelijoiden keskimääräinen toivomus kliinisen vaiheen ryhmäkoosta oli kuudesta seitsemään opiskelijaan. 

Viidennen vuoden lääkäriopiskelija Hanna-Mari Tertsunen on yksi suurien sisäänottomäärien opiskelijoista ja kertoo, että käytännön toimenpiteitä pääsee harjoittelemaan kurssista ja ryhmäkoosta riippuen. 

”Kliinisessä vaiheessa ryhmäkoot vaihtelevat paljon riippuen siitä, mitä erikoisalan oppiainetta opiskellaan. Kaikki eivät pääse harjoittelemaan kaikkea. Esimerkiksi yksi ryhmä pääsee harjoittelemaan luomenpoistoa, kun taas toinen ryhmä tekee yhden viillon ja tikin.” 

Tertsunen kertoo, että oma aktiivisuus ja ryhmädynamiikka vaikuttavat myös siihen, miten paljon opiskelija harjoittelee kädentaitoja: 

”Jos on hyvä ryhmähenki, jaamme hommia keskenämme. Itse olen päässyt harjoittelemaan käytäntöä myös oman aktiivisuuteni takia, mutta osa opiskelijoista jää helpommin taka-alalle, jos ei halua tehdä toimenpidettä ensimmäisenä.” 

Opiskelijat toivovat myös lisää potilaskontakteja. Itä-Suomen yliopistossa yli puolet lääketieteen opiskelijoista toivoo lisää potilaiden kohtaamista ja tutkimista. Kliinisen lääketieteen laitoksen johtaja Jarmo Jääskeläinen muistuttaa, että pelkkä lisääminen ei auta: 

”Ei riitä, että keräämme hirvittävän määrän potilaskontakteja ilman että opettaja katsoo kuinka kohtaaminen sujui. Tämä vaatisi enemmän opettajaresursseja, joita ei voi määrättömästi lisätä, koska siihen tarvitaan rahaa.” 

Hanna-Mari Tertsunen painottaa myös potilaskontaktien laatua: 

”Nyt opiskelijat tutkivat potilaita omatoimisesti ja niitä arvioidaan enemmän paperilla. Parempi olisi, jos saisimme palautetta suoraan tilanteessa esimerkiksi haastattelutekniikasta.” 

Vuonna 2014 kasvanut sisäänottomäärä vaikutti ensimmäisenä prekliiniseen vaiheeseen, jossa opetus on teoreettista ja luentopainotteista. Jääskeläinen avaa, että opiskelijamäärän kasvu ei vaikuttanut kriittisesti prekliiniseen opetukseen, koska luentoja voitiin pitää isommalle opiskelijaryhmälle. 

Prekliinisessä vaiheessa ryhmäkoko oli opiskelijatutkimuksen mukaan keskimäärin 16 viime lukuvuonna Itä-Suomen yliopistossa. Luku on Suomen lääketieteellisistä yliopistoista toiseksi suurin. Sopiva ryhmäkoko opiskelijoiden mielestä oli kymmenen. 

”Mitä pienempi ryhmäkoko, sitä enemmän yksittäinen opiskelija saa ohjausta”, sanoo prekliinisen vaiheen jo suorittanut, kolmannen vuoden lääketieteen opiskelija Joonas Pänkäläinen. 

“En kuitenkaan nähnyt ryhmäkokoa ylitsepääsemättömänä ongelmana. Sopiva ryhmäkoko riippuu paljon siitä, mitä opiskellaan. Vaikea sanoa, mikä on se kultainen luku, joka sopisi kaikille kursseille.” 

Prekliinisestä vaiheesta vastaava lääketieteen laitoksen varajohtaja, yliopistonlehtori Anitta Mahonen kertoo, että pienempi ryhmäkoko venyttäisi opetuksen aikatauluja: 

”Me joudumme taiteilemaan omien opetusresurssien ja aikataulukysymysten kanssa. Jos ryhmäkoko olisi pienempi, ryhmäopetus täytyisi järjestää useammin. Vaikka se onnistuisikin, niin silti aikataulu tulee vastaan. Meillä on opetuksen suunnittelussa tietyt reunaehdot, joiden sisään opetus on mahdutettava. Ne ovat lukuvuoden päivät, opettajaresurssit ja kello, jossa on 24 tuntia.” 

Samana vuonna kun sisäänottomäärä kasvoi, astui voimaan kliinisen vaiheen uusi opetussuunnitelma. Osa kursseista siirtyi opinnoissa aiemmaksi, osa myöhemmäksi. Tämä tarkoitti Jarmo Jääskeläisen mukaan sitä, että tietyissä oppiaineissa tuli päällekkäisyyksiä eri vuosikurssien kesken: 

”Silloin opetettiin samaa oppiainetta kahdelle eri vuosikurssille. Tämän vuoksi esimerkiksi fysiatriassa oli kohtuuttoman suuret ryhmäkoot. Vaikka siihen lisättiin opettajaresursseja, niin silti ryhmäkoko oli jopa 18. Nyt päällekkäisyydet alkavat olla ohi, koska vanhan opetussuunnitelman opiskelijat ovat kuudennella vuosikurssilla ja uutta opetussuunnitelmaa opiskelevat viidettä vuotta. Tällä hetkellä ryhmäkoko on maksimissaan kahdeksan.” 

Suurempien sisäänottomäärien ottaminen jatkui vuoteen 2017 asti. Ryhmäkokojen kurissa pitäminen on mahdollistunut Jääskeläisen mukaan hajauttamalla opetusta keskussairaaloihin, esimerkiksi Jyväskylään tai Mikkeliin. Lisäksi kliinisiin oppiaineisiin lisättiin opettajaresursseja. Hajautuksessa lääkäriopiskelijat ovat kolmen tai neljän hengen pienryhmissä, joille on nimetty omat vastuuopettajat. 

”Me vuonna 2014 aloittaneet opiskelijat olemme ikään kuin toimineet tienraivaajina suurille vuosikursseille. Olemme antaneet yliopistolle paljon palautetta ja kehittämisehdotuksia lääketieteen opinnoista. Laitoksen kanssa on helppo keskustella ja viedä opiskelijoiden palautteita eteenpäin”, toteaa Hanna-Mari Tertsunen. 

Vuonna 2018 Itä-Suomen yliopisto uudisti myös lääketieteen koulutuksen prekliinisen vaiheen.

“Oppiaineita on integroitu elinjärjestelmäkohtaisesti ja teoriaopetusta järjestetään noin 50-60 hengen ryhmissä, joissa on mukana kaksi tai kolme opettajaa. Harjoitustöissä ryhmäkoot ovat ennallaan, noin 16 hengen paikkeilla”, kertoo prekliinisen vaiheen opetuksesta vastaava Anitta Mahonen. 

Miten lääkäriksi opiskellaan?

Lääketieteen koulutusohjelma johtaa lääketieteen lisensiaatin tutkintoon, jonka laajuus on 360 opintopistettä. Opiskelija voi suorittaa tutkinnon päätoimisesti opiskellen kuudessa lukuvuodessa. 

Opinnot jakaantuvat prekliiniseen ja kliiniseen vaiheeseen. Prekliinisessa vaiheessa (2 vuotta) opiskellaan teoriaa, tavoitteena on ymmärtää ihmisen rakennetta ja toimintaa. Kliinisessä vaiheessa opetellaan käytännön taitoja, potilaan hoitoa ja kuntoutusta. Kliinisiin opintoihin sisältyy myös harjoittelua. 

Suurin osa opinnoista on pakollista kaikille opiskelijoille ja vaatii siten tiivistä läsnäoloa. Opintojen runkona toimii vuosikurssikohtainen lukujärjestys. 

Opetusmuotoina käytetään esimerkiksi luentoja, laboratoriotyöskentelyä, ryhmäopetuksia, verkko-opetusta sekä sairaala- ja terveyskeskustyöskentelyä. 

Lisensiaatin tutkinnon laillistamisen jälkeen voi suorittaa erikoiskoulutuksen, joka kestää viisi tai kuusi vuotta alasta riippuen. 

Lähde: Lääketieteen opinto-opas 2018, Itä-Suomen yliopisto.

Iisa Manninen, teksti & kuvat 

Yhteiskunnan muuttuessa yhä enemmän teknologiaorientoituneeksi, on myös vaikuttamiseen löydettävä uusia toimintakeinoja. Kärkipaikkaa tässä pitää sosiaalinen media. 

Juuri ilmestyneessä Journalistiikan väitöskirjassaan (Jyväskylän yliopisto, 2018, syksy) Niina Sormanen tutkii minkälaisia vaikutusmahdollisuuksia sosiaalisen median ryhmillä on suhteessa valtionhallintoon, uutismedioihin sekä yrityksiin.

Yleensä ajatellaan, että Facebookissa toimivat ryhmät ovat luonteeltaan viihteellisiä, kaupallisia tai yleishyödyllisiä. Aina näin ei kuitenkaan ole. Niina Sormanen huomasi tutkiessaan, että noin prosentti kaikista näistä ryhmistä on luonteeltaan yhteiskunnallista vaikuttamista edistäviä ja peräti 15 prosenttia saavutti tavoitteensa. 

”Yleensä ryhmiä perustetaan kavereiden tai oman innostuksen kautta, jonka avulla lopulta muut ihmiset liittyvät ja löytävät mukaan toimintaan”, toteaa Sormanen. 

”Yhteiskunnallista vaikuttamista edistäviä ryhmiä onkin monia ja esimerkiksi tavoitteena voi olla jonkun yhtiön boikotoiminen, virheellisen uutisen korjaaminen tai saada ääni kuuluviin päätöksenteossa”, Sormanen havainnollistaa. 

Erityisesti päätöksentekoon vaikuttamista helpotti vuonna 2012 voimaan tullut kansalaisaloitelaki, jonka taustavoimina monet someyhteisöt toimivatkin.

Erilaisia yrityksiä varten luodut ryhmät taas sen sijaan voivat levittää tietoa, tarkkailla yrityksen toimintaa sekä kehottaa ihmisiä olemaan ostamatta kyseisen yrityksen tuotteita. 

Samat toimet pätevät myös uutismediaorganisaatioihin. 

”Niiden toimintaa ja uutisten tekoprosesseja ja totuudenmukaisuutta monitoroidaan ja virheiden sattuessa vaaditaan oikaisuja tai houkutellaan someyhteisöjen ihmisisiä boikotoimaan lehtiä, kunnes virheet on korjattu ja asiaa pahoiteltu”, Sormanen kertoo. 

Monitorointi ja haastaminen voi kohdistua mediataloihin tai yksittäisiin toimittajiin. 

Yritysten puolelta esimerkkitapausten ja haastatteluiden perusteella on selkeästi nähtävillä someyhteisöjen pelkoa ja vähättelyä kuin myös halukkuutta yhteistyöhön. 

”Yritykset monitoroivat ja tarkkailevat näitä ryhmiä, jopa toisinaan pyrkivät vuorovaikutukseen, jos ryhmän oma agenda sen sallii. Joissain tapauksissa taas sen sijaan nähdään, että ryhmä pyrkii tahallaan väärin ymmärtämään yrityksen sanomisia ja toimintaa, jolloin vuorovaikutusta ei synny”, toteaa Sormanen. 

”Erinäiset ryhmät kuitenkin voidaan nähdä potentiaalisina kuluttaja-ehdokkaina, jolloin yrityksen aktiivisuus korjata liikkeellä olevaa käsitystä itsestään kasvaa huomattavasti. Parhaimmillaan tällaisissa tapauksissa voidaan saada paljon uusia asiakkaita.” 

Mediaorganisaatioiden osalta someyhteisöt koetaan yritysmaailmaa negatiivisemmin. 

”Mediatalot ja journalistit eivät halua esiintyä hiljaisena eliittinä, mutta eivät siltikään koe sosiaalista mediaa hyvänä paikkana muodostaa dialogia kansalaisten kanssa. Mediatalot ja journalistit vastaavat useimmiten heille suoraan sosiaalisessa mediassa lähetettyihin kysymyksiin, mutta eivät monitoroi yritysten tapaan sosiaalista mediaa kattavasti”, sanoo Sormanen.

Lopuksi vielä Sormanen kommentoi, että Facebook on hyvä alusta sellaiseen vaikuttamiseen, joka perustuu ryhmän tai yhteisön kokoon: 

”Kun Facebookin ryhmä tai sivu saa kerättyä riittävästi seuraajia, tykkääjiä tai jäseniä, se muodostaa jo riittävän voiman haastaa, monitoroida tai vaikuttaa yritysten, mediaorganisaatioiden tai instituutioiden toimintaan.”

Yrityksistä leviävä tieto onkin yleensä ryhmien itse jakamaa. 

Nyt kuitenkin näyttää siltä, että Facebookin käyttö on hiipumassa suomalaisten keskuudessa ja ihmiset ovat siirtymässä muihin palveluihin kuten esimerkiksi Instagramiin tai Whatsappiin. Muutokset voivat johtua Sormasen mukaan joko trendistä vähentää tai lopettaa Facebookin käyttöä. Kyse voi olla myös väliaikaisista ja muuttuvista trendeistä, jotka johtuvat ihmisten huolista kohdistuen Facebookin dataskandaaleihin ja uusiin EU-datasäädöksiin. 

”Mikäli ihmiset kuitenkin tahtovat aloittaa ja liittyä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, on Facebook siihen mitä sopivin vaihtoehto”, Sormanen toteaa. 

Jyri Hoffrén, teksti & Mira Asikainen, kuvitus

Ihmiset jännittävät usein esiintymistä, eivätkä yliopisto-opiskelijat ole poikkeuksia. Esitelmien pitäminen ja koko luokan edessä oleminen ovat yleisimpiä tilanteita, jotka hermostuttavat opiskelijoita. Tätä ei kuitenkaan tarvitse hävetä, kertovat Laura Lintula ja Sanna Savolainen, jotka järjestivät Joensuussa marraskuussa vertaistukiryhmän jännittäjille osana Vertaisryhmän ohjaus- kurssiaan.

”70 prosenttia ihmisistä jännittää jollain tasolla. Vaikka tuntuisi siltä, että olen ainoa huoneessa, joka jännittää, se ei todennäköisesti pidä paikkaansa”, toteaa Sanna Savolainen.

Jännittämisen yleisyys näkyi myös ryhmän hakijamäärissä. Lintulan ja Savolaisen ryhmään ilmoittautui yli kaksikymmentä ihmistä, mikä oli järjestäjille positiivinen yllätys. Ilmoittautujista täytyi kuitenkin karsia yli puolet pois.

”Totta kai olisimme halunneet ottaa kaikki mukaan, mutta ajattelimme, että liian suuri ryhmä saattaisi vaikuttaa siihen, miten paljon uskaltaa jakaa omia kokemuksiaan.”

Jännittämiseen ja sen helpotukseen on olemassa monenlaisia apukeinoja, joista iso osa on kuitenkin hyvin henkilökohtaisia, minkä vuoksi on tärkeää löytää juuri itselleen sopiva keino. Tässä vertaistukiryhmä on tärkeässä asemassa.

”Me olemme antaneet joitain neuvoja, kuten erilaisia hengitys-, ja rentoutumisharjoituksia, samoin kuin mielikuvaharjoituksia, joilla voi esimerkiksi rauhoittaa hengitystä”, Laura Lintula sanoo.

”Sen lisäksi ryhmäläiset ovat jakaneet toisilleen keinoja, joita he ovat tähän asti käyttäneet helpottaakseen omaa jännitystään”, Savolainen lisää.

Ryhmäläisten omat kokemukset ja niistä kertominen ovatkin olleet isossa osassa ryhmän toimintaa. Monia on helpottanut huomata, ettei ole ainoa, jota jännittäminen vaivaa. 

Vertaisryhmässä kenenkään ei tarvitse pelätä joutuvansa oudoksunnan, tai tuijotuksen kohteeksi. Molemmat ryhmän vetäjistä uskovat myös, että osallistujat ovat saaneet ryhmässä rohkaisua, ja ehkä myös olemaan yhteydessä toisiinsa ryhmän ulkopuolella.

”He ovat löytäneet itselleen vertaisen, jolle kertoa jännityksestään, ja tämä henkilö ymmärtää heidän tunteitaan ja ajatuksiaan täysin”, Savolainen sanoo.

Lintula ja Savolainen kehottavat myös kaikkia, joille jännitys tuottaa vaikeuksia, hakeutumaan avun piiriin, sillä sitä on tarjolla paljon niin virallisten tahojen, kuten opintopsykologin ja YTHS:n kautta. Myös opiskelijat järjestävät omia ryhmiä.

”Yksin ei tarvitse aina pärjätä, kun on ihmisiä, joilta voi saada apua”, Lintula toteaa.

Jos avun hakeminen virallisia kanavia pitkin kuitenkin epäilyttää, Lintula ja Savolainen neuvovat tekemään esimerkiksi listan itseään jännittävistä tilanteista, ja pyrkimään juuri noihin tilanteisiin, jotta niihin tottuisi.

”Niiden ei tarvitse olla edes kovin suuria asioita, vaan pieniä askelia, joiden kautta mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle.”

Lintula ja Savolainen ovat hyvin iloisia, että ovat voineet auttaa ryhmään osallistuneita, ja tärkeintä on ollut, että ryhmäläiset todella tuntevat saaneensa apua jännitykseensä. Sen lisäksi ohjaajat ovat todella tyytyväisiä siihen, mitä ovat itse saaneet ryhmän kokoontumisista, kuten oppia ja uusia näkemyksiä.

”Tämä on ollut tosi antoisaa. Olen oppinut paljon ja päässyt perehtymään itse aiheeseenkin paremmin kuunnellessani muiden kokemuksia”, Savolainen sanoo.

”Kun keskustelu ryhmässä on alkanut sujua itsestään, me olemme saattaneet vain kuunnella ja ajoittain liittyä siihen”, Lintula kertoo.

Jouni Kovanen, teksti & Juuso-Valtteri Kivimäki, kuva

Joensuun Linnunlahdessa sijaitsevalla Botanian kasvitieteellisellä puutarhalla on kesän ja syksyn kuluessa riittänyt vierailijoita. Syyskuun lopulla järjestetty Visual Festival -tapahtuma keräsi yli 2000 vierailijaa viikonlopun aikana ja teki Botaniasta tuoreen puheenaiheen.

Trooppisesta perhospuutarhasta, neljän hehtaarin ulkopuutarhasta, kahvilasta ja katetusta terassista koostuva kokonaisuus nähdään jatkossa yhä useammin erilaisten tapahtumien, juhlien ja erilaisille ryhmille kohdennettujen aktiviteettien toimintaympäristönä.

Toimitusjohtaja Kaisa Hirvonen kertoo, että syksyn pikkujoulusesonki on myyty jo loppuun ja ensimmäinen häävaraus on ilmestynyt kalenteriin. Botanialla halutaan myös panostaa aiempaa enemmän lapsiin. Alle 8-vuotiaat pääsevätkin nykyisin sisään ilmaiseksi.

”Tuoreeltaan aloitetut Lasten sunnuntait brunsseineen on suunnattu etenkin perheille. Luvassa on ohjattuja aktiviteetteja kuten erilaisia kädentaitoja ja satutuokioita”, Hirvonen esittelee.

Uutta on myös keskiviikosta lauantaihin iltaisin näkyvillä olevat Loistavat tunnit, jolloin Botania nähdään vaihtuvissa iltavalaistuksissa. Jokaisena lauantaina kello 18 alkaen ulkona on myös Lauantain tulet, johon voi vapaasti tulla istumaan iltaa. Viikonlopuille on myös rakentumassa erilaisia musiikki- ja taidetapahtumia eri kohderyhmille.

”Toivomme, että kun ihminen lähtee täältä, hänellä olisi rentoutuneempi olo. Haluamme tarjota kävijöille kokonaisen elämyksen kaikille aisteille”, Hirvonen toteaa.

Pitkin vuotta toteutetut uudistukset ja remontit ovat olleet kuitenkin vasta alkusoittoa prosessissa, jonka myötä Botaniasta on tulossa paikka, joka tunnetaan myös Suomen rajojen ulkopuolella. Suunnitelmiin kirjatut laajennukset ja remontit ilmasiltoineen ja vesiputouksineen ovat suureellisia.

Vauhtia suunnitelmille on antanut lokakuun alussa kirjoitettu kauppakirja. Kolmen yrittäjän Teemu Purmosen, Markku Pesosen ja Kari Kolan vuosi sitten käynnistämä operaatio on nyt yksin Kolan luovissa käsissä.

”Olen käynyt yli 50 maassa katsomassa miten tällaisia paikkoja tehdään. On selvää, että pelkät kasvit eivät riitä vetovoimaksi. Visioni on, että Botaniasta tulee paikallinen olohuone ja kansainvälisten vieraiden kohtaamispaikka. Joensuu on kasvoton kaupunki, minne täällä viedään vieraat?”, maailmallakin tunnettu valotaiteilija Kola haastaa.

Samaan hengenvetoon hän toteaa, ettei selviä riskialttiista projektista yksin. Kola toivookin, että paikalliset yrittäjät ja toimijat lähtisivät aktiivisesti osallistumaan ideointiin.

Kolan oma motivaatio nousee arvomaailmasta, jossa raha ei ratkaise kaikkea.

”Meillä on Suomessa puhdas luonto, neljä vuodenaikaa ja hiljaisuus. Näiden elementtien varaan visioni Botaniasta rakentuu. Yksistään Tokiossa asuu 10 miljoonaa ihmistä, jotka eivät ole koskaan käyneet metsässä.”

”Sitä paitsi, jos meillä ei ole Botanian kaltaista paikkaa, alueen lapset lähtevät Ouluun tai Helsinkiin ihmettelemään kasveja tai katsovat vain kuvia netistä”, Kola lisää.