Kaikki kirjoittajan Uljaan Päätoimittaja artikkelit

7 tips to Roskilde Festival

Teksti: Andrés Moreno, Francisco Moreno
Kuvat: Thorbjørn Hansen

In Roskilde, the music and the party last for a week, but the real show starts on Wednesday afternoon, which serves as a warm-up for the rest of the festival, and ends on Saturday. Even if it rains, as it was the case last year, there is little need for warm up when all the tickets are sold out and the festival area is full of energy and action. Danish organization did help! The Roskilde crew and volunteers were fast to drain the puddles or cover the bigger ones with sawdust.

Every day, we enjoyed an eclectic mix of music, from the African vibes of Alsarah and the Nubatones, to the dreamy mood of Bonobo, stopping in between to enjoy the sensibility and grace of Kevin Morby. Both, Bonobo and Kevin Morby will be around Finnish festivals this year, don’t miss them!

Thursday was the big day for Future Islands, one of those bands where you want to shout louder than the singer, which is not easy. Samuel T. Herring, the frontman, makes it clear that he is in charge singing, running, dancing and pushing the audience to the limit. The other shows of the day partly tell why the festival sold-out: The XX, Royal Blood, The Jesus and Mary Chain, Solange, Gucci Mane… There is something for everyone and no way to see them all, but always something interesting to see in Roskilde.

Music is certainly a strong point for Roskilde, with great stages and great sound in all of them. At Roskilde festival you can do much more than listening to music:

Eating

Roskilde Festival has developed a great collaboration with local associations and companies to feed the hungry concert-goers. These collaborations have turned into institutions that keep everyone happy, including the local community.

For example, the Himmelev Volleyball club serves a super-tasty portion spaghetti ala bolognese worth queuing for, and have been doing that for almost every year. If these restaurants were not there every year, the festival experience would not feel complete. You can notice how they have polished their operations to produce great food at great speed and minimal waste.

At Roskilde you can find cuisines from all around the world: Thai, Italian, Mexican, Spanish and many others. One thing they all now have in common is that they all have to offer one vegetarian dish, if not all of them.

Drinking

In a festival where the main sponsor is a brewery, finding some excellent beers to drink won’t be a problem. Festival organizers are becoming more user-oriented, and, at Roskilde, you can now preorder one, two, or twenty, cold boxes of beer and pick them up in your camp.

Luckily, not everything is beer. You can drink a kiwi mojito while listening to an improvised jazz session in the Piano Bar, or chill out with a strawberry daiquiri in the Sputnik bar. But if you want to go pass the no-return point go to the JagerBodega and get some bitter shots.

Building

As part of their drive towards creating a festival of experiences, Roskilde Festival has been hosting the Dream City initiative since 2012. A great idea to get the audience to dream big and design their own festival experience. Months before the festival, the audience submits their ideas for the Dream City. These ideas should include a building that you will build, and program of events that you will be organizing in the building. If your idea is selected, then you have a few days before the festival to build up your dream with the help of your friends.

Apart from the some reusable material saved from the last year, all the festival offers is a digging machine to help with the foundations of your building. The rest is up to your imagination. Past ideas have ranged from ’art-churches’ made with beer cans to a Danish Viking castle. Constructions you would not expect to find in any other festival but Roskilde festival.

Running

If you have a running fever, Roskilde festival gives you the opportunity to show your skills three times. When the festival opens its gates to the public the fastest ones get the best spots in the camping, see next point. Also when they open the area with the stages, the first one to get to the Orange Stage gets the glory and a bottle of Champagne.

But the most famous running event is the one organized by the Festival Radio. Every festival’s Thursday attendants run naked, and the first man and first woman get a free ticket for next year’s festival. Running naked has now become so popular that are arranging male qualifiers for the final race. We think the hippies at the radio did not plan for so competitive event when they thought about this race first!

Camping

Camping is definitely one of the key experiences at the Roskilde Festival. The huge camping area, adjacent to the concert area, hosts most of the 160,000 participants, including the 30,000 volunteers that attend the festival every year.

While all of them eventually fit in the different camping zones, not all camping zones are created equal. Huge queues form at the gates the day the festival starts. And as the gates open a stream of experienced and novice participants run around the camping area to secure the best spots: those not too far from the concert area, not too close the toilets, not on a valley (to avoid floods)… One thing that is almost sure no one will find is a shade.

The camping zone is on top of a gravel pit and trees are sadly absent. Luckily, the camping atmosphere, with its parties, friendly neighborhoods, beer delivery service, make up for the lack of modern comfort. Still, to appease older, and richer, attendants Roskilde Festival has begun offering ’luxury’ camping zones, which are cleaner and quieter. Last year, it took less than 2 hours to sell most of the spots, so plan ahead!

Giving

The Roskilde Festival is a non-profit organisation, like Ilosaarirock in Joensuu, so just buying the ticket make you contribute to great causes. But if you feel like you could give more or do more for your fellow living beings, there are plenty of possibilities of were to collaborate.

You can donate the refund money from your empty bottles, or your tent or sleeping bag. You can also buy the “making a change” ticket that adds a 27€ donative on top of the normal price. Last year the Roskilde Festival generated a total profit of 2.2 million Euros making a total of 36 million Euros through all this years.  All this money was donated to charity organizations such as Amnesty International, Red Cross, LGBT Asylum and many others.

Loving

Look each other in the eyes while your favorite band plays your song, share a drink with a friend you just met, dance embraced like you’re alone in the middle of a crowd, laugh while your waiting in the toilets. Left yourself go by the Danish’s summer and fall in love with one of the most friendly, cheerful and beautiful audiences in the world.

Ei jätetä ketään yksin

Teksti: Ninnu Karttunen
Kuvat: Marika Saikkonen

Kevätjuhla on Riitta Pirttisalon (ohjaaja-käsikirjoittaja) muiston pohjalta syntynyt sukellus Tuusulassa vuonna 1976 tapahtuneeseen nuoren tytön surmatyöhön. Esitys on yritys ymmärtää tapahtunutta.

Esitys rakentuu kahdelle tasolle. On nykytodellisuus, jossa elävät Touko (Lassi Pirinen) ja kämppäkaveri Kati (Anni Mikkonen). Rinnalla kulkee huomattavasti kiinnostavampi Toukon unenomainen mielikuvitusmaailma, jossa hän treffailee Heljää (Suvi Laaninen), surmatyöhön ajautunutta tyttöä.

Esitys on ehjä ja hiottu kokonaisuus, joka liittyy osaksi vääräpyöräläistä kaanonia. Näyttelijät, tanssijat ja muusikot työskentelevät notkeasti yhteen. Esitys soi joka tasolla samassa sävellajissa, mikä on hieman puuduttavaa. Mieleen tulee ylipitkä musiikkivideo. Esityksessä kuultava musiikki on kuitenkin hyvin harjoiteltua ja ammattimaisesti esitettyä.

Visuaalisesti esitys on hurmaava. Jonna Kuittisen lavastus ja puvustus viestivät tahrattua viattomuutta. Kalle Pulkkisen liike-estetiikka on pakottoman leikkisää ja tuo esitykseen rutkasti syvyyttä. Jarno Lojaksen taidokas valosuunnitelu kruunaa kauneuden. Videokuvat ovat kuitenkin ylimääräisiä muuten toimivassa skenografiassa.

Kevätjuhla on lempeä ryhmätyö. Sen sanomaksi nousee ajatus, ettei ketään tulisi jättää yksin. Esitys sopisi mainiosti koululaisryhmille. Olisipa joku kuunnellut ja ymmärtänyt erästäkin tyttöä vuonna 1976. Mielestäni tytön tekoa ei ole mahdoton ymmärtää.

Kevätjuhlaa esitettiin toukokuussa Joensuun Pakkahuoneella.

Päättäminen tekee onnelliseksi

Teksti: Jana Hämäläinen
Kuvat: Pixabay

Moni elää rajoitusten ja kieltojen maailmassa. Useat rajoitukset ja kiellot tulevat meiltä itseltämme. Teemme epämiellyttävää työtä, pidämme vieraita ihmisiä ystävinämme, ostamme tarpeetonta tavaraa koska muutkin ostavat, elämme ei-rakkaan puolison kanssa. Kaikki tämä vaikeuttaa elämää.

Jokaisella on omat yksilölliset syyt. Joku vihaa omaa työtään mutta silti käy, koska kaikki normaalit ihmiset käyvät töissä. Taustalla voi olla myös köyhyyden pelko tai ajatus siitä, ettei löydä mitään parempaa tai uskoo siihen, että kaikki vihaavat työtään. Jotkut taas viettävät vapaa aikansa vale-ystävien kanssa, joita tavataan, koska on oikein olla osana jotain yhteisöä ja tavata kavereita tietyin väliajoin. Toiset elävät puolison kanssa, josta on kauan sitten tullut vieras. Syy tähän voi olla vastuuntunto tai yksinäisyyden pelko.

Ostamme turhia vaatteita vain siitä syystä, että uusi vuodenaika on tulossa ja kaupassa on alennuksia. Tai ostamme uusia vempaimia, koska teknologia kehittyy ja me tarvitsemme muka niitä. Käymme elokuvissa ja ravintoloissa, koska on perjantai. Harvat miettivät edes hetken, että mitä jos tekisi jotain toisin? Jotain joka tekisi oikeasti vähän onnellisimmaksi?

Mitä jos ei lykkäisi tärkeiden päätösten tekoa? Entä jos vaihtaisi työn toiseen, joka ei ehkä tuo sama verran rahaa, mutta ainakin innostaa ja tekee elämästä mielekkäämpää. Tai jos päättäisi olla rakkaan ihmisen kanssa, jonka kanssa haluasi viettää koko elämän ja joka tekee jokaisesta päivästä todellisen, täydellisen ja mielenkiintoisen? Tai entäs jos löytäisi mielenkiintoisen harrastuksen, joka täyttää sisäisen tyhjän tilan?

Mitä jos alkaa elää sitä elämää, jossa ei tarvitse pelätä ja voi yrittää toteuttaa rohkeimmat ja salaisimmat unelmat? Ja sitten, pitkän ja mielenkiintoisen matkan päästä voi todeta, että olipas rikas ja onnellinen elämä. Silloin ei tarvitsisi muistella kuinka en uskaltanut, en kokeillut. Yritetään tarttua uusiin mahdollisuuksiin ja tehdään oma elämämme onnellisemmaksi ja kirkkaammaksi. Ehkä silloin voi saavuttaa merkitystä elämässä ja olla onnellinen täällä ja nyt.

Itä-Suomen yliopiston kulttuuritieteissä opeteltiin keväällä 2018 mediakirjoittamista. Osana kurssia opiskelijat kirjoittivat muiden tekstien lomassa kritiikkejä ja kolumneja. Uljas julkaisee uusien kriitikoiden tuotoksia valikoidusti.

Ilosaarirock vai Linnunlahtipop?

Teksti: Laura Väänänen

 

Mieleen muistuu suuri kohu parin vuoden takaa, kun ilmoitettiin Suomen suosituimman räppärin Cheekin saapuvan esiintymään Ilosaarirockiin ja vieläpä yhtenä festivaalin pääesiintyjistä. Moni uhkasi jättää lipun kokonaan ostamatta tämän kammottavan pyhäinhäväistyksen vuoksi, sillä artisti ei kuulema sopinut millään lailla festivaalin imagoon. Jos Ilosaarirock jatkaisi populaarimusiikin tähtien kiinnittämistä festareille, tulisi tapahtuman nimi vähintäänkin muuttaa.

Tänä vuonna uusia kiinnityksiä olivat esimerkiksi saksalainen Dj Zedd, myös Vain Elämää -sarjassa nähty Jenni Vartiainen sekä tuore helsinkiläinen popduo Ida Paul & Kalle Lindroth.

Historianopettajani lukiossa tapasi sanoa, että muutos on pahasta. Mitä tulee Ilosaarirockin artistikattaukseen, näin tuntuvat ajattelevan erityisesti vanhemman ikäpolven edustajat, joille rockmusiikki tuntuu olevan sydämen asia. Suuria rocknimiä Linnunlahdella nähdään yhä vaikka esiintyjien joukosta löytyy nykyään enemmän myös muiden genrejen edustajia. Koko viikonlopun mittaisen festarin ohjelmaan mahtuu varmasti sopivassa määrin sekä pop- ja rockartisteja, joten jokaiselle luulisi olevan jotakin.

Pitäsikö Ilosaarirockin nimi siis muuttaa kuten monet ovat viime vuosina vaatineet? Onko festivaalin nimellä loppujen lopuksi edes niin paljon merkitystä? Sitä paitsi, eihän festivaalia ole enää vuosiin järjestetty Ilosaaressa, jonka mukaan se on alun perin nimetty. Olisiko sopivampi nimi siis vaikka Linnunlahtipop?

En itse ainakaan nähnyt rokkialueella yhtään murjottavaa naamaa vaikka Cheek lavalle nousikin. Ehkä on vain parempi, että artistivalinnoista valittavat päättävät jäädä kotiin, niin eivätpähän ole ainakaan paikalla pilaamassa muiden festarifiilistä.

Ei siitä festivaalillekaan vaikuttaisi olevan haittaa koitunut, sillä Ilosaarirockilla on näistä muutamasta artistivalintojen aiheuttamista somekohusta huolimatta mennyt viime vuosina erittäin loisteliaasti. Lipputulot ovat olleet huippuluokkaa ja Joensuun alueellekin festarikansa on käydessään jättänyt jopa 14 miljoonaa euroa viikonlopun aikana. Jääkööt siis mielensäpahoittajat kotiin, kukaan ei varmasti heitä kesän parhaana viikonloppuna jää kaipaamaan.

Itä-Suomen yliopiston kulttuuritieteissä opeteltiin keväällä 2018 mediakirjoittamista. Osana kurssia opiskelijat kirjoittivat muiden tekstien lomassa kritiikkejä ja kolumneja. Uljas julkaisee uusien kriitikoiden tuotoksia valikoidusti.

Yammer-viestintä tympii opiskelijoita

Teksti: Iisa Manninen
Kuvat: Itä-Suomen yliopisto
Yammer-mikrobloggauspalvelu on saanut kritiikkiä opiskelijoilta.

Yhteensä 14 ainejärjestöä on tehnyt yhteisen kannanoton, joka koskee Yammer-viestintäkanavan käyttöä Itä-Suomen yliopiston viestinnässä. Yammer on yliopiston käyttämä sisäisen viestinnän kanava. Ainejärjestöjen mukaan kyseinen kanava on kerännyt toistuvasti negatiivista palautetta opiskelijoilta, mikä ei ole saanut yliopistoa harkitsemaan kyseisestä palvelusta luopumista.

”Opiskelijoilta saadun palautteen perusteella tiedotus toimi paremmin ennen Yammerin käyttöönottoa. Viallista viestintäkanavaa ei ole järkevää varjella taloudellisin perustein, kun sen vaikutus yliopiston viestintään on toivotun vastainen”, kertovat ainejärjestöt.

Kannanoton mukaan yliopistolla on nykyisellään käytössä liian monta viestintäkanavaa, jonka vuoksi tiedon saaminen on vaikeaa ja epäselvää. Hajanainen viestintä vaatii ainejärjestöjen mukaan opiskelijalta enemmän aktiivisuutta kuin on kohtuullista tai realistista odottaa.

”Olisi suotavaa, että opiskelijoiden aika kuluisi opiskeluun – ei yliopistolta tulevan tietotulvan käsittelemiseen.”

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) hallituksen puheenjohtaja Juuso Sikiö toteaa, että Yammerissa on selkeitä ongelmia ja sen jalkautus on epäonnistunut opiskelijoiden keskuudessa.

”ISYY ei ole mukana kannanotossa, koska meillä on yliopiston kanssa toimiva keskusteluyhteys ja olemme antaneet parantamisehdotuksia Yammeriin liittyen. Ainejärjestöjen nostamat asiat pitävät täysin paikkansa”, kommentoi Sikiö.

Kannanoton allekirjoitti 14 ainejärjestöä, joista yksi on Kuopion kampukselta ja loput Joensuusta. Kannanotto on toimitettu Itä-Suomen yliopiston edustajille 1.6.2018.

Kannanoton allekirjoittivat Joraus ry, Socius ry, Popsi ry, Optimi ry, Nefa ry, Oidipus ry, Poikkeus ry, Mikrovillus ry, Iskra ry, Echo ry, Täky ry, Praxis ry, Bunsen ry, sekä Legio Ostiensis ry.

Muokattu kello 15.30: Lisätty ainejärjestöjen nimet. 

Älä hermostu turhasta

Teksti: Emilia Joronen
Kuvat: Pixabay

Joka kevät herään vapaapäivän aamuna aivan liian aikaisin (seitsemältä…) hurinaan ikkunani alla. Lehtipuhaltimet puhaltavat talven hiekkoja pois kerrostalon etuovien edestä ja herään hurinaan ärtyisänä. Voisivat tehdä meteliä synnyttäviä töitä ihmisten aikoihin eikä joka kerta näin aikaisin aamulla.

Kampean itseni sängystä ylös ja siirryn kiukkuisena keittämään kahvia. Mielessäni kiroan koko ajan metelinaiheuttajat ja toivon, että he saisivat mahdollisimman äkkiä työnsä tehtyä ja häipyisivät.

Myöhemmin päivällä fiilistelen sitä, kuinka kivalta hiekaton ja kivetön asvaltti tuntuukaan uusien tennareiden alla pitkän talven jälkeen. Ei mene kiviä kenkään eivätkä kengänpohjat silppuunnu hiekotushiekalla kävelystä. Tuntuu keväältä enemmän kuin koko tänä vuonna kertaakaan, puhdas asvaltti on varma kevään merkki.

Tajuan, ettei kivetöntä tietä olisi, jos puhallinmiehet eivät olisi aamulla olleet ikkunan alla hommissa. Ei tarvitsisi nauttia tästäkään keväisestä fiiliksestä ilman toisten tekemää työtä. Aamuinen kiukuttelu alkaa tuntua yhtäkkiä lapselliselta.

Nykyaikana tuntuu, että vain omalla itsellä on väliä ja kokonainen päivä voi ihan oikeasti mennä täysin pilalle lehtipuhaltimen hurinasta ikkunan alla muka liian aikaisin. Toisten huomioon ottaminen on toissijaista oman itsen jälkeen, ja naurettavistakin asioista voi saada itselleen huonon fiiliksen koko päiväksi. Aamuinen episodi herätteli kuitenkin taas siihen, ettei ketään tahallaan ärsytetä aikaisin aamulla metelöimällä, vaan taustalla on yleensä hyväkin syy.

Annetaan siis enemmän arvoa aamumetelöijille ja yritetään etsiä asioista niiden parhaimmat puolet eikä aina vain huonoimpia. Jokaisella työllä on tarkoitus ja sitä pitäisi muistaa arvostaa enemmän. Mietitään tarkemmin ensi kerralla, kun ollaan valmiita huutamaan ikkunasta lehtipuhaltimille liuta kirosanoja, onko se sittenkään tarpeellista.

Itä-Suomen yliopiston kulttuuritieteissä opeteltiin keväällä 2018 mediakirjoittamista. Osana kurssia opiskelijat kirjoittivat muiden tekstien lomassa kritiikkejä ja kolumneja. Uljas julkaisee uusien kriitikoiden tuotoksia valikoidusti.

Jared Leto löysäilee

Teksti: Akseli Sopanen
Kuvat: Spicy Pulp
Pääroolin tekevä Jared Leto esittää entistä amerikkalaissotilasta Nick Lowellia.

Suoratoistopalveluiden jätti Netflix on viime vuosien aikana aloittanut sarjojen ohella myös elokuvien tuotannon. Suurimmilta osin juuri sarjat ovat olleet Netflixin vahvuusaluetta, josta hyviä esimerkkejä ovat The Crown (2016) ja Stranger Things (2016). Sen sijaan leffojen saralla Netflixin taso on ollut toista.

Allekirjoittaneen mieleen on (valitettavasti) jäänyt viime vuoden puolella julkaistu Bright (2017), joka oli melkoista roskaa. Nyt katsantoon valikoitui The Outsider (2018). Kyseessä on rokkarinakin kunnostautuneen Jared Leton tähdittämä ja tanskalaisen Martin Zandvlietin ohjaama rikosdraama, jossa miljöönä 1950-luvun Japani.

Pääroolin tekevä Leto esittää entistä amerikkalaissotilasta Nick Lowellia, joka istuu japanilaisessa vankilassa tuntemattomasta syystä. Nickin autettua rikollisjärjestö yakuzaan kuuluvaa sellitoveriaan (Tadanobu Asano) pääsemään pois linnasta, on ex-soltun vuoro matkata Japanin järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen.

Ohjaus: Martin Zandvliet. Käsikirjoitus: John Linson, Andrew Baldwin. Päärooleissa: Jared Leto, Tadanobu Asano, Kippei Shîna. Kesto: 2h. Ensi-ilta: 9.3.2018.

Jo elokuvan nimi viittaa selkeästi sen asetelmaan ja samalla myös juoneen. Valtakulttuurin ulkopuolelta tuleva länsimaalainen päätyy sattumalta hänelle entuudestaan tuntemattomaan maailmaan ja vakiinnuttaakseen uuden asemansa hänen täytyy osoittaa olevansa jotain. Kun yhtälöön lisätään vielä gangsterit ja Japani niin verenvuodatusta kyllä riittää. Groteskin väkivallan ohella mukaan mahtuu myös kiellettyä rakkautta sekä pinnallisesti kuvattuja kulttuurieroja. Juoni onnistuu lyhyesti sanottuna yllättämään, koska yllätyksiä ei ole. Juuri käsikirjoitus on elokuvan pahin ongelma ja se heijastuu moniin muihin asioihin.

Jared Leto vie roolissaan ilmeettömyyden ja passiivisuuden uusiin ulottuvuuksiin. Dallas Buyers Clubista (2013) Oscarin napannut metodinäyttelijä loistaakin nyt vain henkisellä poissaolollaan. Nickin roolissa voisi olla vaikka Heikki Silvennoinen vetämässä sitä kuuluista tonnin seteliä. Ohjaaja Zandvliet teki loistavaa työtä kolme vuotta sitten ilmestyneessä sotadraamassa Land of Mine (2015). Valitettavasti tästä intensiteetistä ei ole jäljellä enää mitään ja Zandvliet tyytyy viemään tarinan loppuun laiskasti vain juuri ja juuri.

Kaksituntisen tekeleen jaksaa katsoa loppuun kahdesta syystä. Ensin on juonen kulun kannalta merkittävät sivuosanäyttelijät, joiden suorituksissa on edes hieman jotain särmää. Karisman ohella lisää uskottavuutta tuo heidän runsas japanin kielen käyttö. Toisena on erinomaisesti toteutettu kuvaus. Kaiken kaikkiaan The Outsider on kuitenkin suuri pettymys kunnollista rikosdraamaa kaipaaville.

Itä-Suomen yliopiston kulttuuritieteissä opeteltiin keväällä 2018 mediakirjoittamista. Osana kurssia opiskelijat kirjoittivat muiden tekstien lomassa kritiikkejä ja kolumneja. Uljas julkaisee uusien kriitikoiden tuotoksia valikoidusti.

Berlinin novellit tempaavat mukaansa

Teksti: Emilia Joronen
Kuvat: Aula Co
Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia. Aula Co: 2017.

Lucia Berlinin (1936–2004) Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia on novellikokoelma. Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia on Kristiina Drewsin suomentama. Teos on vasta puolikas suomennos alkuperäisestä teoksesta A Manual for Cleaning Women (2015), joten jatkoa teokseen on mahdollisesti, ja toivottavasti, odotettavissa. Berlin kirjoitti elämänsä aikana 77 novellia, joista parhaat on valikoitu tähän teokseen yksien kansien väliin.

Teoksen novellit ovat viihdyttäviä kuvauksia yksittäisten ihmisten eletyistä hetkistä. Päähenkilöinä toimivat niin nuoremmat kuin vanhemmat amerikkalaiset ihmiset. Tavallisen arjen kuvausta sävyttää kuitenkin se, että jokaisella novellin päähenkilöllä on elämässään vaikeuksia: alkoholiongelma, katkaisuhoito, taloudelliset vaikeudet tai ei-toivottu raskaus.

Vaikka henkilöiden elämää pääsee novelleissa vain vilkaisemaan, eläytyy lukija jokaiseen henkilöön ja hänen elämäntilanteeseensa välittömästi, sillä kuvailu on Berlinin kokoelmassa taidokasta. Berlinin kirjoitustyylistä tulee jo teoksen lukemisen alkumetreillä mieleen suomalainen novellisti Rosa Liksom, erityisesti teos Yhden yön pysäkki (1985). Sekä Liksom että Berlin osaavat käsittämättömällä tavalla vangita lukijansa lyhyisiin kertomuksiinsa ihmisten elämästä.

Teoksesta tekee ainutlaatuisen kerronnan monikerroksisuus. Vaikka novellit ovat erillisiä kertomuksia toisiinsa liittymättömistä henkilöistä, voi novelleista kuitenkin löytää myös samoja hahmoja sivurooleista eri elämänvaiheissa. Berlin saa novellinsa samaan aikaan olemaan irrallisia toisistaan, mutta silti kietoutumaan niin tiukasti yhteen.

Lucia Berlin kärsi itse elämänsä aikana alkoholiongelmista sekä yksinhuoltajuuden hankaluuksista ja nämä aiheet toistuvat novellikokoelmassa. Teoksessa toistuu useaan otteeseen jopa selviä viitteitä Berliniin itseensä, esimerkiksi useammalla novellikokoelman yksinhuoltajaäidillä on neljä poikaa, aivan kuten Berlinillä itselläänkin.

Berlin on siis selvästi kirjoittanut oman elämänsä kokemuksia novelleihin ja saanut näin niihin tosielämän kosketuspintaa. Tämä elämänmakuisuus on saanut lukijat hullaantumaan teoksesta eikä todellakaan syyttä. ”Minä en keksi ketään, joka ei haluaisi lukea Lucian novelleja”, sanoo Stephen Emerson kirjan johdannossa ja osuu naulan kantaan.

Itä-Suomen yliopiston kulttuuritieteissä opeteltiin keväällä 2018 mediakirjoittamista. Osana kurssia opiskelijat kirjoittivat muiden tekstien lomassa kritiikkejä ja kolumneja. Uljas julkaisee uusien kriitikoiden tuotoksia valikoidusti.

Kohtalaisen kiinnostava sarjauutuus

Teksti: Laura Väänänen
Kuvat: Freeform
Eline Powell onnistuu herättämään merenneito Rhynin uskottavasti henkiin.

Amerikkalaisen Freeform-kanavan uudessa fantasiadraamasarjassa Siren merenneidot eivät ole kilttejä ja suloisia simpukkabikineissä uiskentelevia laulelijoita kuten Disneyn elokuvaklassikkossa vaan hurjia petoja. Suomessa jännittävää sarjaa voi seurata Ruutu+-palvelussa.

Bristol Coven rauhallisessa rannikkokaupungissa on pitkään kerrottu tarinoita merenneidoista. Yhtäkkiä kaupungissa alkaa tapahtua kalastajaporukan jäsenen loukkaantuessa vakavasti, kun saaliin joukosta paljastuu jotain odottamatonta. Armeijan helikopteri saapuu hakemaan haavoittunen kalamiehen Chrisin (Chad Rook) sekä miesten pyydystämän olennon ja molemmat katoavat jälkeä jättämättä. Pian tämän jälkeen Ben (Alex Roe) melkein törmää autollaan salaperäiseen Ryn-nimiseen tyttöön (Eline Powell), joka vaikuttaa ilmestyneen kuin tyhjästä. Ben yrittää yhdessä tyttöystävänsä Maddien (Fola Evans-Akingbola) kanssa selvittää Rynin tarinaa sekä löytää Chrisin.

Viime vuosina zombeja, vampyyreja ja ihmissusia on vilistänyt sekä valkokankailla että televisioruuduilla runsain määrin. Merenneitoja on kyllä myös nähty, mutta usein vain vilaukselta tai korkeintaan sivuroolissa. Siren tuokin vaihtelua nykyisin fantasiadraamasarjojen kentälle.

Nämä Odysseuksen seikkailuissakin esiintyneitä seireenejä paljon muistuttavat olennot ovat vedessä eläviä julmia petoja, joiden laulu houkuttelee kuulijaa puoleensa. Toisaalta merenneidoilla tuntuu olevan myös inhimillisempi puoli, sillä ne vaikuttavat välittävän ja huolehtivan perheenjäsenistään kuten ihmiset.

Sarjan pääosassa nähtävä Elene Powell onnistuu roolissaan kiitettävän hyvin hyvin. Game of Thrones-sarjassakin lyhyesti vilahtanut Powell onnistuu herättämään merenneito Rhynin henkiin uskottavasti erityisesti kalamaisen elekielen avulla liikaa kikkailematta. Muut näyttelijät eivät hänen rinnallaan edes saa mahdollisuutta loistaa, sillä heidän roolihahmonsakin lähinnä keskittyvät ihmettelemään kaupunkiin ilmestynyttä merenneitoa. Myöskään Rena Owen ei vakuuta roolissaan Helen Hawkinsina, kaupungin salaperäisenä vanhana naisena, joka kuitenkaan ei ole tarpeeksi salaperäinen herättääkseen kiinnostuksen hahmoa kohtaan.

Ohjelma lumoaa katsojan erityisesti kekseliäällä kuvaustyylillään, jossa luodaan selkeää vastakkainasettelua maan ja meren välille. Karmivuutta lisää tumma vesi, joka jättää arvailun varaan sen mitä pinnan alla mahtaakaan liikkua. On myös ilo huomata, että merenneitojen ulkonäön suunnitteluun on selvästi panostettu eikä olla menty sieltä mistä aita on matalin kopioimalla vanhoja pinttyneitä mielikuvia.

Siren tarjoaa jännitystä sekä vaihtelua television aiempaan sarjatarjontaan. Tästä huolimatta se ei onnistu täydellisesti koukuttamaan gliffhangereillään. Luultavasti sarjalla kyllä riittää innokkaita katsojia muutaman tuotantokauden verran, mutta sen jälkeen siirrytään jo jonkin uuden, trendikkäämmän fantasiadraaman pariin.

Itä-Suomen yliopiston kulttuuritieteissä opeteltiin keväällä 2018 mediakirjoittamista. Osana kurssia opiskelijat kirjoittivat muiden tekstien lomassa kritiikkejä ja kolumneja. Uljas julkaisee uusien kriitikoiden tuotoksia valikoidusti.

Politiikan Feeniksefekti

Teksti: Akseli Sopanen

 

Kansanedustaja ja liikemies Harry ”Hjallis” Harkimo ilmoitti 19. huhtikuuta julkisuudessa eroavansa kokoomuksesta. Samalla hän vihjaili salaperäiseen tyyliin kuitenkin pysyvänsä politiikan parissa. Pian tiedotustilaisuuden jälkeen iltapäivälehdet kertoivat Harkimon puuhailevan uutta poliittista kansanliikettä, jossa mukana on myös SDP:stä aiemmin eronnut Mikael Jungner.

Viritelmän nimeksi on varmistunut Liike Nyt, jonka tarkoitus on korostaa avointa vuorovaikutusta ja poliittisen päätöksenteon dialogisuutta. Harkimon peliliike aiheutti kokoomuksessa selvästi tyytymättömyyttä ja esimerkiksi puheenjohtaja Petteri Orpo totesi twiitissään Harkimon tehneen huonon ratkaisun. Draamavaihe on toistaiseksi ohi. Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Puolueesta eroamisen yhteydessä ”pomo” kertoi vielä, että kokoomusta ei hänen mielestään johdeta oikealla tavalla. Nyt ollaan jännän äärellä! Tulikohan Harkimolle yllätyksenä kokoomuksen aggressiivinen junttauspolitiikka, jossa tällä hetkellä tunnutaan menevän pää kolmantena jalkana?

Viime eduskuntavaalien jälkeen olisin laittanut tonnin likoon sen puolesta, että Harkimo itse olisi ollut innokkaimpien joukossa viemässä eteenpäin erityisesti säästöihin pyrkiviä hankkeita. Ja Harkimo, joka on tottunut liikemiehenä varmasti rivakkaan päätöksentekoon, onkin nyt irtautumassa siitä?

Mitä kummaa Suomen politiikassa oikein tapahtuu? Monet besserwisserit ja jopa poliitikot toistelevat kliseeksi muodostunutta hokemaa, että politiikka on rikki. Nasevalta heitoltahan tuo kuulostaa, mutta meidän kannattaisi miettiä mitä politiikan rikkoutumisesta lopulta seuraa. Rikkoutunut ja kriisiytynyt politiikka kun tuppaa lopulta palamaan tuhkaksi. Tilalle nousee tuhon jälkeen uusi aina olento joko jaloilleen tai rähmälleen. Näin on ennen pitkään käynyt kaikki alla. Prosessin kiertokulku muistuttaa hieman mytologioista tuttua feenikslintua.

Nyt olemme onneksi vielä vaiheessa, jossa palamista ei ole vielä tapahtunut. Sen sijaan käryä on jo ilmassa. Ratkaisuja ongelmiin haetaan, mutta tulokset joko viipyvät tai hakevat muotoaan. Tämän tuloksena syntyy uusia Harkimon hankkeita, kansalaispuolueita ja vanhojen rivit rupeavat rakoilemaan. Onhan viime kesän ”anti-jytky” vielä tuoreessa muistissa.

Ei ole kuitenkaan vaikeaa huomata, että vanha puoluepolitiikka kriisiytyy ja puolueiden fragmentaatio jatkuu. Nouseeko tuhkista sitten uutena tulilintuna hiljaisten yhtiömiesten hämyinen klikki vai kenties arvoliberalisteiksi naamioitunut marxistimafia? Kuumottavia mielikuvia, mutta uusien poliittisten liikkeiden syntyminen tulee aina ottaa vakavasti. Odotellaanpa kuitenkin vielä hetki, minkälaista diiliä Harkimo meille lopulta tarjoaa.

Itä-Suomen yliopiston kulttuuritieteissä opeteltiin keväällä 2018 mediakirjoittamista. Osana kurssia opiskelijat kirjoittivat muiden tekstien lomassa kritiikkejä ja kolumneja. Uljas julkaisee uusien kriitikoiden tuotoksia valikoidusti.