Kaikki kirjoittajan Uljaan Päätoimittaja artikkelit

Kaksi ulkomaalaista opiskelijaa hyökkäyksen kohteena – teolla rasistinen motiivi

Teksti: Iisa Manninen

Joensuun keskustassa tapahtui eilen tiistaina 18. syyskuuta välikohtaus, jossa pahoinpideltiin kahta Itä-Suomen yliopistossa opiskelevaa ulkomaalaista opiskelijaa.

Vapaudenpuistossa oli ollut noin seitsemän suomalaista henkilöä, joista osa oli alkanut huudella rasistisia kommentteja ohi kulkeneille kahdelle ulkomaalaiselle miehelle, ja yksi suomalaisista miehistä oli pahoinpidellyt heitä lyöden ja potkien.

”Olemme äärimmäisen harmistuneita ja pettyneitä, että tämmöistä on tapahtunut Joensuussa. Ylioppilaskunta tuomitsee rasismin ja väkivallanteot”, kertoo Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Juuso Sikiö.

Joensuun kaupunki ja Itä-Suomen yliopisto, sekä Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ovat ilmoittaneet yhteisessä tiedotteessaan tuomitsevansa jyrkästi rasismin ja eilisen teon. Joensuun kaupunki aikoo kutsua koolle turvallisuustyöryhmän, johon kutsutaan mukaan myös Itä-Suomen yliopiston edustajia.

”Kaupunki tekee viranomaisten kanssa säännöllistä yhteistyötä, jotta voimme turvata kaikille ihmisille turvallisen elämän Joensuussa. Yhteystyössä on mukana muun muassa poliisiviranomaiset. Työryhmän on tarkoitus kokoontua parin viikon sisään”, toteaa Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalainen Uljaalle.

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteeri Anna-Kristiina Mikkonen sanoo, että ylioppilaskunta jatkaa läheistä yhteistyötä yliopiston ja kaupungin kanssa ja osallistuu omalta osaltaan opiskelijoiden tukemiseen.

Itä-Suomen poliisilaitoksen tiedotteen mukaan poliisi otti kiinni tapahtumapaikalta kaksi miestä ja yhden naisen rikoksesta epäiltyinä.

Alustavien tietojen mukaan opiskelijat eivät saaneet tapahtumassa vakavia vammoja. Rikosta tutkitaan parhaillaan kahtena pahoinpitelynä, joissa on ollut rasistinen motiivi.

Feissarit: ”Kerätty apu menee perille”

Teksti ja kuvat: Juni Sinkkonen
Riikka Lindholm on Joensuun kadulla feissarina työskennellesään muun muassa tilannut ambulanssin, taluttanut mummoja istumaan varjoisalle penkille ja ollut seurana yksinäisille.

Kesän kääntyessä ehtoopuolelle katukuvassa vilisseet feissarit muuttuvat harvalukuisemmiksi. Jotkut kaduntallaajat huokaisevat helpotuksesta, jotkut jäävät kaipaamaan päivää piristäneitä, ystävällisiä naamoja. Feissarit herättävät monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Mutta mitä feissausta tekevät itse ajattelevat työstään ja millaisia kokemuksia se on heille tuonut?

Matleena Käppi, 22, Riikka Lindholm, 21, ja Joni Paasikallio, 24, kertovat työstään ja näkemyksistään. Käppi on feissannut parina vuonna, kun taas Lindholmille ja Paasikalliolle tämä kesä oli ensimmäinen feissaustyössä.

Käppi työskenteli menneenä kesänä Unicefin matkafeissarina eli hän on matkustanut ympäri Suomea tiiminsä kanssa feissaamassa. Hänelle työn merkitys syntyy sen konkreettisesta annista apua tarvitseville. Myös Lindholm ja Paasikallio mainitsevat hyvän tekemisen työnsä ydinasiaksi. Heillä on luja usko työnsä positiivisiin vaikutuksiin, oli kyseessä sitten ympäristö tai heikko-osaisemmat ihmiset maailman toisella puolella.

UN Womenille feissannut Lindholm korostaa työn positiivisina puolina sen opettavaisuutta ja tarjoamia kohtaamisia.

”Itselle feissaamisen arvo ei ole vain se, mitä minä voin tuottaa järjestölle ja niille ihmisille missä järjestö työskentelee vaan pyrin kadulla olemaan myös Joensuun katua varten. Olen esimerkiksi tilannut ambulanssin, taluttanut mummoja istumaan varjoisalle penkille ja ollut seurana yksinäisille”, Lindholm sanoo.

Myös Käpin ja Paasikallion mielestä hyvät kohtaamiset ja keskustelut ihmisten kanssa ovat työn parasta antia. Tärkeää on toki saada myös lahjoittajia.

Greenpeacelle feissaava Paasikallio huomauttaa, että feissarit ovat järjestöille elinehto. Käppi taasen mainitsee, että feissaaminen on tehokkain varainhankinnan muoto. Hän kohtaa toisinaan työssään ihmisiä, jotka syyttä epäilevät rahan perille menemistä. Käppi haluaa kannustaa jokaista ottamaan vaikutustyön vakavasti.

”Kehottaisin epäileviä ihmisiä ottamaan tosissaan tehokas maailman muuttaminen paremmaksi ja miettimään, mikä on se oma keino vaikuttaa. Jos se ei ole kuukausilahjoitus, niin se olisi ainakin sitten joku muu.”

Toki feissaaminen ei ole pelkästään lahjoittajien hankkimista. Keskeinen osa työtä on tiedon jakaminen sekä järjestön positiivinen näkyvyys.

Feissaustyössä ihmiset laittavat itsensä monella tavalla alttiiksi. Työ vaatii vahvaa psykologista säätelykykyä ja on haastavaa myös fyysisesti. Ikäviä kommentteja ja töykeitä reaktioita tulee joskus vastaan.

”Meistä ajatellaan, että olemme se kesien katujen riesa, ikään kuin olisimme vain siellä kiusaamassa ihmisiä ja kerjäämässä rahaa, vaikka se ei ole sitä mitä me todellisuudessa teemme”, Paasikallio avaa.

Lindholm myös muistuttaa, että feissaritkin ovat ihmisiä.
”Voi myös mukavasti sanoa: kiitos ei.”

Paljon on ihmisten omasta asenteesta kiinni, millainen kohtaamisesta feissarin kanssa muodostuu. Feissareiden keskuudessa vallitsee kannustava yhteishenki ja positiivisen ilmapiirin ylläpitäminen on yksi keskeisimmistä asioista työssä. Työyhteisön merkitys tsemppaavana voimana korostuu haastavassa työssä, kuten Käppikin antaa ymmärtää:

”Aina on tiimi ja tiiminvetäjä, joille voi purkaa juttuja.”

Feissaaminen ei siis ole pelkästään työ , vaan se on feissareille usein heidän maailmankuvaansa kytkeytyvä tapa vaikuttaa asioihin. Työ avartaa ja opettaa kohtaamaan ihmisiä.

”Feissaus on avartanut mun maailmaa tosi paljon ja olen kiitollinen siitä”, Lindholm tiivistää kokemuksensa Joensuun kaduilta.

Feissaus — Tärkeä kesätyö monelle

Kadulla ja ovelta ovelle -tyyppisesti tapahtuvaa varainhankintatoimintaa yritysten ja järjestöjen tarpeisiin.

Työhön kuuluvat usein tulostavoitteet.

Esimerkiksi Suomen varainhankintatoimistolla on yli 100 feissaria vuosittain ja kohtaamisia on jopa kymmenien tuhansien ihmisten kanssa.

SVHT tekee yhteistyötä muun muassa Planin ja UN Womenin kanssa.

Työnteko on kuin hampaiden harjaus

Teksti: Iisa Manninen
Kuvat: Risto Takala
Viidennen vuoden luokanopettajaopiskelija Ilona Kaustio käyttää aamunsa ja iltapäivänsä opiskeluun. ”Iltaisin teen siivoustyötä joka arkipäivä. Työnteko on juurtunut niin osaksi arkeani, ettei sitä tule mietittyä sen enempää.”

Rakennus-, siivous-, kaupan-, ja ravintola-alat nousivat esiin, kun kysyimme Joensuussa ja Kuopiossa toimivilta kolmelta työnvälitysyritykseltä minkä alojen sivutyötä he tarjoavat usein korkeakouluopiskelijalle.

“Ala riippuu paljon opiskelijan sen hetkisestä tilanteesta. Selkeästi voi nähdä, että rakennusalalle on tällä hetkellä tarvetta. Myös siivoustöihin on ehdottomasti kysyntää”, kertoo Ossi Tolonen Joensuun Varamiespalvelu VMP:sta.

Viidennen vuoden luokanopettajaopiskelija Ilona Kaustio on tehnyt sivutyötä koko opintojensa ajan. Kaustio tekee siivoustyötä arki-iltoisin maanantaista perjantaihin. Työn ja opiskelun yhdistämiseen hän tottui nopeasti.

“En ole joutunut tinkimään opiskelusta töiden takia, vaikka opinnoissani on ollut haastavampia jaksoja. Työllä hankin itselleni lisätuloja ja työnteko on tällä hetkellä samanlainen rutiini, kuin hampaiden harjaus. Välillä harmittaa, etten pääse lähtemään esimerkiksi reissuun, vaikka opiskelusta olisi vapaapäivä”, sanoo Kaustio.

Työnvälitysyrityksille tulee koko ajan uusia asiakkaita ja sitä kautta osa-aikaisia työtehtäviä tarjolle.

“Jos puhutaan keikkaluontoisista tehtävistä, niin osalle työntekijälle eivät tietyt aikataulut sovi. Sen vuoksi haemme jatkuvasti uusia työntekijöitä, jotta voimme täyttää asiakkaiden tarpeet. Tilanne muuttuu meillä päivittäin ja opiskelijan kannattaa lähettää meille hakemus, jos etsii sivutyötä opintojen oheen”, kertoo Timo Vainikainen Baronasta.
Tärkeintä on kertoa hakemuksessa millaista työtä haluaa tehdä ja mitkä ovat omat vahvuudet. Esimerkiksi fyysinen kunto sopii muuttotyöhön.

“Tai jos on jotakin rajoitteita ajankäytön suhteen, esimerkiksi viikonloppuisin ei pääse harrastusten takia töihin. Tällaisista asioista opiskelijan kannattaa kertoa mahdollisimman tarkasti hakemuksessa, niin tiedämme hakemuksia jo läpikäydessä millaisia työtehtäviä voimme opiskelijalle tarjota”, vinkkaa Vainikainen.

Aloilta ei välttämättä tarvitse olla työkokemusta tai koulutusta. Asiakas perehdyttää työntekijät tehtäviin. Etua työnhaussa on Joensuun Varamiespalvelu VMP:n Ossi Tolosen mukaan, jos opiskelijalta löytyy kynnyskortteja, esimerkiksi rakennusalan vaatima työturvallisuuskortti tai hygieniapassi elintarvike-alalle.

Ilkka Hiekkanen kertoo Kuopion VMP:sta että suurimmaksi osaksi he välittävät työtä opiskelijoille:

“Reilusti yli puolet työnhakijoista ja -tekijöistä on nuoria. Asiakasyrityksemme ovat todenneet nuorien olevan motivoituneita, vaikka työtehtävät eivät olisi korkeakouluopiskelijan omalta koulutusalalta.”

Itä-Suomen yliopiston opintopsykologin Katri Ruthin mukaan sivutyö tuo opiskelijalle parhaimmillaan vastapainoa opiskeluun. Haasteeksi sivutyö muodostuu, jos työ menee toistuvasti opiskelun edelle.

“Silloin on vaarana, että opinnoista haetaan joustoa ja kursseja jää rästiin. Tärkeintä on suunnitella omaa ajankäyttöä ja miettiä kalenterin kanssa, millaisia tavoitteita itsellä on ja minkä verran aikaa on mahdollista käyttää eri asioihin. Kalenteriin tulee varata myös palauttavaa tekemistä. Levon tarve on hyvä pitää mielessä, vaikka olisi paljon kiinnostavaa tekemistä”, neuvoo Ruth.

Roskapostilla kalastelua yliopiston nimissä

Teksti: Päivi Häkkinen

Itä-Suomen yliopisto joutui kuluneen kesän aikana poikkeuksellisen laajan sähköpostikalastelun kohteeksi. Verkkourkintaan tähtääviä sähköposteja lähetettiin muun muassa yliopiston tietotekniikkapalveluiden nimissä väärennetyin lähettäjätiedoin ja allekirjoituksin.

”Kalastelijat pyrkivät saamaan tunnuksia ja sähköpostiosoitteita haltuunsa käyttääkseen niitä massaroskapostitukseen”, yliopiston tietoturvapäällikkö Olavi Manninen kertoo.
Mannisen mukaan heinä-elokuussa lähetetyt viestit oli selvästi kohdennettu juuri Itä-Suomen yliopistoon.

”Käyttäjät saivat kolmen viikon aikana monia erilaisia kalasteluviestejä eri otsikoin. Kalastelun aikana tietoturvaan liittyvien yhteydenottojen määrä nousi uusiin ennätyslukemiin, saimme käyttäjiltä lähes tuhat yhteydenottoa tai ilmoitusta.”

Ensimmäiset viestit tulivat ulkomaalaisesta sähköpostipalvelusta, jonka sähköpostiosoitteita oli todennäköisesti saatu haltuun aiemmalla verkkourkinnalla. Mannisen mukaan haittaa koitui lähinnä niille käyttäjille, jotka klikkasivat viesteissä ollutta linkkiä ja kirjoittivat sivulle tunnuksensa.

”Olemme vaihtaneet heidän tunnustensa salasanat tai sulkeneet tunnuksen väliaikaisesti. Lisäksi sähköpostin asetukset on jouduttu palauttamaan, ja heillä voi olla sähköpostissa satoja roskapostitukseen liittyviä virheilmoituksia tai valituksia roskapostia saaneilta henkilöiltä.”

Yliopiston tietoturvasta todetaan, että tällä kertaa tilanne näyttää olevan hallinnassa. Manninen kuitenkin muistuttaa, että kaikkia kalasteluviestejä ei pystytä koskaan estämään teknisin keinon.

”Olemme jonkinlaisessa kilpajuoksussa verkkorikollisten kanssa. Sitä mukaa kun ylläpitäjät kehittävät suojauskeinoja, rikolliset kehittävät omia menetelmiään. On tärkeää olla huolellinen ja varovainen, kun saat yllättävän tai epäilyttävän viestin.”

Manninen painottaa, että yliopiston tietotekniikkapalvelut ei koskaan lähetä käyttäjille viestejä, joissa pyydetään käyttäjiä kirjautumaan ulkopuolisiin osoitteisiin.

”Älä klikkaa viestissä olevaa linkkiä ennen kuin olet varmistanut viestin aiheellisuuden. Se, että viesti on lähetetty yliopiston sähköpostiosoitteesta ei takaa, että viesti on aiheellinen. Kyseessä voi olla kalasteltu yliopiston käyttäjän tunnus”, ohjeistaa Manninen.

Mutkattoman olohuoneen hautajaiset

Teksti: Markus Raatikainen
Kuvat: Juuso-Valtteri Kivimäki

Lauantaina elokuun puolivälissä päättyi yksi aikakausi Joensuussa, kun juna-aseman kupeessa vietettiin siellä vuodesta 2015 toimineen Kulttuurikahvila Laiturin kuoppajaisia.
Miten ihmeessä vanhaan asemarakennukseen päädyttiin pitämään kulttuurikahvilaa?

”Rakennus on hiljenemässä. Edellinen vuokralainen on tilasta lähdössä. Tuli halu, että tila on pidettävä edelleen avoimena kaupunkilaisille ja ihmisille. Siihen kytkeytyi myös toiminnan sisältö”, kertoo Maria Korkatti Kulttuuriosuuskunta Laiturilta.

”Tässä on aikaisemmin ollut kahvila- ja kulttuuritila niin ajateltiin, että sitä tarvitaan edelleen. Osalta ihmisistä esille tuli vegaanius, sillä Joensuussa ei vieläkään ole muita täysin vegaanisia kahviloita kuin Laituri.”

Kuoppajaisista vähintään omalaatuisen teki bileiden pituus, sillä ohjelmaa Laiturilla oli 12 tunniksi. Esiintyjät löytyivät kuulemma nopeasti ja mukaan mahtui niin runoja, paikallista stand upia sekä tietysti runsaasti musiikkia esimerkiksi Päivä Sään toimesta. Mutta mistä ajatus laajasta ohjelmasta sai alkunsa?

”Se oli porukalle aika selvää, että asemaravintolaa pitää lopuksi juhlia oikein kunnolla. Halusimme vielä kerran tarjota mahdollisuuden mahdollisimman monelle artistille tulla vielä Laiturille esiintymään, koska tiedetään Laiturin olevan tärkeä paikka monille”, Korkatti kommentoi.

Kulttuurikahvila Laiturin lopettajaisissa piisasi monipuolista ohjelmaa kahdentoista tunnin ajan.

Aiempaa kokemusta minulla tilasta ei ollut, joten edessä oli jo ennakolta tutustuminen johonkin uuteen. Saapuessamme ulkopuolella oli jo ihmisiä rennoissa tunnelmissa. Entäpä sisällä? Ottaen huomioon alkuillan ajankohtana, niin useiden kymmenien saaminen liikenteeseen kertoo jotakin kulttuurikahvilan erityislaatuisesta merkityksestä monille ihmisille.

Yksityiskohdissa huomio kiinnittyi nopeasti lupaukseen kaikille turvallisesta tilasta. Pitihän paikalla ollessa vilkaista myös viimeinen, tyylikäs valokuvanäyttely. Kuvien viereen kirjoitetut infopaketit tarjosivat myös kiinnostavaa tietoa rakennuksen historiasta.

Musiikin puolelta ehdin nautiskella Päivän Säästä parin kappaleen verran eikä nuorison soittama punkahtava musiikki yhtään hassummalta kuulostanut. Turhalla monimutkaisuudella sitä ei olut pilattu, mutta livenä selvin päin se toimi yllättävän hyvin. Pisteet muuten siitä, että bändi soitti täysin sopivalla volyymilla käytettävissä olevaan tilaan nähden, eikä korvatulpille ollut minkäänlaista tarvetta.

Entäpä Laiturin tulevaisuus? Mitä seuraavaksi ja millä aikataululla?

”Tykkään puhua asemaravintolan jäähyväisistä ja lopettajaisista, en Laiturin, sillä kulttuuriosuuskunta jatkaa olemassaoloaan. Suoraan emme pääse uuteen tilaan siirtymään, mutta jatkamme uusien tilojen etsintää. Kaupungin kanssa olemme tehneet yhteistyötä tilojen etsinnässä keväällä ja kesällä, mutta mitään sopivaa ei ole löytynyt. Etsinnässä on ollut tila, jossa voisi pitää kahvilaa, keikkoja ja muita kulttuuritapahtumia. Toisaalta se, ettei tiloja ole löytynyt antaa mahdollisuuden pohtia toiminnan sisältöä uudelleen”, Korkatti sanoi.

Millaista kulttuuria ja toimintaa Laituri sitten haluaa luoda. Vapaaehtoisena Laiturilla olleen Kaija Kukkohovin sanoin:

”Haluamme luoda monipuolista kulttuuria. Sellaista, joka tulee esille ruohonjuuritasolla ja pinnan alla, mikä ei näy katukuvassa. Se on innostavaa, yhteisöllistä ja kulutuksesta vapaata.”

Tunnelmat olivat olleet surulliset jo aiemmin, eikä päätös rakennuksen purkamisesta tullut yllätyksenä asiaa seuranneille. Kukkohovin mukaan surun tunne on ollut läsnä sekä keväällä että kesällä, joten suruaika on ollut pitkä ainutlaatuisen rakennuksen purkamisen takia.


Toisaalta vanhan asemaravintolan tilat olisivat mahdollistaneet myös huomattavasti runsaamman toiminnan. Paikalla työskennelleistä vapaaehtoisista Miika heitti ilmoille muutamia esimerkkejä paitojen printtauksesta lehdentekoon.

Jotain kulttuurikahvilan vireydestä kertoo tapahtumien määrä. Vapaaehtoisten mukaan vuonna 2016 Laiturilla oli yli 250 tapahtumaa: kokouksia, taidenäyttelyitä, musiikkia, keskusteluja, seminaareja.

Myöskään kaupungin toteutus elävän asemanseudun luomiseksi ei saanut vapaaehtoisilta kiitosta.

”Tämä paikka voisi olla auki aamukuudesta iltakymmeneen niin olisi sitä elävää asemanseutua, mitä kaupunki haluaisi, jos vaan voitaisiin olla tässä niin pitkään”, Kaija Kukkohovi kommentoi.

Miika jatkoi työkaverinsa kommenttia.

”Mutta kaupungin mielikuvitus riittää bussikaistaan. Se on jännä.”

Kulttuurikahvila Laituri kuopattiin haikeudesta huolimatta hyvissä meiningeissä. Toiveena olisi, että Kulttuuriosuuskunta Laituri löytäisi mahdollisimman nopeasti uudet ja toimivat tilat. Vastaavankaltaisia uniikkeja tiloja ei kaupungissa ole liikaa.

Sananvapaus ei ole etuoikeus

Teksti: Mikko Aaltonen
Kuvat: Tiina Marila

Verkkojulkaisu Oikea Media julkaisi 27. heinäkuuta 2018 Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Tapio Puolimatkan kirjoituksen, jonka otsikko on ”Kampanja pedofilian laillistamiseksi”. Kirjoituksessaan Puolimatka esittää, että mikäli yhteiskunnassa tunnustetaan erilaisten seksuaali-identiteettien monimuotoisuus, johtaa tämä ennen pitkää siihen, että ensiksi monimuotoisuuden piiriin hyväksytään aikuisten ja teini-ikäisten välinen seksuaalisuus eli pederastia ja lopulta aikuisten ja lasten välinen suhde eli pedofilia.

Puolimatka on myös aiemmin tunnettu konservatiivisista mielipiteistään, ja pohjaa mielipidettään amerikkalaisen oikeistoaktivistin Doug Mainwaringin esimerkkiin, joka näkee hyviä arvosteluita saaneen Call me by your name (2017) -elokuvan – jossa kuvataan teini-ikäisen ja nuoren aikuisen homoseksuaalista suhdetta – yhtenä askeleena kohti pederastian normalisointia. Lisäksi hän väittää, että WHO:n seksuaalioikeuksien julistus ei pyri suojelemaan lapsia seksuaaliselta hyväksikäytöltä, vaan kannustaa siihen julistamalla lapsen seksuaaliseksi olennoksi, jolla on myös oikeus seksuaaliseen nautintoon.

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta tuomitsi Puolimatkan kirjoituksen homofobisena, ahdasmielisenä ja yliopiston linjaan sopimattomana 1. elokuuta. Puolimatkaa syytettiin salaliittoteoretisoinnista sekä kaltevan pinnan argumentoinnista. Samana päivänä Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen otti asiaan kantaa Twitterissä ja ilmoitti, ettei kirjoitus edusta yliopiston linjaa ja kertoi ryhtyvänsä konkreettisiin toimenpiteisiin. Seuraavana päivänä myös kasvatustieteiden opiskelija ja Jyväskylän kaupunginvaltuutettu Irina Tuokko (vihr.) kertoi Keskisuomalaisen mielipidepalstalla tuntevansa ahdistusta ja pelkoa Puolimatkan luennoilla.

Puolimatka puolustautui Keskisuomalaisessa ja Seurakuntalainen-lehdessä väittämällä, että hänen kirjoituksensa on ymmärretty väärin ja hänen tarkoituksenaan on ollut puolustaa lapsen oikeutta turvalliseen seksuaalikasvatukseen. Puolimatkan puolesta ovat ottaneet kantaa myös kansanedustajat Päivi Räsänen sekä Laura Huhtasaari. Joukko tutkijoita sekä Räsänen vaativat Keskisuomalaisessa Puolimatkan sananvapauden kunnioittamista. Räsänen jätti myös hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä, miten hallitus aikoo turvata akateemisen sananvapauden.

Puolimatka itse jätti 6. elokuuta hallintokantelun Jyväskylän yliopiston hallitukselle Hämäläisen toiminnasta. Kantelussaan Puolimatka syyttää Hämäläistä väärästä menettelystä hänen otettuaan kantaa kirjoitukseen kuulematta häntä. Puolimatka myös väittää, ettei Hämäläinen joko ole lukenut kirjoitusta lainkaan, tai ei ole fyysikkona kykeneväinen käsittelemään sitä, ja että Puolimatkalle on langetettu tuomio kuulopuheiden ja subjektiivisten kokemusten perusteella. Puolimatka puolustautuu vetoamalla perustuslaissa turvattuun sananvapauteensa sekä tieteen ja taiteen korkeimpaan vapauteen. Hän muistuttaa myös, ettei tieteellisen tutkimuksen tuloksia voi piilottaa sen vuoksi, että joku saattaa siitä pahoittaa mielensä.

Tapauksen keskiöön on nostettu sananvapaus johon sekä Puolimatka että hänen puolustajansa ovat vedonneet. Sananvapaus on turvattu sekä Suomen perustuslaissa että Euroopan ihmissoikeussopimuksessa. Se sisältää oikeuden pitää, vastaanottaa sekä levittää tietoa ja ajatuksia viranomaisen siihen puuttumatta. Sananvapautta voidaan rajata vain lailla ja perustellusta syystä, kuten yhteiskuntarauhan turvaamiseksi.

Lisäksi Puolimatkan kohdalla keskustelussa puhutaan erikseen akateemisesta sananvapaudesta ja ylipäätään tieteen vapaudesta. Tieteen autonomisuus ja totuuden tavoittelun tulisi olla tieteellisen tiedon hankkimisen päämäärä ja täyttää tieteentekemisen kriteerit: objektiivisuus, toistettavuus ja riippumattomuus. Siksi arvioitaessa Puolimatkan kirjoitusta on myös arvioitava sitä, onko kyse oikeasti tieteellisestä artikkelista, kuten hän kantelussaan väittää, vai puhtaasti mielipidekirjoituksesta.

Vaikka kirjoitus noudattelee tieteellisen artikkelin kaavaa, se on julkaistu itsensä ”vaihtoehtomediaksi” luokittelevalla sivustolla. Oikea Media kertoo kannattavansa konservatiivista maailmankuvaa, yksilön vapautta ja markkinataloutta ja se ei ole sitoutunut journalistin eettisiin ohjeisiin. Siksi lukijalle jää epäselväksi, mikä tekstissä on todennettua faktaa ja mikä taas kirjoittajan omaa mielipidettä.

Puolimatkan tapaus ei ole ainut kerta, kun epämiellyttävään tilanteeseen joutunut puolustautuu sananvapauteen vetoamalla. Puolustus on huono, koska sananvapaus on määrätty ennakkosensuurin kielloksi. Sananvapaus turvaa oikeuden arvostella esimerkiksi vallanpitäjiä tai tuoda yhteiskunnallisia epäkohtia esiin vailla pelkoa rangaistuksesta tai painostuksesta.

Sananvapaus ei kuitenkaan ole rajoittamaton oikeus olla pelkästään oikeassa tai nousta kritiikin yläpuolelle. Se ei tarkoita sananvastuuttomuutta eli sanojan on seistävä sanojensa takana silloinkin, kun seuraukset ovat ikäviä.

Sananvapautta käsiteltäessä merkitystä on sillä, kuka siihen vetoaa. Sananvapaus määritellään ihmisoikeudeksi, eli se kuuluu jokaiselle ihmiselle. Ihmisoikeuksia joudutaan yleensä pohtimaan silloin, kun ihmiseltä riisutaan muita oikeuksia, kuten oikeuksia vapauteen tai ruumiilliseen koskemattomuuteen. Ihmisoikeuksien tarkoituksena on turvata jokaiselle yksilölle ihmisarvo ja inhimillinen kohtelu ja mitä enemmän yksilöltä oikeuksia riisutaan, sitä tärkeämmäksi ihmisoikeuksien kunnioittaminen tulee, jotta häntä kuitenkin kohdeltaisiin ihmisenä.

Ihmisoikeudet ovat siis eräänlainen oikeuksien ”perälauta”, jonka päälle tulevat muut oikeudet. Henkilöllä, joka on kohonnut professorin tehtävään, on myös muitakin oikeuksia ja moneen muuhun kansalaiseen verrattuna suoranaisia etuoikeuksia. Hänellä on hyvin itsenäinen työnkuva. Hänellä on vahva asema alansa korkeimpana asiantuntijana.

Professorin keskimääräinen palkka on Professoriliiton vuoden 2017 palkkaselvityksen mukaan 6000–7000 euroa kuukaudessa, jonka päälle voi tulla muita luennointipalkkioita. Hänellä on pääsy sellaisiin piireihin ja verkostoihin, joihin ei tavallinen kansalainen voi kuvitella pääsevänsä. On siis outoa, mikäli yhteiskunnallista kermaa olevan ihmisen on turvauduttava ihmisoikeuksiinsa saadakseen viestinsä läpi, koska niin paljon hänellä on jo muita oikeuksia.

Puolimatkan asema professorina ei ainoastaan anna hänelle oikeuksia, vaan myös velvoittaa. Professorille on annettu yliopistolaissa erilliset tehtävät, kuten harjoittaa tieteellistä tutkimustyötä sekä antaa siihen perustuvaa opetusta. Professoriliitto taas määrittää professorin työn lähtökohdiksi tieteen autonomian kunnioittamisen ja tieteellisen tiedon jakamisen omalla alallaan ja muualla yhteiskunnassa. Professoriliitto edellyttää myös professorilta rehellisyyttä, oikeudenmukaisuutta ja vastuullisuutta.

Puolimatkan sananvapautta voi tarkastella myös sananvastuun näkökulmasta. Sananvapaus, kuten muutkin vapaudet, ovat asioita joita on demokraattisessa yhteiskunnassa käytettävä viisaasti ja vastuullisesti. Korkeimpia sananvapauden muotoja on komiikka, ja komiikan perussääntö kuuluu että ylöspäin saa lyödä, alaspäin ei.
Valtaapitäviä, valtarakenteita tai päättäjiä on voitava tarpeen vaatiessa arvostella, mutta sananvapautta ei saa käyttää sellaista ryhmää vastaan hyökkäämiseen, joka on jo valmiiksi alisteisessa asemassa.

Sananvapaus on myös nimenomaan ihmisoikeus, ei subjektiivinen oikeus. Se sisältää oikeuden jakaa ja esittää mielipiteitä, mutta samalla lailla jokaisella on myös oikeus arvostella niitä sekä tuntea olonsa uhatuksi tai loukatuksi. Ihmisoikeudet eivät erottele ihmisiä tai mielipiteitä paremmuusjärjestykseen, ne kuuluvat kaikille.

Puolimatkan kirjoituksessa on kaksi perusdilemmaa. Hän hyökkää kirjoituksellaan professorin auktoriteettia hyväksikäyttäen seksuaalivähemmistöjä vastaan rinnastaen seksuaalioikeuksien ajajat pedofilian edistäjiin pitäen tätä kehitystä samana jatkumona.

Se, ettei Puolimatka suoranaisesti käsittele tekstissään homoseksuaaleja on sivuseikka, sillä hän katsoo kampanjan pedofilian laillistamiseksi olevan samaa seksuaalisen vallankumouksen aiheuttamaa jatkumoa ja moraalikatoa, joka on jo johtanut seksuaalisen moninaisuuden tunnustamiseen.

Puolimatkan kysymykseen tutkimustulosten piilottelusta voi vastata, että kyse on nimenomaan tutkimusetiikasta. On eri asia osoittaa tutkimuksella esimerkiksi vähän liikkuville heidän elämäntapansa haitallisuus kuin leimata vähän liikkuvat pahoiksi ihmisiksi. Tieteen tulisi toimia ihmiskunnan hyväksi, ei sitä vastaan.

Toinen ongelma on tekstin epätieteellisyys. Helsingin yliopiston Uuden testamentin eksegetiikan professori Petri Luomanen teki Vartija-lehdessä Puolimatkan tekstille lähdeanalyysin josta voidaan todeta, että vaikka Puolimatkan teksti on näennäisesti kriittistä ja tieteellistä, osa hänen lähteistään ei täytä tieteellisen julkaisun tunnusmerkkejä.

Lisäksi hän on lainannut joitain lähteitään tarkoitushakuisesti, yksipuolisesti sekä irrottanut lainauksia täysin asiayhteyksistään. Tällöin vetoaminen tieteen vapauteen ja kriittisyyteen kuulostaa absurdilta, mikäli kirjoittaja ei pysty itse sen vaatimia kriteereitä noudattamaan. Lisäksi Puolimatkan hallintokantelussaan esittämä väittämä ”filosofisesta metodista” on outo. Mikä on tämä filosofinen metodi ja miksi Puolimatka on julkaissut tekstinsä avoimella alustalla, mikäli väärinymmärryksen vaara on näin suuri?

Puolimatkan kirjoitukseen liittyvät ongelmat eivät ole sananvapaudellisia vaan tutkimuseettisiä. Mikäli yhteiskunta olisi pelkkä tyhjä taulu, sananvapauteen sisältyisi sanomisen rajaton vapaus vailla vastuuta, mutta reaalimaailmassa sille asettavat rajoja paitsi lait, myös arvot, normit, käytänteet ja muut vastuut.

Sananvapaus antaa sanojalle vastuun sanomisistaan ja suurella auktoriteetilla sanojalle lankeaa suuri vastuu sanomisistaan. Sananvapauteen vetoamisen tulisi olla viime käden puolustus, ei ensimmäinen. Mikäli kyse olisi tieteen autonomiasta, pystyisi tieteen tehtävänhaltija puolustautumaan muutenkin, kuin julistamaan saamansa tuomio vääräksi ennen kuin tuomiota on edes annettu ja tekemällä itsestään sananvapauden marttyyrin.

Onko professorin sananvapautta loukattu? Ei ole. Voiko professori sanoa mitä tahansa vailla pelkoa seurauksista? Ei voi. Ei kukaan meistä voi. Miksi ei voi? Koska sananvapaus on nimenomaan ihmisoikeus, ei etuoikeus.

Syyslukukausi voi alkaa

Teksti: Iisa Manninen
Kuvat: Risto Takala
Savonlinnan muuttokuormaa on purettu kesän lopusta lähtien. ”Valmista pitäisi olla syyskuun alussa, jotta opiskelijat pääsevät uusiin tiloihin”, toteaa ISYYn hallituksen toinen varapuheenjohtaja Heikki Räihä.

Pienet asiat voivat tuottaa harmia, mutta parempi niin päin, kuin että jotain suurempaa olisi mennyt pieleen. Näin kertoo Savonlinnan kampussiirrosta Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) toinen varapuheenjohtaja Heikki Räihä.

”Vasta käyttö osoittaa, joudummeko jotakin hienosäätämään. Tällä hetkellä opettajankoulutuksentiloista puuttuu muutamia huonekaluja ja remonttimiehiä näkyy vielä luokkahuoneissa. Ei tämä muutos sormia napauttamalla toteutunut”, toteaa Savonlinnan kampussiirrosta vastannut filosofisen tiedekunnan johtava hallintopäällikkö Kari Korhonen Itä-Suomen yliopistosta.

Itä-Suomen yliopisto on remontoinut viime vuodesta lähtien Joensuun kampuksen tiloja Savonlinnan kampussiirron vuoksi. Remontti on edennyt Korhosen mukaan siihen pisteeseen, että luokanopettajakoulutus voi alkaa syksyllä kampuksen uudistetuissa tiloissa. Savonlinnasta siirtyivät Joensuuhun tänä syksynä luokanopettaja-, lastentarhanopettaja-, sekä kotitalous- ja käsityönopettajakoulutukset.

ISYYn hallituksen toinen varapuheenjohtaja Heikki Räihä kertoo, että kampusmuutto aiheuttaa jonkin verran haasteita erityisesti opiskelija-asumisessa. Savonlinnassa opiskelleet asuivat usein yksiöissä ja moni heistä muuttaa Joensuussa soluasuntoon.

“Soluasuminen saattaa vaatia opiskelijalta aluksi opettelua. Osa opiskelijoista ei halunnut muuttaa soluun, ja he jonottavat tällä hetkellä uusiin yksiöihin. Savonlinnalaiset olivat tietoisia siitä, ettei opiskelija-asuntotilanne Joensuussa ole paras mahdollinen”, kertoo Räihä, joka on ollut kampussiirrossa mukana siitä lähtien, kun yliopisto päätti vuonna 2016 keskittää Savonlinnan opettajankoulutuksen Joensuuhun.

Osa on saanut myös asunnon yksityisiltä markkinoilta, kuten toisen vuoden käsityönopettajaopiskelija Anu Nurmenniemi, joka on muuttanut Savonlinnasta Joensuuhun elokuun alussa. Hän vuokrasi kolmen kaverinsa kanssa omakotitalon Noljakasta.

“Laitoimme asunnonhakuilmoituksia lehteen ja nettiin. Eräs yliopiston lehtori huomasi lehti-ilmoituksemme ja tarjosi meille omakotitaloa vuokralle”, kertoo Nurmenniemi.
Hän kertoo odottavansa innolla syyslukukauden alkamista, vaikka tuutorina toimiminen ja sivuaineopinnot pitävät syksyn kiireisenä.

Nurmenniemeä mietityttää kuinka hän oppii tuntemaan kampuksen tilat, ja miten opiskelijaruokaloiden tilat riittävät. Ravintoloiden kapasiteetti tulee olemaan haaste myös Heikki Räihän mukaan, koska kampuksella on nyt ennätysmäärä opiskelijoita.

Ruokajonojen lyhentämiseksi yliopisto on järjestänyt Joensuun normaalikoululle Länsikadulle kelatuetun opiskelijaruokailun. Opiskelijan on mahdollista käydä lounastamassa satapaikkaisessa ruokalassa sen jälkeen, kun koululaiset ovat ruokailleet.

“Normaalikoulun ravintola toimii pika-apuna Taitola ja Educa-rakennuksissa opiskelevien päivittäiseen ruokailuun siihen asti, kunnes uusi opiskelijaravintola valmistuu ensi kesänä Joensuun Ellin kerrostaloon Opiskelijankadulle”, toteaa johtava hallintopäällikkö Kari Korhonen.

Itä-Suomen yliopisto otti muuttoprosessiin mallia Hämeenlinnan opettajankoulutuksen siirrosta. Hämeenlinnan opettajankoulutus siirtyi Tampereelle vuonna 2012. Ylioppilaskunnan hallituksessa työskentelevä Heikki Räihä kävi viime vuoden keväällä Tampereen yliopistossa tutustumassa sen muuttoprosessiin.

“Tampereen yliopiston työntekijät kertoivat, mikä heillä oli muutossa toiminut ja mikä ei. Itä-Suomen yliopisto otti nämä huomioon Savonlinnan kampussiirrossa. Hämeenlinnan opettajankoulutuksen siirrosta vastasi yksi yliopiston työntekijä. Itä-Suomen yliopistolla oli kolme työntekijää, jotka vastasivat muutosta yhdessä.”

Huhti- ja toukokuun aikana yliopisto pakkasi tavaroitaan Savonlinnassa. Tarpeettomia tavaroita, esimerkiksi kangaspuita, yliopisto myi opiskelijoille tai lahjoitti niitä eteenpäin. Toukokuun alussa Itä-Suomen yliopisto palkkasi kesätyöntekijöiksi kymmenen savonlinnalaista opiskelijaa pakkaamaan tavaroita ja tekemään muuttotyötä.

“Muuttotyössä oli mukana opiskelijoita jokaiselta Savonlinnassa toimineelta opettajankoulutuksen alalta. Heillä oli parhaiten tietämystä siitä, miten esimerkiksi teknisen käsityön laitteet toimivat tai mitkä tavarat kuuluvat varhaiskasvatuksen draamatarvikkeisiin”, tarkentaa Räihä.

Ensimmäisenä yliopisto siirsi tavaransa Savonlinnan normaalikoulusta Joensuun Sirkkalan tiloihin juhannuksen jälkeen. Normaalikoulu sijaitsee Sirkkalassa siihen asti, kunnes uusi koulu valmistuu Rantakylään ensi vuoden alussa.

“Tämä tarkoittaa, että osalla opiskelijoista harjoittelupaikka vaihtuu kesken lukuvuotta uusiin tiloihin. Uusi normaalikoulu sijaitsee Rantakylässä useiden kilometrien päässä”, toteaa Räihä.

Itä-Suomen yliopisto on Räihän mukaan auttanut opiskelijoita muuttoa koskevissa kysymyksissä alusta lähtien:

“Olen positiivisesti yllättänyt yhteistyöstä yliopiston kanssa. Yliopiston vastuuhenkilöt tapasivat keväästä lähtien esimerkiksi savonlinnalaisten kerhojen sekä ainejärjestöjen edustajia, ja ottivat huomioon millaista apua ne tarvitsevat toimintansa siirtämiseen Joensuuhun.”

Joensuun kampuksen Educa-rakennukseen on remontoitu kuvataiteen-, musiikin- ja lastentarhanopetustilat.

Esteetöntä kotitalodenopiskelua

Opettajankoulutuksen tilat sijaitsevat Joensuun kampuksella Taitolassa, Educassa, sekä Naturassa.

“Uudistimme tiloja ja ajanmukaistimme kalustoa. Taitolaan rakensimme reilun 200 neliön lisäosan Kuopiontien varteen käsityönopetusta varten”, kertoo johtava hallintopäällikkö Kari Korhonen Itä-Suomen yliopistosta.

Taitolassa sijaitsevat nyt kahdessa kerroksessa käsityönopetuksen tilat sekä pehmeille että koville materiaaleille. Educassa on yleisten opetustilojen lisäksi kuvataiteen-, musiikin- ja lastentarhanopetuksen tilat. Naturaan yliopisto remontoi kotitaloudenopetustilat, jossa on estettömyys huomioiden myös työpiste, jossa on korkeussäädettävät hellat ja siirrettäviä kaappeja.

“Savonlinnassa kotitaloussiipeen pääseminen pyörätuolilla olisi vaatinut mekaaniset rampit portaiden kohdalle. Joensuun kampuksella on mahdollista kulkea hissillä eri kerroksiin ja tilat ovat laajemmat”, kertoo Heikki Räihä ISYYn hallituksesta.

Elämä kirjallisuuden varjossa

Teksti: Pietari Akujärvi
Kuvat: Mira Asikainen

Teatterivekkuli Jouko Turkka muistutti aikoinaan siitä, ettei ihmisellä ole kuin kaksi päämäärää: naida itseään parempaa ja viedä toisilta rahat. Pekka Tarkka tajuaa muistelmissaan nämä perusasiat jo kolmen vuoden ikäisenä. Isän kerrottua hänelle, että pikkuveli on juuri kuollut keuhkokuumeeseen, Pekka ilmoittaa saavansa nyt kokonaan sen suklaan, joka olisi muuten pitänyt jakaa nuoremman veljen kanssa. Hautajaiskirkossa hän katselee lastentarhan tyttökuoroa:

”Ajattelen, että tuo toinen takarivissä vasemmalta on mukavan näköinen, olisi hauska päästä hänen päälleen makaamaan.”

Samat tapahtumat puhkaisevat omatunnon, jonka myötä pieni Pekka oppii myös ulkokultaisuuden taidon. Elämä opitaan jo nuorena, loppuelämä on viettien tukahduttamista yhteisön paineessa.


Filosofian tohtori, kriitikko, entinen Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen päällikkö ja kirjallisuudentutkija Pekka Tarkka on kirjoittanut muistelmansa. Teoksen nimi on Onnen Pekka, kirja kattaa vuodet 1934–1989. Aikaan mahtuu paljon elettyä elämää ja työtä niin yliopistolla kuin Helsingin Sanomissakin, mutta Tarkan suurimmat kirjahankkeet, Pentti Saarikosken ja Joel Lehtosen elämäkerrat, jäävät ulkopuolelle.

Kirjoitustyönsä lähtökohdiksi Tarkka mainitsee samat kuin muidenkin elämäkertoja tehdessä: teksti perustuu dokumentoituihin lähteisiin, tässä tapauksessa ennen muuta kirjeisiin ja lehtileikkeisiin. Tarkka jopa mainitsee pyrkineensä arkistojen äärellä suhtautumaan välillä itseensä kuin toiseen ihmiseen. Toisaalta omaelämäkerta on erilainen laji.

”Kokonaisuutta muovaa ennen muuta fiktiivinen kuva sisäisestä yksityisyydestä, siitä mitä tekijä toivoo ja uskoo olleensa”, Tarkka kirjoittaa.

Tarkka pitää sen minkä esipuheessa lupaa. Teos on täynnä viittauksia vanhoihin kirjeisiin ja lehtijuttuihin, niin Tarkan omiin kuin muidenkin. Lapsuus kuluu Tampereen Pispalassa, josta Tarkka muuttaa Helsinkiin. Ensimmäisen toimittajanpaikan Tarkka saa Ilta-Sanomista rikosreportterina. Jo hyvin nuorena hän kuitenkin siirtyy Helsingin Sanomiin kriitikoksi. Pääkriitikko Toini Havu palkkaa hänet ”juoksupojakseen”.

Menossa on 1950-luvun kirjallinen taistelu modernistien ja vanhoillisten välillä. Havu on vanhoillisia, joiden mestareita ovat Väinö Linna ja Veikko Huovinen. Tarkka kallistuu enemmän modernistien leiriin, jossa tärkeimpiä kirjailijoita ovat Paavo Haavikko, Pentti Saarikoski, Antti Hyry ja Veijo Meri. Havun vanhoillisuus on sen verran syvää, että hän ei hyväksy edes Väinö Linnaa. Tarkka turhautuu heikkoihin mahdollisuuksiin kehittää kulttuuriosastoa omalla osaamisellaan ja jättää Helsingin Sanomat. Seuraava työpaikka on sanomalehti Uusi Suomi.

Suomalaisia kirjasotia Tarkka on seurannut aitiopaikalta. Hänen kriitikkoaikanaan käytiin ainakin kolme suurempaa julkista debattia kirjallisuuden rajoista, kahdesta Hannu Salaman teoksesta sekä Paavo Rintalan Sissiluutnantista (1963).

Tarkka julkaisi sekä Sissiluutnantin että Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijän (1972) jälkeen tapahtumia käsittelevät kirjat. Rintalan tapauksessa ongelma oli teoksessa esiintyvien lottien sukupuolimoraali, joka sai 38 suomalaista kenraalia paheksumaan julkisesti kirjailija Rintalaa ja hänen kustantajaansa Otavaa. Salama taas pillastutti suomalaiset kommunistit kuvaamalla heitä ihmisinä. Tarkka ei arvosta Sissiluutnanttia taideteoksena, mutta osallistuu kulttuuriväen kenraaleille vastineeksi laatimaan adressiin, joka puolustaa ilmaisunvapautta.

Salaman teoksesta käytyyn polemiikkiin Tarkka ottaa aktiivisesti osaa. Hän kirjoittaa kiittävän arvion Helsingin Sanomiin ja myöhemmin vastineen uusstalinistien Rauno Setälän ja Anssi Sinnemäen hyökkäyksille Salaman teosta ja ylipäätään taiteen vapautta vastaan. Tarkan ja stalinistien taistelu saa paljon huomiota, järjestetään jopa Tarkan ja Setälän välinen väittely Turussa kuudensadan kuulijan edessä.

”Oli täysi syy puolustaa kirjailijan oikeutta kirjoittaa vapaasti ilman ideologisia periaatteita, kuvata ihmisiä vailla jonkin poliittisen etujoukon asettamia ehtoja. (-) Väittely jatkui vielä yöbussissa kotimatkalla Helsinkiin. Setälä sovelsi teorioitaan kuvataiteisiin ja vaati, että taiteilijan on kuvattava ihmishahmoja, sillä abstrakti taide on rappiota ja petturuutta. Olihan se nähty Tsekkoslovakiassa, jossa nonfiguratiivisuus yleistyi juuri ennen vuoden 1968 salakavalien juonien paljastumista.”

Kiihkeimmän taistolaisajan on täytynyt olla todella raskasta jokaiselle liikkeen ulkopuoliselle kirjallisuudesta elantonsa hankkineelle. Tarkan kuvaukset ja anekdootit ajasta ovat järkyttävää luettavaa. Toisaalta taide myös kiinnosti ja lehdistössä kirjoitettiin paljon taiteesta.

Nykyisin tärkeimmistäkään teoksista ei kirjoiteta muutamaa arviota enempää ja tilaa annetaan melko niukasti. Tarkka ehtii teoksensa aikana kadehtia useita kertoja Ruotsin lehdistön eläväistä, korkeatasoista ja runsasta kulttuuridebattia, mutta nykyisin voi reilusti kadehtia jo menneisyyden Suomea, kirjallisuuskritiikin kulta-aikaa, kuten Tarkka asian ilmaisee.


Kriitikon työstä Tarkalla on nuorena omat epäilyksensä, kuten se, onko hänen välillä jyrkkä tyylinsä tärkeilevää itsekorostusta ja onko negatiivisten kritiikkien kirjoittamisessa ylipäätään mieltä? Vuosien mittaan Tarkka sentään päätyy pitämään epäilyjään turhina. Uskottavan ja luotettavan kirjallisuuskritiikin perusteena täytyy aina olla ”oma lukukokemus, on se sitten myönteinen tai kielteinen, ja sen rehellinen välittäminen lukijoille”. Valistunut yleisö oppii tuntemaan vakituisesti kirjoittavan kriitikon ja joko luottaa hänen arvostelukykyynsä tai torjuu hänet mielestään epäpätevänä.

Tarkka kehuu suomalaista taidearvosteluinstituutiota, jossa kriitikolla on mahdollisuus tehdä työnsä suhteellisen vapaasti. Kustantajat eivät häntä juuri koskaan arvostelleet eivätkä yrittäneet vaikuttaa hänen työhönsä. Toisin oli kirjailijoiden ja lukijoiden laita. Lassi Sinkkosen Sirkkelisirkuksesta (1975) Tarkka kirjoittaa kielteisen arvostelun, johon reagoidaan voimakkaasti:

”Viisi kuukautta arvostelun jälkeen Sinkkonen tappoi itsensä. Ravintola Kosmoksen pöydissä ja laajemminkin taiteilijapiireissä minut leimattiin murhaajaksi. Tuntoni oli puhdas, mutta sosiaalinen paine raskas.”

Lopulta Sinkkosen naisystävä ottaa yhteyttä Tarkkaan ja kertoo, ettei arvostelulla ollut mitään tekemistä itsemurhan kanssa. Taakka putoaa harteilta. Tarkan arvosteltua kielteiseen sävyyn Hannu Salaman Finlandia-sarjaa, Salama lähettää kirjeen, jossa hän uhkaa väkivallalla, ”ellen muuten saa uraasi tuhotuksi”.

Tarkka vastaa Salamalle ja muistuttaa tämän aiemmista teoksista kirjoittamistaan ylistävistä kritiikeistä sekä siitä, ettei kritiikkiä kirjoittaessaan ajattele kenenkään uraa, ei kirjailijan eikä omaansa. Salamasta ei kuulu enää mitään. Kielteisten kritiikkien kehnolle maineelle Suomessa Tarkka pitää yhtenä tärkeänä syynä Aleksis Kiven kohtaloa, mikä kuulostaa uskottavalta osaselitykseltä. Kritiikki on kuitenkin Suomessa pääosin myönteisempää ja kiltimpää kuin Englannissa tai Saksassa.

Tarkka kertoo paljon hyviäkin muistoja kriitikonuransa varrelta. Erityisen miellyttävää on ollut uuden merkittävän kirjallisuuden löytäminen. Hän on saanut ilmoittaa Helsingin Sanomissa Joni Skiftesvikin, Olli Jalosen, Matti Pulkkisen ja Kjell Westön kaltaisten tekijöiden ilmestymisestä suomalaiseen kirjallisuuteen. Tämä on ollut ”onnellinen etuoikeus”. Merkittäviä arvosteluja ja Tarkan nostamia kirjailijoita on niin paljon, että loput lukijan täytyy etsiä muistelmateoksesta.

Tarkan muistelmat ovat ammattilaisen työtä: teos perustuu runsaaseen lähdemateriaaliin, jota Tarkka myös käyttää asianmukaisesti. Lukuvinkkejä saa valistunutkin lukija kymmeniä. Ajan kulku hahmottuu teoksessa pitkälti kirjojen julkaisuvuosien kautta. Vaikka perusteellisuus on yksi Tarkan vahvuuksista, nimiä on valitettavasti teoksessa ähkyksi asti. Lähdeluetteloa teoksessa ei ole, mikä voi olla hyvä ratkaisu, sillä jo pelkkä henkilöhakemisto käsittää toistatuhatta nimeä.

Lukijaa Tarkan nimien ja anekdoottien vyöryttäminen ei erityisesti palvele, mutta ratkaisu voi silti olla perusteltu: se on tasapuolinen ja rehellinen. Onnen Pekka on varsinainen suomalaisen kirjallisuusmaailman Kuka kukin on -teos 1950-luvulta 1980-luvun loppuun.

Kuten niin usein, paljon työurallaan aikaan saaneen miehen muistelmista puuttuu yksityiselämän kuvaus lähes kokonaan. Jopa lapsuuden kuvauksessa on jonkinlainen ulkopuolisen tarkkailijan ote. Paksun teoksen saattaisi huolimaton lukija kahlata loppuun ja huomata urakan päätteeksi, ettei päähän jäänyt yhdenkään Tarkan vaimon tai lapsen nimi.

Tarkkaa ei voi syyttää siitä, että hän jättäisi nämä asiat pois, sillä yksityiselämän piiriin kuuluvia asioita kuvataan, mutta kovin virallisen oloisesti ikään kuin velvollisuudentunnosta. Tapahtumissa mukana olleet ehkä osaavat lukea rivien välistä, mutta peruslukijaa ratkaisu ei palvele.

Persoonana Tarkka muuttuu selkeästi teoksen aikana. Lapsuuden ja nuoruuden sivullisesta, alemmuudentuntoisesta ja jopa kateellisesta Pekasta tulee näyttöjen kasvamisen myötä aktiivinen osallistuja ja oman arvonsa tunteva itsevarma kirjallisen elämän moniottelija. Tarkka on kriitikko, tutkija, yliopiston assistentti, kääntäjä, kirjallisuushistorioitsija ja teosten toimittaja, useimpia näistä samaan aikaan. Tarkan käsityksen mukaan kustantajat, kriitikot, kirjailijat ja kääntäjät ovat kaikki samaa porukkaa, kirja-alan ihmisiä.

Jos Tarkan teosta vertaa vuonna 2011 julkaistuun kirjallisuuden emeritusprofessori Aarne Kinnusen muistelmateokseen Päätoiminen elämä, Tarkan teos on perusteellisempi ja kattavampi. Kinnusen teos taas on parempaa luettavaa, jossa työelämä ei varasta suhteettomasti huomiota muulta elämältä. Molempia voi kiittää siitä, etteivät he pelkää kirjoittaa negatiivisistakaan asioista suoraan ja nimet mainiten.

Tarkan muistelmat päättyvät vuoteen 1989, joten ehkä jatkoakin on luvassa. Teoksen ansiot ylittävät sen puutteet niin selkeästi, että aion tarttua myös mahdolliseen jatko-osaan.

Kuopiossa tarjotaan kaksioita yksinasuville

Teksti ja kuvat: Iisa Manninen
Kuopaksen uudessa opiskelija-asunnossa Samoilijantiellä asuva Toni Huttunen on ollut mukana järjestämässä asukkaiden yhteisiä illanviettoja rakennuksen yhteistiloissa. ”Tähän Chilli-tilaan voi tulla opiskelemaan tai muuten vain hengailemaan.”

Syksyn opiskelija-asuntotilanne näyttää Kuopion Opiskelija-asunnot Oy:n toimitusjohtajan Tuula Vartiaisen mukaan tänä syksynä poikkeukselliselta edellisvuosiin verrattuna. Heinäkuun lopussa tyhjillään oli vielä 50 kaksiota ja kolmiota.

“Yleensä saamme täytettyä ne heinäkuun puoleen väliin mennessä, mutta nyt meillä on kaksioita ja kolmioita tyhjänä jopa keskustan Pyöräkadulta. Olemme markkinoineet kaksioita yksinasuville ja kolmioita kimppakämpiksi”, kertoo Vartiainen asuntotilanteesta elokuussa.

Sen sijaan yksiöt täyttyivät heti ja niistä on edelleen kova kysyntä. Kuopakselle tuli kesän aikana yli tuhat hakemusta ja tänä kesänä 70 prosenttia hakijoista halusi yksiön. Kuopas sai purettua jonoa kesän aikana, sillä Samoilijantielle rakennettuihin kerrostaloihin valmistui 254 yksiöpaikkaa, jotka on täytetty uusilla vuokralaisilla.

Samoilijantielle ensimmäisten opiskelijoiden joukossa muutti vuodenvaihteen jälkeen Toni Huttunen.

”Asun 23 neliön kompaktissa yksiössä, johon on valmiiksi rakennettu parvisänky. Uunia ei ole, mutta kerrostalon yhteisissä tiloissa on isot keittiötilat. Juhlimme vuoden alussa uusien asukkaiden kanssa yhteisiä tupareita rakennuksen hengailutiloissa. Viereisen rapun tiloista löytyy myös Geimi-niminen huone, jossa asukkaat voivat pelata pleikkaria”, kertoo Savonia-ammattikorkeakoulussa kansainvälistä liiketaloutta opiskeleva Huttunen.

Elokuun puolessa välissä Kuopaksen yksiöjonossa oli 584 hakemusta. Tällä hetkellä Kuopas tarjoaa kotia etsiville opiskelijoille soluhuoneita.

Joensuussa jonotusaika yksiöihin on Joensuun Ellin asiakaspalvelupäällikön Minna Lievosen mukaan noin vuosi:

”Tällä hetkellä opiskelijoille tarjotaan soluhuoneita. Solu kelpaa opiskelijalle yleensä siinä vaiheessa, kun olemme kertoneet yksiöiden jonotusajan. Niille parillekymmenelle opiskelijalle, jotka jäävät ilman soluhuonetta, järjestää yliopisto hätämajoituksen. Näillä näkymin hätämajoitukseen joutuu vaihto-opiskelijoita noin kuukauden ajaksi.”

Yksiöjonotusaika tulee Lievosen mukaan lyhenemään, kun tämän vuoden puolella valmistuu uusia asuntokohteita. Ensimmäisenä valmistuu lokakuun alkuun mennessä kerrostalo keskustan Niskakadulle. Lähes kaikki asunnot tulevat olemaan yksiöitä.
Asuntohakemusten määrä kasvoi Savonlinnasta siirtyvien opiskelijoiden vuoksi, mutta Joensuun Ellin asuntotilanne on tänä syksynä samankaltainen kuin viime vuonna.

”Moni on saanut asunnon yksityisiltä markkinoilta. En usko, että tässä mitään paniikkia asuntojen suhteen syntyy”, sanoo Lievonen.

Syyksi yksiöiden kovaan kysyntään Kuopaksen toimitusjohtaja Tuula Vartiainen epäilee opiskelijoiden siirtymistä yleisen asumistuen piiriin. Muutoksen myötä asumistuki muuttui myös ruokakuntakohtaiseksi, jonka vuoksi kämppiksen tulot vaikuttavat tuen määrään.

”Meidän tämänhetkinen yksiöiden määrä ei mitenkään riitä kaikille halukkaille. Sen vuoksi meillä on suunnitelmissa rakennuttaa niitä lisää”, toteaa Vartiainen.

Seuraava rakennuskohde on Kuopion Savilahdessa sijaitseva kampusalue, jonne Kuopas aikoo rakennuttaa noin 280 asuntoa, joista suurin osa on yksiöitä ja loput perheasuntoja eli kaksioita ja kolmioita.

Ainejärjestöille ei tule omia häirintäyhdyshenkilöitä

Teksti: Päivi Häkkinen
Kuvat: Iisa Manninen
Opiskelijapalveluiden päällikkö Tuija Pasanen on huomannut, että on tärkeää edistää mahdollisuutta ottaa häirintäasioita puheeksi mahdollisimman matalalla kynnyksellä.

Kuluneena vuonna Itä-Suomen yliopistossa on pyritty aiempaa suunnitelmallisemmin puuttumaan erilaisiin häirintätapauksiin. Keväällä ainejärjestöille puuhattiin jo omia yhdyshenkilöitä, mutta idea haudattiin tapausten monimutkaisuuden ja selvittelyn edellyttämän vaitiolovelvollisuuden takia. ISYYn toive yliopiston aktiivisemmasta roolista häirintäasiassa on toteutumassa.

”Se miten toimitaan riippuu siitä, missä, milloin ja keiden välillä häirintää on tapahtunut. On ongelma, jos ainejärjestötason toimija joutuu selvittelemään esimerkiksi kämppiksen tai ystävänsä asioita. Ainejärjeistöissä on myös paljon vaihtuvuutta”, ISYYn puheenjohtaja Juuso Sikiö perustelee ratkaisua.

Suurimpana ongelmana on koettu yhtenäisten ohjeiden puuttuminen häirintätilanteen sattuessa. On myös toivottu, että ISYYn häirintäyhdyshenkilöiden lisäksi yliopistolla olisi omat nimetyt toimijat, joiden puoleen tarvittaessa kääntyä.

Asia on edennyt siten, että yliopisto on käynnistänyt työn ohjeistuksen ja toimintamallin saamiseksi erilaisiin opiskelijoita koskeviin häirintätilanteisiin. Työstä vastaa opiskelijoiden opiskelukyky- ja hyvinvointityöryhmä (HYRY). Työn on arvioitu valmistuvan syksyn 2018 aikana.

Työskentelyn myötä päivittyvä keskitetty ohjeistus löytyy tällä hetkellä Kamusta, opiskelijan oppaasta. Sen mukaan uuden toimintamallin valmistelun aikana opiskelijat voivat olla yhteydessä ylioppilaskunnan häirintäyhdyshenkilöihin tai Joensuun kampuksella opinto- ja hakijapalvelun päällikkö Erja Widgrén-Salliseen tai Kuopion kampuksella henkilöstön kehittämispäällikkö ja työsuojelupäällikkö Marketta Rantamaan. Opiskelija voi olla tarvittaessa yhteydessä myös Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöön (YTHS).

Marketta Rantama pitää ensiarvoisen tärkeänä, että kaikenlaiset häirintätilanteet tulevat esille ja niihin puututaan. Hän huomauttaa, että jokainen yhteydenotto otetaan aina vakavasti.

”On selvää, että meillä täytyy olla kunnolliset askelmerkit näille tilanteille. Joskus asian nostaminen esille koetaan vaikeaksi siksi, että pelätään siitä nousevaa meteliä. Tämä on turhaa, sillä toimintamallista ja etenemisestä neuvotellaan ja sovitaan yhdessä. On myös tilanteita, joissa häirintää kokenut haluaa purkaa kokemansa ilman, että ryhdytään toimenpiteisiin. Tämäkin on mahdollista. Tärkeintä, että kukaan ei jää yksin kokemustensa kanssa”, Rantama painottaa.

HYRY:n puheenjohtajana toimiva opiskelijapalveluiden päällikkö Tuija Pasanen kiittelee kevään aikana syntynyttä yhteistyötä eri toimijoiden välillä.

”Yhteistyö ISYYn kanssa on ollut erittäin hyvää ja asia etenee suotuisasti. Työryhmässä on syntynyt laaja yhteisymmärrys siitä, kuinka häirintäasiat olisi yliopistossamme järkevää ja tarkoituksenmukaista organisoida.”

Työryhmässä tarkastelu on rajattu koskemaan opiskelijoiden välisiä tilanteita sekä tilanteita, joissa opiskelija on osapuolena sekä korkeakoulun velvollisuutta puuttua näihin tilanteisiin.

”Myös tämän prosessin tarkastelun yhteydessä on huomattu, kuinka tärkeää on edistää puheeksiottoa yliopistossamme ja tehdä kynnys tarttua asioihin mahdollisimman matalaksi. Puheeksioton edistäminen on koko yhteisön asia ja erittäin tärkeä opiskelijoiden ohjauksen kysymys, johon on pikaisesti tartuttava”, Pasanen linjaa.

Uusi tuulia asian suhteen on tulossa myös opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) taholta. Kuluneena vuonna käynnistynyt laaja hanke tähtää oppimisyhteisöjen turvallisuuskulttuurin kehittämiseen. Sen yhteydessä käsitellään myös kiusaamisen ja häirinnän ehkäisyä. Hanke pyörii vuoteen 2021 asti ja sen puitteissa julkaistiin loppukeväästä kouluille ja oppilaitoksille suunnattu opas häirintään puuttumiseen.

”Saamieni tietojen mukaan saattaa olla, että häirintätilanteiden hoitamisessa onnis tumista saatetaan jatkossa pitää yhtenä yliopistojen rahanjaon perusteena. Eli tästä asiasta tulisi yksi rahoitusinstrumentti. Porkkanaa häirinnän kitkemisen onnistumisessa saattaa siis olla tarjolla”, Juuso Sikiö väläyttää.