Asuntobisneksien armonlaukaus?

Teksti: Jussi Turunen
Kuvat: Iisa Manninen
Juuso Sikiön mielestä lainan ottaminen rakentamiseen on liian iso riski.

Ylioppilaskunnan hallitus harkitsee esittävänsä edustajistolle, että se lakkauttaisi vuonna 2015 aloitetun Oma koti kullan kallis -hankkeen, jonka päämääränä oli selvittää voiko ISYY olla mukana opiskelija-asuntojen rakentamisessa. Asia tuli ilmi edustajiston kokouksessa maaliskuussa, kun hallituksen puheenjohtaja Juuso Sikiöltä kysyttiin mitä hankkeelle kuuluu.

”Tällä hetkellä tilanne on, että edustajiston hyväksymään toimintasuunnitelmaan ei ole kirjattu mitään opiskelijan asumisesta, eikä budjettiin ole varattu yhtään rahaa asuntoprojektin edistämiseen. Olen tulkinnut asiaa niin, että projektin jatkumiselle ei siis ole järkeviä edellytyksiä”, Sikiö sanoo.

Hanke on tähän mennessä maksanut ylioppilaskunnalle liki 30 000 euroa, joilla on ostettu selvitystyötä kahdelta konsultilta. Sikiön mukaan nyt on eletty ikään kuin välitilassa, jossa eri tahot olettavat että kyllä ylioppilaskunta varmasti alkaa jossain vaiheessa rakentaa omia asuntoja.

”Edellinen hallitus tapasi ylioppilaskunnan sijoitusneuvojan viime joulukuussa ja selvisi, että ylioppilaskunnan hartiat eivät ole riittävän leveät asuntobisnekseen. Koska meillä ei ole liiketoimintakumppaneita, meidän pitäisi ottaa omien asuntojen rakentamiseen niin valtavasti lainaa, että se olisi liian suuri riski.”

Sikiö aikoo käynnistää hallituksessa keskustelun, että hanke lakkautettaisiin. Tämän jälkeen asia menisi edustajiston käsittelyyn.

”Nythän ei ole varsinaista päätöstä siitä, että jatketaanko hanketta vai ei. Voisi olla hyvä saada päätös ja signaali kaikille, että nyt on selvitetty ja tilanne on, että ylioppilaskunnassa eivät riitä rahkeet asuntobisnekseen”, Sikiö pohtii.