TEATTERI – Ylioppilasteatterin kevät jatkuu jännittävänä. Joensuun Pakkahuone täyttyy pian tunteista ja ajatuksista, joita Herman Hessen klassikkoteos Arosusi ohjaaja Timo Ventolassa ja Joensuun ylioppilasteatterilaisten muodostamassa työryhmässä on herättänyt. Puoli vuotta työn alla ollut Arosuden innoittama teos Maaginen teatteri: Näytelmä arosudesta – vain hulluille saa ensi-iltansa 21. helmikuuta. Työryhmä päätti olla hankkimatta oikeuksia varsinaiseen Arosuden teatterisovitukseen, koska vapaampi muoto koettiin paremmaksi. Juridisesti ongelmia tuskin tulee, mutta Ventola myöntää, että tilanne aiheuttaa vähän epämukavuutta.
”Mulla on vähän semmoinen olo, että onko tää ihan oikein. Ei olla mitattu, kuinka paljon siteerataan. Kirja jätettiin sivuun kyllä aika pian. En pysty sanomaan, mikä on Hesseä ja mikä meidän tekstiä. Ja eihän tätä meidän juttua olisi ilman Arosutta.”
Tuntuu kuin istuisi vastapäätä itseään herra Halleria. Talvisen aamupäivän valo tulvii Pakkahuoneen ikkunasta ja valaisee Ventolan, jonka olemus huokuu hienoista ujoutta, varautuneisuutta ja ilmeistä sivistyneisyyttä. Pakkahuoneen väen tarjoama herkullinen marjapiirakka hyväilee kieltä ja tunnelma on miellyttävä. Ohjaajaveteraani toteuttaa lukioajoista asti päässään pyörinyttä näytelmää Herman Hessen Arosudesta. Paikaksi valikoitui Ventolalle tuttu ja rakas Joensuun ylioppilasteatteri, jolle hän ohjasi muutaman teoksen myös 80- ja 90-luvuilla.
”Mun mielestä tää nykyinen ylioppilasteatterin vuosikerta on aika lahjakasta ja monipuolista”, hän tokaisee.
Viitisen vuotta sitten eläkkeelle jäänyt Ventola nauttii selvästi vapaudesta tehdä juuri sitä mitä tahtoo. Sen huomaa olemuksesta.
”En tiedä mitä mieltä ylioppilasteatterilaiset ovat. Eilisen harjoituksen jälkeen ne suuttuivat mulle. Minullehan tämä on ollut hirveän arvokasta sekä sosiaalisesti että siinä, että pääsen tekemään tätä. Jos olisin viime keväänä muistanut, kuinka totaalisesti tämä vie mun kovalevyn, ja kun prosessorikaan ei toimi enää niin vikkelästi kuin ennen, niin olisinko ruvennut tähän? On pakko myöntää, että muistin ja olisin”, hän kertoo. Myöhemmin apulaisohjaaja Samu Heikinmatti täsmentää, että suuttuminen on vastavuoroista. Taiteen tekemisen näkökulmasta tämä kuulostaa lupaavalta.
Ylioppilasteatteriaiset halusivat klassikon. Arosusi valikoitui muun muassa siksi, että se näyttää vetoavan etenkin nuoriin ja toisaalta vanhoihin, ei niinkään väkeen siinä välillä.
”Se puhuu niin olennaisista asioista. Ihminen, mies, joka ei ole sovussa itsensä ja ympäristönsä kanssa. Huolimatta siitä, että hän on mitä sympaattisin henkilö.”
Kuulostaa murrosiältä? Ja vanhat ihmisetkin joutuvat helposti syrjäytetyksi yhteiskunnasta. Kaikille ei tarjoudu mahdollisuutta Ventolan tapaa jakaa kokemustaan ja taitoaan nuoremmille. Kaikki eivät Harry Hallerin tapaan kohtaa Hermineä, Mariaa ja Pabloa, jotka houkuttelevat ja opettavat elämän pariin.
”Nämä näyttelijät ovat lapsuudessaan ja nuoruudessaan katsoneet Pulttiboissia ja vastaavia. Se nostaa mulla karvat pystyyn. Ja toinen meidän ikuinen hyväntahtoinen kiista on, että mä en ole mikään improvisaatioteatterin kannattaja. Viime vappuna tulin myös sanoneeksi, että mun mielestä karaoke on japanilaisten kosto länsimaille, ja mä yhdistän nämä kaksi. On tämä sukupolvien välinen kuilu ja tämä on yritys rakentaa siltaa sen yli”, Ventola sanoo
Improvisaatio lähtee kärjistyksistä, mutta Ventola pyrkii syvempään analyysiin. Siksi puoli vuotta on loppujen lopuksi lyhyt valmistusaika tällaiselle teokselle.
”Meidän aika on nopea. Halutaan saada nopeasti jotain. Olen yrittänyt opettaa kärsivällisyyttä, että tehkää paskaa, tehkää tylsää! Kyllä se vaatii tietyn määrän kalenteripäiviä, että rooli syntyy ihmisten sisältä. Nyt alkaa syntyä tuloksia. Harrastajateatterissa korostuu näyttelijän persoonallisuus. Ja se on toisaalta sen voima. Mä olen aina etsinyt harrastajateatteriryhmiä. Kriitikko Ritva Väisänen kysyi kerran, mitä eroa on ammattinäyttelijöiden ja harrastajien kanssa työskentelemisessä. Vastasin, että harrastajateatterien kanssa työskenteleminen on kivaa.”
Harry Hallerin hän myöntää hahmoksi, johon samaistuu.
”Arosusi hänessä itsessään, jota hän inhoaa. Mä tunnen sen kanssa. Saatan vittuilla jollekin niin rankasti, että haluan tunnin päästä hypätä jokeen”, Ventola kuvailee ja jatkaa:
”Ajatus samaistumisesta ei siis ole kaukaa haettu. Meidän Harry Haller on tietysti paljon nuorempi, mutta samanlainen mä olin silloin 60-70 –luvulla. Itsetutkiskelu on aika lailla motiivi tehdä tätä. Meidän näyttelijät on sitä mieltä, että se on tyhmä. Mä sanon, että saisi minkä naisen tahansa. Mutta se epäröi, se pakenee läheistä henkilökohtaista kontaktia, suojelee itseään. Mies, joka osaa ulkoa tuhat rakkausrunoa, mutta ei pysty sanomaan naiselle, että haluan sinua.”
Arosudessa Hesse jättää Harry Hallerin kohtalon melkoisen auki. Arvioijat ovat tehneet valistuneita ja valistumattomia veikkauksiaan sen rohkaisemana. Ventolakaan ei liiemmin lyö lukkoon suunnitelmiaan. Häntä katsellessa ja kuunnellessa alkaa ajatus eläkkeelle siirtymisestä tuntua innostavalta.
”Tämähän on ihmisen luonnollinen olotila. Voi tehdä omaan tahtiin ja silloin kun se tuntuu mielekkäältä. Vielä nytkin miettii illalla nukkumaan mennessä, että mitähän sitä piti huomenna tehdä, ja muistaa, että ainiin. Ei mitään. Voin ihan hyvin mennä yyteelle tekemään ilman palkkaa, koska se on kivaa. Tai voin olla tekemättä. Ennen kaikkea se on tämä vapaus. Mä olen luonteeltani hirvittävän laiska ihminen.”
Joensuun ylioppilasteatterin Maaginen teatteri: Näytelmä arosudesta – vain hulluille Joensuun Pakkahuoneella 21. helmikuuta kello 19. Näytelmän valmistumisprosessin tunnelmia osoitteessa maaginenteatteri.wordpress.com