Edessä Annie Mestariampuja -näytelmän näyttelijät Mikko Rantaniva ja Natalil Lintala. Taustalla Helinä Kareinen, Janette Teittinen, Melike Basaranoglu, Ilkka Pentti, Eija Räsänen-Käki, Maiski Tiainen, Mikko Paananen. Lastenmielisyyttä, iloa, sirkusta ja vahvaa laulutaitoa. Muun muassa näitä tarjoaa Kuopion kaupunginteatterin suurieleinen musikaali Annie Mestariampuja. Tarinassa köyhä, lukutaidoton tyttö Annie Oakley (Natalil Lintala) voittaa kaupunkiin saapuneen showkiertueen keilakuvan Frank Butlerin (Mikko Rantaniva) ampumakilpailussa – ja voittaa hän samalla paljon muutakin, nimittäin herran sydämen. Kiihkeän ampumakilpailukohtauksen myötä alkaa musiikintäyteinen seikkailu, joka paljastuu pitkälti naisen asemaa positiivisesti korostavaksi rakkaustarinaksi, josta ei puutu myöskään vastoinkäymisiä.
Annie Mestariampuja on Annien kasvutarina, jossa alun suttuisesta, hieman ujostakin Anniesta kasvaa lopun vahvaluonteinen iltapukukuningatar. Musikaali pyöriikin paljon juuri Annien ympärillä – harmittaa, että liian usein musikaali jää yhden naisen show’ksi. Vahvat ja hienosti oivalletut sivuhenkilöt jäävät Annien varjoon, mikä on kenties tietoinenkin valinta. Myöskään Annien soololaulukohtaukset eivät toimi niin hyvin kuin upeasti toteutetut joukkokohtaukset monipuolisine koreografioineen.
Sivuhenkilöt kuitenkin nousevat ansaitsemaansa rooliin monessa kohtauksessa. Yleisöä naurattavat eniten hauskalla, intiaanin tavalla suomea puhuva Istuva Härkä (Karri Lämpsä) ja selväksi sketsihahmoksi tehty Pawnee Bill (Antti Launonen). Musikaali tarjoileekin mukavasti lavan täydeltä kaikille tuttuja nimiä ja oikeasti eläneitä villin lännen henkilöitä, mm. Buffalo Billin (Ilkka Pentti). Annie Mestariampujalla on pitkät juuret niin teatterilavoilla kuin kirjallisuutenakin, mutta kaikki se pohjaa tositarinaan.
Päähenkilöt ja niiden näyttelijävalinnat toimivat tarinassa hyvin – Annie ja Frank luovat kiinnostavan vastakohdan välilleen. Anniessa on monta kiinnostavaa puolta: itsepäinen pikkutyttö ja itsenäinen nainen. Frankin hahmo jää mielestäni turhan etäiseksi, eikä se tue rakkaustarinan kehittymistä rakkautta pursuavan Annien vierellä.
Annie Mestariampuja on show, joka todellakin saa unohtamaan ympäröivän arkisen maailman. Sirkustemput ovat hieno ja osuva valinta tukemaan musikaalin showluonnetta – katsoja saa näyttelijöiden laulu- ja esiintymistaitojen lisäksi ihailla sirkustaidetta: niin katosta laskeutuvia akrobaatteja kuin taipuisia, luovia intiaanejakin. Sirkustemppujen yhdistäminen juuri intiaani-alkuasukkaisiin on hauska valinta: he eivät juuri puhu, mutta tekevät upeita suorituksia sitäkin enemmän. Myöskään lavastuksessa tai puvustuksessa ei ole säästelty – upea miljöö tempaa katsojan yhä enemmän mukaan villin lännen aikaan.
Musiikki ja laulu ovat Annie Mestariampujassa suuressa roolissa – välillä jopa tuntuu, että niitä voisi olla vähemmänkin. Soolo- ja duolaulut alkavat loppua kohti kyllästyttää, sillä musikaali on jo itsessään niin pitkä. Tarinan tahtoisikin tietyissä kohdissa etenevän enemmän näytelmän kuin musikaalin keinoin.