Amk-opiskelijoita vaaditaan YTHS:n piiriin

Teksti: Pasi Huttunen

Itäsuomalaiset ylioppilas- ja opiskelijakunnat vaativat, että kaikki korkeakouluopiskelijat otetaan YTHS:n piiriin.
”Viimeisen kymmenen vuoden aikana koulutukseen ja opiskelijan toimeentuloon on kohdistettu leikkuria toistakymmentä kertaa. Päätösten seuraukset eivät ole näkyneet pelkästään valtion kassassa, vaan myös opiskelijoiden henkisessä ja fyysisessä jaksamisessa. Suunnan jatkuessa samana opiskelijat joutuvat tulevaisuudessa yhä suurempien vaatimusten ja tiukempien henkisten paineiden alle. Tästä johtuen on ensiarvoisen tärkeää, että opiskelijan arjessa terveys- ja hyvinvointipalvelut ovat välittömästi saavutettavissa”, kannanotossa todetaan.

Sote-uudistuksen valmistelusssa ei ole saatu selvyyttä siihen, mitä opiskelijoiden terveydenhuollolle tapahtuu. Viimeisimmän tiedon mukaan YTHS säilyttäisi nykyisen asemansa, mutta ammattikorkeakouluopiskelijat jäisivät edelleen sen ulkopuolelle.

Koko kannanotto ISYY:n sivuilla: Opiskelijaterveydenhuolto turvattava ja yhtenäistettävä