Amerikkalainen Jeesus voittaa raakalaiset
Harvoin voi näin vilpittömästi sanoa, että älkää menkö katsomaan tätä leffaa. Älkää ainakaan maksako siitä. Clint Eastwoodin ohjaama American Sniper on sellainen. Pentagonin pitäisi maksaa ihmisille tämän katsomisesta.
American Sniper kertoo tarinan miehestä, joka on Jeesus. Tosin oikeisto-konservatiivinen Jeesus Texasista, jolla on tilillään 160 varmistettua tappoa, mutta ihmisten syntien vuoksi hänkin kuolee. Todelliseen henkilöön perustuva hahmo, Chris Kyle on Yhdysvaltain sotilashistorian tappavin tarkka-ampuja. Hänet esitetään puhdasoppisena sankarihahmona maailmassa, joka kauniin yksinkertaisesti kiteytyy hyvän ja sivistyneen sekä pahan raakalaisen väliseksi taisteluksi. Irakilaiset ja kaikki Irakissa amerikkalaisia vastaan taistelevat esitetään elokuvassa raakalaismaisina barbaareina asiaa sen kummemmin analysoimatta.
Lopulta juuri amerikkalaisen miehen luonteen vahvuus tai heikkous on se, joka ratkaisee, pysyykö maailma kasassa vai vajoaako se anarkiaan. Kuten päähenkilö eräässä kohtauksessa toteaa, asetoverin kuolemaksi koituivat epäilykset sodan oikeutuksesta ja mielekkyydestä. Päähenkilönkään kohtaloksi ei lopulta edes koidu villien raakuus vaan omalla puolella olevien luonteen heikkous. Sankarimme vieläpä pyytettömästi, isänmaallisuuden palosta haluaa auttaa heitä. Viesti tulee selväksi.
On hiukan yllättävää, että tällaisia kritiikittömästi sotaan, sotilaana olemiseen ja vanhan liiton miehuuteen suhtautuvia elokuvia vielä tehdään ihan vakavissaan. Ehkä Clint Eastwood on tulossa joko hyvin vanhaksi tai hyvin kyyniseksi. Kyllä hän aiempiin leffoihinsa on saanut enemmän kunnianhimoa, kriittisempää sävyä ja nyansseja.
Elokuva on siis tolkuttoman typerä, mutta teknisesti kyllä jokseenkin taidokkaasti tehty. Elokuva pitää otteessaan ja jos sen tarjoileman ajatusmaailman allekirjoittaisi, voisi sitä ehkä arvostaa keskinkertaisena sotaleffana. Draamankaari rakennetaan päähenkilön kehityskertomukseksi siitä, kuinka hän oppii ymmärtämään, että sotasankaruus taistelukentällä ei ole ainoa tapa olla isänmaallinen. On myös opittava kantamaan vastuuta eukosta ja lapsista sekä muista, heikommista miehistä.
Näyttelijöiden virtuositeetille ei American Sniper jätä tilaa. Henkilöhahmojen syventäminen ja kehittäminen veisi tilaa ja tehoa propagandalta, koska jos ihmiset tuntuisivat aidoilta ja oikeilta, saattaisi katsojassakin herätä jotain vääriä ajatuksia. Bradley Cooper pääosassa hoitaa hommansa, samoin kuin muutkin.
Sotaa kuvataan armottomana, likaisena ja arvaamattomana touhuna, mutta sen tarpeellisuutta ja oikeutusta pidetään leffassa itsestäänselvyytenä. Tavallaan mieleen tulee Paul Verhoevenin mestariteos Starship Troopers (1997), satiirinen kuvaus tulevaisuuden militarisoituneesta, fasistisesta yhteiskunnasta. Erona on toki se, että tässä elokuvassa ollaan täysin vakavissaan. American Sniper ei myöskään ole mestariteos, eikä hauska.
Ukrainan kriisin myötä kärjistyneessä informaatiosodassa on venäläiselle propagandalle ollut leimallista sen heikko taso. Mutta ei se propaganda amerikkalaisiltakaan oikein näytä onnistuvan. Ei tämä vakuuttanut lainkaan.