Kulttuurihäirintä on aktivismia taiteen muodossa, poliittista ivailua. Sen tarkoituksena on kannustaa ihmisiä haastamaan ja kyseenalaistamaan ympäröivää maailmaamme. Se ottaa kantaa kansalaisen rooleihin, esimerkiksi odotuksiin siitä, mitä meidän pitäisi olla, miten elää ja miten ajatella. – Anni Ylönen, teksti & kuva

Noin viisikymmentä kuopiolaista nousi maaliskuun puolessa välissä torin tasolle Kauppakeskus Apajasta ja suuntasi kulkunsa kohti Itkonniemen tulitikkutehtaan raunioita, tarkoituksenaan katsoa kaupunkia tarkoin silmin. Haussa oli jäljet kulttuurihäirinnistä ja joukkoa opasti aiheeseen suomalaisen kulttuurihäirinnän pioneeri on Jari Tamminen. Tamminen on muun muassa kirjoittanut kirjan Häiriköt – Kulttuurihäirinnän aakkoset, pitää yllä samannimistä Facebook-sivua ja on Voima-lehden toimittaja. Hänen mukaansa kulttuurihäirintä on ennen kaikkea työkalu.
”Kulttuurihäirinnän avulla tuodaan ihmisten tietoisuuteen asioita, jotka usein jäävät näkemättä ja joita meille ei tavallisesti haluta näyttää. Kohde voi olla yritys, kaupunkitilan käyttö tai poliittinen järjestelmä. Jos näet työkalupakin, et kysy mihin työkaluja käytetään – niitä voi käyttää moneen tarkoitukseen. Kun löydetään epäkohta, siihen voidaan puuttua tai ainakin se tuodaan näkyväksi esimerkiksi ironisten vastamainosten, hassujen performanssien ja karnevalististen mielenilmausten avulla.”
Vastamainokset ovat esimerkki siitä, kuinka haastaa kuvien ja tilojen omistajuutta: Miksi yritykset saisivat yksin päättää, mitä kuvia joudumme julkisessa tilassa näkemään? Miksi graffitit puolestaan eivät saisi näkyä kaduillamme siinä missä mainoksetkin?
”Mainosta seinällä pidetään itsestäänselvyytenä, vaikka kukaan ei ole multa kysynyt, haluanko minä sen siihen. Mutta jos minä liimaan siihen jotain, se otetaan pois. Julkinen tila kehittyy pitkälti yritysten ehdolla, jolloin vapaa kaupunkitila vähenee. Kova raha menee kulttuuritoiminnan edelle.”
Kulttuurihäirintä on vastaus perinteisen kulttuurin yksinpuheluun. Termi on johdettu radiohäirinnästä, joka tarkoittaa sota-aikana käytettyä keinoa saada aikaan häiriötila viestin lähettäjän ja vastaanottajan välille. ”Mainokset ovat pääasiassa ainoa viestintäkanava yrityksen ja kansalaisen välillä. Kansalainen on kuitenkin vain passiivinen vastaanottaja – aktiivista on vain tuotteen ostaminen. Vastamainokset ottavat aktiivisen roolin yrityksen ja kuluttajan välisessä keskustelussa. Ne ovat muistutus ihmisille, että toisellakin tapaa voi ajatella.”

Tämä luvattoman ja luvallisen rajamailla oleva taidemuoto koettelee toisinaan katsojien sietokykyä. Ilkivallan ja kulttuurihäirinnän välinen ero onkin epäselvä.
”Teko voi olla vandalismia, mutta se voi olla myös taidetta. Tekijä ei yleensä ole kiinnostunut jonkun satunnaisen ohikulkijan mielipiteestä. Kyse on määrittelyistä. Jokaisen pitää itse päättää oma mukavuusalueensa sekä omat rajansa, mitä on valmis hyväksymään ja tekemään. Kulttuurihäirintä lähes poikkeuksetta rikkoo joitakin normeja.”
Monet taiteilijat saavat tämän takia myös uhkailuja. ”Kun kyseenalaistetaan jotain, yleensä jotain vallitsevaa konventiota rikotaan. Vastamainokset astuvat mainostajien ja graffitit kaupungin virkamiesten sekä kiinteistön omistajien varpaille. Olen kohdannut todella tuohtuneita ihmisiä vastamainoksien takia – he eivät ole olleet firmojen tai välttämättä mainostoimistojenkaan edustajia, vaan tavallisia ihmisiä, jotka ovat pitäneet vastamainoksia törkeinä. Mun mielestä ne eivät ole sitä millään tavalla.”
Tammisen mielestä yhteiskunta tarvitsee vastareaktioita ja sääntöjen koettelua, jotta ongelmakohdat havaitaan ja korjataan. Siten yhteiskunta kehittyy.
”Aina tulee olemaan sääntöjä, ja aina tarvitaan myös niiden kyseenalaistamista. Sata vuotta sitten äänioikeutensa puolesta taistelevia naisia pidettiin häirikköinä, nyt taas naisten äänioikeuden kyseenalaistamista pidetään pöyristyttävänä. Emme elä staattisessa tilassa, vaan yhteiskunta muuttuu koko ajan. Kansalaisilla on oikeus vaatia parempaa kuin mitä saamme.”
Tamminen itse harrastaa häirintää lähinnä tekemällä vastamainoksia ja toimimalla oppaana kulttuurihäirintäkävelyillä. Hän kokee itsensä enemmänkin dokumentoijaksi, joka rakentaa taiteelle kontekstin. ”Tekijät eivät aina itsekään tiedä tekevänsä kulttuurihäirintää. Minun roolini toimittajana on asettaa sille raamit, tuoda se yleisölle ja luoda julkista keskustelua.”
Kantaaottava Voima-lehti on mainio kanava saada näkyvyyttä kriittisille ajatuksille, ja Tamminen kehuukin työnkuvaansa ”parhaaksi maailmassa”.
”James Bond ei juo tiettyä vodkaa sen takia että se on maailman parasta, vaan sen takia, kun firma on maksanut saatanasti rahaa tuotantoyhtiölle. On kuluttajansuoja-asia tiedottaa tällaisista asioista. Tietoisuuden ja medianlukutaidon lisääminen on kulttuurihäirinnän tehtävä. ”

Kulttuurihäirintäkävely

Maaliskuun lopulla Kuopiossa järjestettiin Kulttuurihäirintä-kävely yhdessä Voiman, Uljaan ja Tiedon jano –tietokirjatapahtuman kanssa. Kävely keräsi viitisenkymmentä osallistujaa tarkastelemaan kotikulmia uusin silmin. Joukkio tutustui Tammisen johdolla paikalliseen kulttuurihäirintään, esimerkiksi graffiteihin ja erilaisiin taideteoksiin. Tapahtuma oli osa Tiedon jano -tietokirjatapahtumaa, jonka valtakunnallinen kiertue ulottui Kuopioon tänäkin vuonna.