Oppilaitosten ja oppiaineiden välillä loikitaan entistä huolettomammin. Unelman tai toimeentulon perässä moni laskeutuu akateemiselta pallilta.
Yhä useampi opiskelija jättää leikin kesken tai löytää paremman. Yliopisto-opiskelijoista osa suuntaa ammattikorkeakouluun tai ammatilliseen oppilaitokseen. Osa opiskelijoista taas vaihtaa pääaineita kuin paitaa ennen oman paikan löytymistä. Osa ei löydä sitä ikinä. Muiden silmissä uran tai alan vaihtajat näyttävät usein levottomilta haaveilijoilta, ja harva välttyy sormella osoittelijoista. Suvun sormi on usein syyttävin. Uljas haastatteli kolmea oman valintansa tehnyttä. Markus Heikkilä on edennyt mutkaisen reitin vantaalaiseksi yrittäjäksi ja pätkätyöläiseksi jätettyään kuusi vuotta kestäneet filosofian opinnot Joensuussa. Hän toteaa suoraan, että filosofian tutkinnolla ei tee mitään.
”Filosofian opinnot opettivat ainakin sen, että ne eivät opettaneet minulle mitään.”
Jotain jälkiä filosofian opinnoista voi Heikkilässä kenties silti havaita. Toimittaja jää kiinni johdattelusta kysyessään: Mitä sitten kannattaa opiskella, jos ei filosofiaa?
”Kysymykseen sisältyy implisiittisesti se, että jotakin väistämättä kannattaa opiskella. Jätän siksi vastaamatta.”
Yliopiston jättämistä Heikkilä perustelee pettymyksellään filosofian opiskeluun ja osin myös halulla vaihtaa maisemaa.
”Filosofian opiskelu oli aivan toista, mitä olisin toivonut. Omaa ajattelua ei sallittu pätkääkään. Kaikki oli ulkoa opettelua ja name-droppingia. Kyseisellä oppiaineella ei ole mitään tekemistä filosofian kanssa. Se on pelkästään filosofian historiaa. Muutenkaan teoreettinen opiskelu ei motivoinut. Varsinkaan sellaisen alan, jolla ei ole mitään muita työllistymismahdollisuuksia kuin sen opettaminen tai tutkiminen. Halusin tehdä jotain käytännöllistä. Lisäksi Joensuun pitkä ja pimeä talvi ahdisti ja johti ylenmääräiseen päihteiden käyttöön”, hän kuvailee.
”Opiskelin LVI-asentajaksi noin kuukauden Hämeenlinnan amiksessa. Oletuksena oli, että linjalla olisi muitakin täysi-ikäisiä, mutta ei sinä vuonna ollut. 16-vuotiaiden kovisten meininki ei oikein sytyttänyt: oppitunnit olivat yhtä meluamista ja vittu kun kiinnostaa -meininkiä. Onnistuin saamaan nuohoojan oppisopimuksen, kun rahatilanteenkin kannalta oli välttämätöntä tehdä jotain, mistä maksetaan palkkaa. Puolisoni teki silloin gradua ja budjettimme oli todella tiukalla.”
Nuohoojan työtä Heikkilä jaksoi vielä vuoden verran muutettuaan Vantaalle.
”Pieni palkka yhdistettynä työn vaarallisuuteen oli huono yhtälö. Perustin oman firman, jonka oli tarkoitus tehdä ainoastaan lämmityskattiloiden puhdistuksia. Töitä ei riittänyt tarpeeksi, joten perustin äskettäin lopetetun verkkokaupan, KivaKingin. Myin siellä erotiikkatuotteita ja sittemmin myös hampun ystäville suunnattuja tarvikkeita kuten lannoitteita ja vaporisaattoreita eli höyrystimiä. Samalla tein viikosta muutamaan kuukauteen kestäneitä pätkätöitä muun muassa Vasemmisto-opiskelijoiden projektisihteerinä, kunnallisvaalien kampanjavastaavana, kopiofirman hanslankarina ja erilaisissa erikoispuhdistustöissä pesten esimerkiksi hotellien kokolattiamattoja.”
Sama pätkätöiden ja yrittäjyyden välimuoto jatkuu edelleen. Tällä hetkellä työn alla on pari uutta verkkokauppaprojektia, joista mainittakoon meditaatio-äänitteiden myyminen mp3:na maailmanlaajuisesti sekä verkossa ja kivijalkamyymälässä toimiva lastenkirjakauppa.”
Yrittäjän arki ei ole Heikkilän mukaan aina ruusuilla tanssimista, mutta ainakin se antaa mahdollisuuden päättää itse työajoista, lomista ja muusta työhön liittyvästä.
” Management by perkele on syöpynyt todella syvälle tämän maan pienyrityskulttuuriin. Yrittäjänä on hienoa, jos asiat toimivat. Työasiat tosin pyörivät päässä 24/7”, hän pohtii.
”Tulot vaihtelevat kuukausittain melko paljon. Välillä olen ansainnut enemmän kuin valmistuneet opiskelukaverini, ja välillä vähemmän. En usko, että filosofian tutkinto olisi parantanut taloudellista asemaani.”
Aika ajoin hän on harkinnut paluuta yliopistoon, mutta filosofia on hänen osaltaan kuollut ja kuopattu.
”Mielessä ovat käyneet lääketieteen opinnot. En ehkä kuitenkaan uskalla, koska isäni on syyllistänyt minua niin syvästi opintojen keskeyttämisestä. En kestäisi sitä enää uudelleen. Hakeutumisestani LVI-asentajalinjalle en uskaltanut kertoa hänelle ennen kuin hän oli jo kuullut muualta.” Joensuusta lähtökään ei ollut itsestäänselvyys. Yliopistoon kypsyttyään hän haki myös Pohjois-Karjalan ammattikorkeakouluun opiskelemaan fysioterapiaa.
”Joensuusta löytyi paljon hyviä ystäviä ja vaimo. Järjestöissä toimiessa oppi kyllä tulemaan toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa.”
Jotain kaikua filosofian opinnoista kuuluu väkisin, kun Heikkilä analysoi maailmankatsomustaan.
”Kyynisyys on vallannut mieleni. Ei sillä ole merkitystä, mitä mieltä on maailman menosta. Parempi on keskittyä hyvinvoinnin lisäämiseen omassa lähipiirissä. Eikö se Gandhikin sanonut, että jos haluat muuttaa maailmaa, sinun täytyy olla se muutos maailmassa. En kuitenkaan tarkoita tällä, että lajittelisin biojätteet erikseen.”
Kolmekymppinen Sanna Rastas on opiskellut itselleen jo kolme ammattia. ”Lukion ja yhden välivuoden jälkeen opiskelin hotelli- ja ravintola-alan perustutkinnon. Sen jälkeen aloitin kansainvälisen lähihoitajalinjan, mutta koulu jäi kesken, kun lähdin vuodeksi Saksaan silloisen kihlattuni kanssa.”
Korkeakoulututkinnon Rastas suoritti Humanistiseen ammattikorkeakouluun, josta valmistui yhteisöpedagogiksi vuonna 2005.
”Olin opinnäytetyön aikana töissä keskussairaalan leikkausosaston lähettinä, josta tarjoutui kokopäiväinen työ valmistuttuani. Työt olisivat jatkuneet, mutta halusin oman alan töitä. Ne olivat Keski-Suomessa kiven alla, ja lopulta olin puoli vuotta työttömänä. Sijaisuuksia ja pätkiä olisi ollut tarjolla, mutta työttömänä olo alkoi tympäistä.”
Niinpä Rastas päätti hakea aikuispuolen kalustusartesaanikoulutukseen.
”Lapsesta asti minua ovat kiinnostaneet luovat ja taiteelliset alat, mutta jostain syystä ajauduin sosiaalipuolen hommiin. Näin jälkikäteen ajateltuna artesaanikoulutus on ollut elämäni paras ratkaisu. Olen löytänyt paikkani ammatillisesti,” toteaa Rastas tyytyväisenä.
Rastaan opinnot suuntautuivat esinesuunnitteluun ja -valmistukseen. Rastas alkoi tehdä alan töitä jo opiskelujen ohessa. Ensin lasinhiojana ja sen ohella lavastajana.
”Vuonna 2007 hain naispääosarooliin vuodenvaihteessa ensi-iltaan tulevasta Sanansaattaja-elokuvasta. Tuotantotiimi oli kuitenkin enemmän kiinnostunut palkkaamaan minut lavastajaksi ja otin pestin vastaan. Hoidin homman aivan pystymetsästä tietämättä etukäteen työnkuvasta mitään. Se oli tiukka ponnistus, koska tein kaiken yksin lähes nolla budjetilla.”
Elokuvasta Rastaan ura alkoi ottaa suuntaansa. Elokuvan jälkeen hän pääsi tekemään musiikkivideoiden lavastuksia samalle tuotantoyhtiölle. Vuosi sitten marraskuussa hän olisi saanut vakituisen työpaikan laserohjelmoijana metallialan firmasta.
”Kokeilin työtä yhden kuukauden, eikä se tuntunut omalta. Se tuntui liian tekniseltä ja aloin kaivata luovempaa työtä.”
Rastas päätti panostaa lavastamiseen. Hän lähti Helsinkiin ajatuksenaan hankkia lisää alan työkokemusta.
”Käsityöala on pieni ja vaikea ala. Etenkin työllisyyden kannalta tämä on omatoimiala. Työnhaku oli kokopäiväistä hommaa kuukauden ajan. Ravasin eri tuotantoyhtiöitä läpi. Soittelin työnantajille ja kävin tapaamisissa”
Lopulta Rastas pääsi assistentiksi sisustussuunnittelija Tiina Anttilalle ja hänen puuseppämiehelleen.
”Puolen vuoden aikana opin ammatillisesti todella paljon. Teimme studiolavasteita suuren budjetin mainoksiin. Olin mukana myös rakentamassa viime vuoden Big Brother -taloa, jonka sisustuksen Tiina Anttila suunnitteli.”
Rastas viihtyi Helsingissä puoli vuotta, mutta elämä päätti kuljettaa hänet takaisin Jyväskylään.
”Työt Helsingissä olisivat jatkuneet, mutta elämä oli kamalaa rumbaa. Kävin kotona vain nukkumassa. Niinpä irtisanouduin jälleen työstäni.”
Ajatuksissa oli hankkia kokemusta teatterilavastuksesta.
”Kaupunginteatteriin on erittäin vaikea päästä töihin, mutta harjoittelumahdollisuus muotoutui te-toimiston työelämävalmennuksen kautta. Sain sieltä arvokasta työkokemusta.”
Elämä Jyväskylässä on alkanut kuitenkin tuntua liian pieneltä. Rastas aikoo muuttaa pysyvästi Saksaan.
”Tavoitteena on keskittyä tekemään enemmän omaa taidetta, ja odotan innolla, mitä ovia tulevaisuudessa aukenee.”
Rastaskaan ei ole välttynyt sormella osoittelijoilta, mutta hänen mielestään elämänkokemusta ei voi opettaa opinto-ohjaajan tunnilla.
”Olen lähtenyt opiskelemaan kaikkia aikaisempia tutkintojani miettimättä sen enempää, olenko oikeasti kiinnostunut alasta työelämää ajatellen. Ehkä nuorempana minulla ei olisi ollut rohkeutta ja sisukkuutta tehdä töitä unelmieni eteen. Luulen, että vaikka olisin saanut yhteisöpedagogin töitä, ne eivät olisi pidemmällä tähtäimellä tehneet minua tyytyväiseksi ja onnelliseksi. Ennemmin tai myöhemmin olisin tehnyt alanvaihdon”, Rastas pohtii.
Rastaan elämänfilosofia on, että on jaksettava uskoa omiin unelmiinsa.
”On mietittävä tarkasti, mitä haluaa tehdä, kohdattava ihmisiä, työskenneltävä rohkeasti, eikä jäädä olosuhteiden uhriksi. Jos suunnitelmat eivät onnistu, ei kannata ottaa sitä liian raskaasti. Jos ne taas onnistuvat, niin se voitto”, Rastas filosofoi.
Eikä saa olla liian ujo ja nöyristelevä.
”Minäkin mietin, onko järkevää enää lähteä opiskelemaan ammattikouluun, kun minulla on jo korkeakoulututkinto. Mukava yllätys oli, että artesaanikoulutuksessa meitä opiskelijoita oli laidasta laitaan, aina tuomareista lähtien. Suurin osa opiskelijoista oli alanvaihtajia.”
Kuopion yliopistossa opiskeleva Valtteri Suonmaa naurahtaa, että hänellä on ollut opiskelupaikkoja huvittavan paljon.
”Olin lukion toiselle luokalle saakka tehnyt kaikki valinnat sillä tähtäimellä, että menen eläinlääketieteelliseen. Se oli jollain tapaa itsestään selvää ja muita vaihtoehtoja ei ollut, kunnes tajusin, että allergisessa suvussa riski on turhan iso. Seurauksena oli parikymppisen ehdottomuudella toteutettu toissijaisten vaihtoehtojen seulominen ja haahuilu.”
Lukion jälkeen hän vastaanotti paikan Kuopion yliopiston ympäristönsuojelutekniikasta.
”Ympäristönsuojelutekniikka on nykyään lakkautettu ala, mutta aikoinaan se oli Oulun ja Kuopion yliopiston yhteistyökoulutusohjelma, joka tähtäsi diplomi-insinööri -tutkintoon. Ennen armeijaan menoa otin paikan vastaan ja luulin, että opiskelupaikka on Oulussa. Yllätys oli hienoinen, kun aloituspaketti tuli postitse Kuopiosta.”
Lopulta homma meni niin, että ensimmäisen opiskeluvuoden sokin jälkeen Suonmaa päätti olla lähtemättä Ouluun. ”Syystä tai toisesta opintomenestykseni oli surkea ja opintoviikkojakin vajaa määrä.” Suonmaa vaihtoi opiskelualaa soveltavalle biotekniikalle, erikoiseläintuotannon linjalle.
”Kun biotekniikkakaan ei tuntunut vuoden jälkeen oikealle, tuli aikalisän paikka. Hakeuduin ylioppilaskuntaan sopo-sihteerin pestille.”
Sopo-sihteerin pallilla Suonmaa istui vuoden, minkä jälkeen hän aloitti kolmannen alan, ympäristötieteen opinnot.
”Opiskelin ympäristötiedettä neljä vuotta ja valmistuin maisteriksi.”
Valmistumisen jälkeen Suonmaa toimi tutkijana pienhiukkas- ja aerosolitekniikan laboratoriossa Kuopion yliopistolla, minkä jälkeen työ kuljetti miehen hommiin Espooseen Valtion teknilliseen tutkimuslaitokseen. Mielessä oli kuitenkin ajatus vielä yhdestä paikasta. Eläinlääketieteellistä jäi kaihertamaan ajatus lääketieteellisestä, ja alanvaihto kyti mielessä pitkin matkaa. Parin työvuoden jälkeen, vuonna 2008, Suonmaa hakeutui jälleen opiskelemaan, tällä kertaa Kuopion lääketieteelliseen.
”Jo nuorempana lääketieteellinen oli aktiivisella harkintalistalla, mutta suljin silloin sen vaihtoehdon pois. Siihen liittyi ehkä voimakkaimmin käsitys siitä, että omat empatiataidot eivät riittäisi työssä kaikkien ihmistyyppien kanssa. Luonnontieteellisestä näkökulmasta eläinlääketieteellinen vaikutti todella paljon monipuolisemmalta paikalta. Yhteen lajiin keskittyminen tuntui lattealta.”
Lopullinen stimulus lääketieteelliseen hakemisesta muotoutui tyttären ilmoittaessa maailmaan tulostaan.
”Kun tieto vauvasta saapui, olimme juuri muuttaneet pääkaupunkiseudulle. Yhtäkkiä pääkaupunki alkoi näyttää jotenkin epäkiitolliselta paikalta, ja toisaalta tiesin, että opiskelu antaa varmasti paremmin periksi järjestellä asioita perheen ehdoilla kuin työnteko. Lääketieteellinen oli myös nopea menolippu takaisin Kuopioon. Hyvä selitys, joka peitti alleen sen faktan, että kyydin takaisin tarjosi Valion juna,” naurahtaa Suonmaa.
Suonmaa vahvistaa ajatuksen, että alanvaihtajana lääketieteelliseen päätyvä kohtaa varmasti enemmän ymmärrystä kuin vaikkapa taidealalle suuntautuva. Kovimpaan arvosteluryöppyyn Suonmaa sanoo joutuneensa lähipiirin osalta.
”Sukulaiset ihmettelivät ratkaisuani, kun pohjalla oli ihan lupaavasti alkanut ura valtion leivissä. Erityisesti, kun tiedossa oli, että tämä nyt ei ollut mikään lapsuuden unelman täyttymys tai jokin sisäsyntyinen pakko, vaan ainoastaan mielenkiintoinen vaihtoehto muutenkin mielenkiintoisessa vaihtoehtoavaruudessa. En voi valehdella väittämällä, että työsuhteen ominaisuuksilla ei olisi ollut jokin merkitys, yhtäkkiä jatkuvuus ja taloudellinen varmuus alkoivat tuntua melko houkuttelevilta vaihtoehdoilta. Kaverini lähinnä naureskelivat, kun tuntevat minut levottomaksi luonteeksi.”
Pienen pohtimisen jälkeen Suonmaa toteaa, että kolmekymppisenä opiskelijana ainoat epäröintiin rinnastettavat ajatukset liittyvät eläkekertymään ja toimeentuloon opintotukikuukausien loppuessa.
”Minulla on takataskussa anniskelupassi, joten tarvittaessa voin hankkia lisätoimentuloa vaikkapa sitä hyödyntämällä. Eläkekertymäpelkokin on ehkä loppujen lopuksi ulkoapäin minuun syötetty. Ehdin vielä lääkäriksi valmistumisen jälkeenkin kerryttää eläkettä.”
Valmistumisen jälkeen Suonmaa palaa todennäköisimmin takaisin tutkimuksen pariin.
”Jos en löydä paikkaani klinikasta, voi aerosolitieteen ja lääketieteen rajapinnalta löytyä paljon mielenkiintoista tutkittavaa. Toisaalta en halua sanoa mitään varmuudella, koska tutkinto avaa niin paljon uusia ovia, että on vaikea ennustaa, mistä lopulta innostuu pähkinöiksi saakka.”