Aikuisten festarirynnistys

Teksti: Markus Raatikainen
Kuvat: Juuso-Valtteri Kivimäki

Osuuskaupparockin kahden päivän kattaus oli musiikillisesti enemmän vanhemmille suunnattu, minkä Joensuussa järjestetyn tapahtuman ikäjakauma kyllä osoitti. Lisäksi aiemmilta kesiltä tuttua nuorisoryntäystä festarialueen ulkopuolelle ei tällä kertaa valitettavasti tapahtunut, joten vaisuksi jäivät siltä osin Ilosaaren etkot!

Jotakin hyvin olennaista Jenni Vartiaisen musiikillisesta valovoimaisuudesta ja kotimaisen musiikin tämänhetkisestä tilanteesta kertoo valitettava totuus: en ole Vartiaista juuri vapaaehtoisesti kuunnellut, mutta tunnistin likipitäen jokaisen laulun siitä huolimatta. Vartiainen teki minuun välittömästi lähtemättömän vaikutuksen kauniilla äänellään, viehkeällä esiintymisellään ja absoluuttisen korkealla taitotasollaan. Ja entäs ne hitit… Eipä keikalla muita kuultukaan! Viettelevän viekas Turvasana, kauniin koskettava Duran Duran ja karuhko Minä sinua vaan  ovat vain pieni läpileikkaus. Ekstraa Jenni Vartiainen tarjoili kiskaisemalla parit tunnetut coverit: kyytiä sai Apulannan klassikko Mato ja keikan päättänyt upea versio Cheekin uusimman albumin kauniista Keinusta. Äärimmäisen vaikuttava aloitus.

Manserockjyrä Popeda kävi seuraavaksi räjäyttämässä menevyydellään ja lähes keski-iän päälle yltäneiden herrasmiesten vankkumattomalla asenteellaan ja taidollaan sellaisen takuuvarman menokattauksen, ettei bändiä kukaan voi syyttää kehäraakkiudesta. Sellainen tempo oli viiden ensimmäisen biisin aikana, että morjens!

Matkalla Alabamaan, 20 centtiä  ja kohtalaisen uusi, miehen kesäruokavaliosta tarinoiva Lihaa ja perunaa kuuluivat tähän osioon. Viimeksi mainitun aikana mieltäni sykähdytti, kun näin parin nuoren naisen heittävän meiningin todellisen festarifiilistelyn puolelle! Ensimmäinen ajatus oli, että mitä helvettiä juuri näen, mutta hyvällä tavalla. On huikeaa, miten osa nuorisosta löytää vanhaa ja laadukasta musiikkia, joka on niin vastoin nykyistä massamusiikkia! Popeda tarjoili yleisölle lähes kaikki tunnetuimmat hittinsä totutulla laadulla, mutta itselle pakollinen yleissivistyskattaus on jo pariin kolmeen otteeseen tullut yhtyeestä saatua. Siitä huolimatta Tahdotko mut tosiaan, Kellot lyö ja todellinen klassikko Onhan päivä vielä huomennakin kuulostivat vieläkin erinomaisilta.

Perjantain päätti Lauri Tähkä. Keikka oli mielestäni festareiden paras ja ainoastaan Jenni Vartiainen pääsi lähelle. Keikka lähti käyntiin soolotuotannon itselle tuntemattomalla palasella nimeltään Oma elämä, joka vei heti mukanaan, jonka jälkeen Lauri Tähkä & Elonkerjuu -kokoonpanon hitti Pauhaava sydän pisti bileet kunnolla käyntiin.

Tempo hidastui, kun Lauri Tähkä tarjoili pari toimivaa slovaria ja oikeastaan loppukeikka olikin menevien ja hitaiden välillä onnistunutta tasapainoilua. Kohokohtia keikan loppupuolella olivat peräkkäin soineet rakkaustarinat Polte ja Saat syttymään. Molemmat biisit ovat kauniita, samankaltaisia, mutta tulokulmaltaan erilaisia. Jälkimmäisen aikana Tähkä ei muuten malttanut lavalla pysyä. Lopuksi on todettava fakta, joka näkyy vain livenä: Lauri Tähkä osaa muuntautua uskottavaksi rokkijätkäksi keikoilla, Kaikki menevät biisit kokivat sovituksellisen käänteen levyihin verrattuna ja tätä arvostan korkealle.

Lauantain piti olla ennakkoon se osuvampi päivä, mutta syy ei ollut esiintyjien alisuorittamisessa vaan perjantain erinomaisuudessa. Osuuskaupparockin päätöspäivän aloitti Juha Tapio, jonka setti oli aika ihanteellinen festarikattaus: mukana olivat oikeastaan kaikki tunnetuimmat hitit ja tottakai uuden Kuka näkee sut -albumin materiaalia. Hitit soivat nykyään jo tutusti joko isosti tai herkästi, menevyydestä riippuen. Kiinnostavaa oli kuulla niitä uusia lauluja ja pohtia niiden toimivuutta. Empijöille tiedoksi: huoli on turha. Pikkuisen romanttinen Roope & Iina ja Juha Tapion nuoruuden syövereistä taustansa ottava John olivat molemmat raikkaita lisiä päivän settiin, eikä niissä ollut pakotettua täytemakua.

Olen nähnyt Neljä Ruusua monesti kahden viime vuoden aikana, joten keikassa ei sinänsä ollut mitään yllättävää, uutta tai ihmeellistä. Ainoan uuden elementin toivat Mustia Ruusuja II -ep:n kappaleet Älä luovuta ja Rakkauden Jumala, joiden liveversiot olivat roimia parannuksia albumiin verrattuna. Varsinkin Rakkauden Jumala oli levyllä aika tylsä, mutta livenä se heräsi uuteen eloon.

Ilkka Alangon ääni oli hieman käheässä kondiksessa, mutta tästä huolimatta hienosti keikka meni: hittejä tippui uunista ulos eikä akustinen Sun täytyy mennä jättänyt kylmäksi edes alkoholilla mieltään turruttaneita. Ep:n ensimmäisellä osalla sijainnut, jo varsin rakas Sähkökitara kolahti jälleen kerran syvälle sieluun, eikä kesäiset Saaronin lilja ja aina yhtä rietas – Alangon nuoruusmuistoilla tähditettynä – Missä vaan ainakaan vähentäneet meininkiä. Hiteistä on pakko mainita Poplaulajan vapaapäivä, joka toimi fantastisesti keikan lopussa. Mutta pakko on äimistellä ja kysä: Neljä Ruusua, minne tuvan pöydän alle te taas jätitte Popmuseon ja Juppihippipunkkarin?

 Onneksi varsinkin lauantai veti ihan alueelle saakka nuorta väkeä niin festarista ei tullut pelkästään keski-ikäisten kännistä bakkanaalia. Onneksi nuoret olivat – taas kerran – fiksumpia, vaikka aikuiset heistä usein inisevätkin unohtaen kummasti omat toilailunsa, kuten liiallisen ryyppäämisen musiikkitapahtumassa. Kokonaisuutena Osuuskaupparock oli hieno festarikesän aloitus!