Liekö siinä sittenkään mitään ihmeellistä, jos eivät inspiraatiot ota syntyäkseen, kun kalenteri on niin täynnä, että sivut kokoa A6 ovat auttamattomasti liian pieniä mahduttamaan riveilleen kaiken tärkeän. Kun istuu niillä runsailla neljällä luennolla viikossa, pulssi on koko ajan kaukana rauhallisesta ja jalka naputtaa pöytää vasten.
Opiskelijaelämä on hurjan kiireistä. On seminaaria, kirjatentti jos ei useampi tulossa, on kokousta ja illanviettoa. Haluaa urheilla, bileet on täällä ja tuolla ja niitä seuraa yleensä päivän kahden dagen efter. Pari päivää on pakko ottaa rennommin, käydä kaupassa, pestä viikon pyykit ja nukkua kaksitoista tuntia yössä, kunnes sama rumba taas käynnistyy. Kun kaiken lisäksi tykkää matkailusta ja on sosiaalinen, mahduttaa vielä viikkoonsa silloin tällöin jonkun sohvasurffarin kyläilemään. Ei oikein enää yhdeksältä illalla aio juttu sujua, hersyvä sananheitto irrota. Huumori on tasoa pehmeä jänis, hehe.
Tänään olen taas vuorostaan kärsinyt viikonlopun jälkeisen, asiaan kuuluvan morkkikseni, hoitanut tylsät kotityöt, vaivautunut raahautumaan vapaaehtoisen kurssin luennolle ja päivän paras palkinto on, että olen ehtinyt syödä ihan oikeaa ruokaa kolmesti päivän aikana. Ei mitään suklaapatukka välipaloja, vaan itse valmistettua, keitettyä ruokaa. Voiko olla onnellisempaa ihmistä kuin hyvinsyönyt ihminen? Tällä hetkellä väitän, että ei.
On hirmuisen mukavaa, kun on tekemistä, on ihmisiä, jotka haluavat tehdä asioita yhdessä, on suunnitelmia ja kaikkea jännittävää tulossa ja menossa. Jossain vaiheessa kumminkin tulee raja vastaan, jos ei ehdi nukkua, syödä tai urheilla. Vannon alkukantaisten arvojen nimeen – ihminen tarvitsee tasapuolisesti ruokaa, unta, seksiä ja työtä. Jos joku ei toimi, kokonaisuus järkkyy. Siitä seuraa kaikenlaisia tarpeettomia mielialan heilahteluja ja hiljalleen alkaa kaikki mennä niin kutsutusti päin kettua, seinää, päin genitaalialuetta.
Kivoista asioista on silti niin vaikea kieltäytyä. Ja ikäviä velvollisuuksia ei yksinkertaisesti voi välttää. Kun sanoo kyllä jollekin, se yleensä sisältää sopimuksen jostain kylkiäisestä. Yhtäkkiä huomaa sanoneensa kyllä yhteensä kolmelle asialle, ja koska nyt sitten on sanonut kyllä asialle A niin ei ole ideaa kieltäytyä asiasta F. Siinä vaiheessa ollaan jo epävakailla aalloilla. Tulisi alkaa etsiä saareketta, missä levätä seilauksen välissä. Muuten on kohta minni merihädässä.
Toisaalta on myönnettävä, että hetki, jolloin on oikeasti aikaa pysähtyä ja miettiä elämää, muuttuu nopeasti aivan liian pelottavaksi. Kun pysähtyy, alkaa pian ajatella ympäristöä, tulevaisuutta ja muiden ihmisten ajatuksia itsestä. Sitä kysyy itseltään, mitähän tapahtuu kun maailma ylikansoittuu, kun maailman sorretuimmat löytävät keinonsa nousta kapinaan, kun ihmisten pelko ylittää sietokyvyn, tai kun maapallo reagoi entistä mullistavammalla tavalla luonnon jatkuvaan raiskaamiseen.
Tai pahimpia ovat ne kokonaiset päivät, kun vajoaa päänsä sisään pohtimaan, onko maailma oikeasti edes olemassa, onko jumalia olemassa, mikä on moraali ja minkälainen moraali on oikea. Pientä päätä alkaa ahdistaa, kaikki tuntuu liian monimutkaiselta, mikään ei ole varmaa, pelottaa, haluaisi sulkea silmänsä ja unohtaa. Järjetön kiire paikasta toiseen alkaa taas olla turvallinen vaihtoehto. Se on oikeastaan todella rentouttavaa. Mieli oikein lepää, kun ei tarvitse pohtia elämää. Riittää kun tietää, että kalenterissa lukee, missä kaikkialla pitää olla seuraavien kahden viikon aikana.
