Opettajankoulutuksen säilyttämistä Savonlinnassa vaativa adressi on kerännyt parissa päivässä yli 3500 allekirjoittajaa. ISYY on jo aiemmin selkeästi linjannut, että Savonlinnan kampus on säilytettävä.
”Savonlinnan kampuksella kehitetään ja toteutetaan laadukasta taito- ja taideaineiden opetukseen sekä palvelu- ja tietoyhteiskunnan digiloikkaan profiloitunutta koulutusta seitsemän professuurin ja merkittävän tutkijayhteisön sekä Suomen ensimmäisen yhtenäisen perusopetuksen tablet-koulun, Savonlinnan normaalikoulun, tukemana. Kampuksella opetettava Integroivat taito- ja taideaineet – sivuaine on ainutlaatuinen koko maailman mittakaavassa. Se on poikinut väitöskirjatutkimusta ja useampia pro graduja. Siirto Joensuuhun tuhoaisi jo Savonlinnassa tehdyn suuren työn ja meneillään olevan tutkimuksen”, adressissa vedotaan.
Itä-Suomen yliopisto selvittää parhaillaan opettajankoulutuksen järjestämisen eri vaihtoehtoja. Käytännössä vaihtoehtoina on opettajankoulutuksen keskittäminen Joensuuhun tai sen pitäminen jatkossakin kahdella kampuksella. Sekä Joensuun että Savonlinnan kaupungit ovat jo ilmoittaneet, että ovat valmiita tukemaan opettajankoulutuksen järjestämistä myös taloudellisesti.
Yliopiston hallitus tekee päätöksiä kampuksen tulevaisuudesta aikaisintaan 11. huhtikuuta. Todennäköisempää on, että päätös kampuksen kohtalosta selviää vasta toukokuun puolivälissä kun yliopisto aloittaa tulosneuvottelut opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Valtio on myöntänyt erillisrahoitusta opettajankoulutukseen Savonlinnassa. Käytännössä Savonlinnan kampuksen tulevaisuus on ministeriön käsissä.
Adressi luovutetaan Itä-Suomen yliopiston hallitukselle sekä opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselle. Nimiä siihen kerätään 13. maaliskuuta saakka.
Lisää aiheesta:
Kiinteistökauppa voisi pelastaa Savonlinnan kampuksen
Savonlinnan kampuksen jatko taas vaakalaudalla