Sopivan yksioikoinen kasvutarina
Teemu Nikin ensimmäinen pitkä elokuva on sujuvasti etenevä kertomus kahdesta varkaasta Lassesta (Rami Rusinen) ja Simosta (Olli Rahkonen). Velikulta-roistot yrittävät huonolla menestyksellä ryöstellä asuntoja Helsingissä. Unelmat siintävät kaukaisuudessa, vaikka rahaa ei ole edes pitsaan. Mutta onhan pojilla toisensa: yhtä pidetään ja silleen. Simolla on aina uusi suunnitelma mielessä ja pojat koheltavat kohtauksesta toiseen. Kyllähän uurastus lopulta palkitaan?
Elokuvan alun nopeasti vaihtuvista henkilöistä ja tapahtumapaikoista elokuva asettuu lopulta yhteen kerrostaloasuntoon. Asunnossa asuu Paula Vesalan esittämä Eeva, jonka perintökalleutta pojat havittelevat. Onneksi katsoja päästetään välillä toisiin asuntoihin sivujuonteita seuraamaan. Elokuva vihjailee seksistä, näytetään vähän pohkeita ja voihkitaan. Simo valehtelee elokuvassa minkä kerkiää ja vuoroin hyötyy ja kärsii valheistaan. Huumoria revitään Simon keksimästä nimisekoilusta, jossa Simoja onkin yhtäkkiä kolme. Musiikkivideoita ja lyhytelokuvia aiemmin tehnyt Nikki vastaa myös elokuvan leikkauksesta ja pitää langat hyvin käsissään. Välillä kuvat leikkautuvat turhan nopeasti, mutta suurimmassa osassa elokuvaa Nikin tahti pysyy aisoissa. Eikä katsojaa ehdi ahdistaa pienessä asunnossa.
Paula Vesalaa uskoo mielellään ja roolihahmo on sopivan yksioikoinen. Vuorovaikutus poikien kanssa on ensialkuun kankeaa. Kahden kesken jutellessa saattaa jäädä miettimään, että mitähän tässä juuri sanottiin. Äh, tässähän ehtii miettiä elokuvan ideaa sillä välin kun näyttelijät miettivät vuorosanojaan. Tuodaan lisää porukkaa asuntoon, niin alkaa sujua. Osa hahmoista on paikalla kevennyksenä, toisissa on hieman syvyyttä, kuten Pekka Strangin esittämässä vartijamies Andersissa. Anders epäilee poikien tarinaa, eikä arkaile käyttää pamppua.
Lasse kasvaa huomaamatta ihmisenä ja löytää moraalisen selkärankansa. Elokuva kehittää päähenkilönsä pääkoppaa ja Lassen arvostelukykyyn voi elokuvan loppupuolella jo luottaa. Muiden henkilöhahmojen kehitys on vaatimattomampaa ja heidän tarkoituksenaan on vain edustaa Lasselle eri vaihtoehtoja elämässä. Lassen valinnan voi purkaa oikeaan ja väärään, elokuva viestittää kepeästi. Siinä välissä se kertoo pari vitsiä ja joku saa turpaansa.
Elokuvan vahvuus on lopulta kuitenkin näyttelijöissä. Ja nimenomaan siinä, ettei elokuva kierrätä usein nähtyjä suomielokuvan näyttelijöitä. Antti Reini käy pyörähtämässä Vares-leffojensa lomassa esittämässä satunnaista pahista, mutta muilta osin elokuvan näyttelijäkaarti on virkistävällä tavalla uusi. Huomaamaton tekninen toteutus antaa tilaa näyttelijäsuorituksille, jotka onneksi ovat hyviä. Kokemattomien näyttelijöiden suhteen olisi lopputulos voinut olla paljon huonompikin.
Lassea esittävää Rami Rusista voi muuten bongailla tulevaisuudessa Salatuissa Elämissä, jossa nappisilmäinen partanaama tuleekin koko kansan tietoisuuteen.