Kolmas ja kenties kovin studioalbumi
Brittiläisen hardrockin ikoneihin lukeutuvan Deep Purplen hajottua vuonna 1976 heavyn herruudesta Britanniassa ryhtyi kamppailemaan kaksi yhtyettä, jotka molemmat olivat Purple-johdannaisia. Kitaristi Ritchie Blackmore oli vuoteen 1978 mennessä ehtinyt julkaista Rainbow-yhtyeensä kanssa kolme Ronnie James Dion vokalisoimaa klassikkoalbumia. Samaisena vuotena ilmestyi Whitesnaken debyyttialbumi Trouble. Purplen miehistöä siinä alusta alkaen edustivat Mark III:n solisti David Coverdale sekä kaikissa siihenastisissa line upeissa mukana ollut kosketinsoittajavelho Jon Lord. Vuoden 1980 kolmanteen Whitesnake-pitkäsoittoon Ready an’ Willingiin ehdittäessä yhtyeen kokoonpano oli Purplen ex-jäsenistön osalta lisääntynyt luottorumpali Ian Paicella. Keppimiehinä Whitesnaken legendaarisimmassa kokoonpanossa vaikuttivat Mick Moody ja Bernie Marsden ja basistina Neil Murray. Virkaveljeensä Rainbowhun verrattuna Whitesnake oli musiikillisesti selkeästi voimakkaammin bluesrockjuurinen ja tekstiensä osalta klisheisempi. Brittilistalla aina kuudenneksi kivunneella Ready an’ Willingillä oli tarjottavanaan paljon muun hyvän lisäksi myös singlehitti. Niin kertosäkeensä kuin riffinsä osalta huomattavaa tartuntapintaa omannut Fool for Your Loving, joka oli julkaistu pitkäsoitolta jo etukäteismaistiaisena, nousi brittilistalla kolmanneksitoista.
Myös pitkäsoiton nimiraita, niin ikään melkoisen iskeväkertsinen Ready an’ Willing oli sekin kotikonnuilla top 50-menestys. Albumin voi todeta sisältävän huippuhetkiä erityisesti slovarimman tuotantonsa osalta. Sellaisiin lukeutuvat Carry Your Load, Ain’t Gonna Cry No More sekä todellinen kaunokki Blindman. Black and Blue on erinomaisen kulkeva rockpala, mutta selkeästi revittelevämpää rockosastoa albumilla tarjoavat toden teolla kolme raitaa, eli Deep Talker, Love Man sekä She’s A Woman. Mainiosti onnistuneen kolmannen studioalbuminsa jatkoksi Whitesnake julkaisi aluksi varsin monelle rockryhmälle tutuksi tulleen tuplaliven Live in the Heart of the City. Tuplakko sisälsi äänityksiä sekä vuodelta 1978 että vuodelta 1980. Seuraavan studioalbumin, vuonna 1981 ilmestyneen Come and Get Itin antiin sisältyi muun muassa suureksi hitiksi osoittautunut Don’t Break My Heart Again ja se lukeutui vielä Whitesnaken tuotannon terävimpään kärkeen. Puritaaneimmille diggareille Whitesnaken viimeinen mestariteos oli ehkäpä seuraavana vuonna ilmestynyt Saints & Sinners, joka sisälsi originaalit ja onnistuneemmat näkemykset viisi vuotta myöhemmin uudelleen levytetyistä kappaleista Here I Go Again ja Crying in the Rain. Vaikkei Whitesnake koskaan ollut ilmaisussaan erityisen omaleimainen, tarjosi se edustamassaan genressä laadukkaimmillaan suorastaan esimerkillistä bluespohjaista rockia.
35-vuotiaat – sarjassa esittelyssä on vuonna 1980 ilmestyneitä klassikkolevyjä rockin saralta.