Läpimurtolevyn revittelevämpi seuraaja
Kitaristi/solisti Rick Medlocken luotsaama southern rock-ryhmä Blackfoot oli tehnyt lopullisen läpimurtonsa vuonna 1979 ilmestyneellä kolmannella pitkäsoitollaan Strikes. Sen edeltäjät No Reservations sekä Flying High olivat kappalemateriaaliltaan vahvoja, mutta jättivät tuotantonsa osalta toivomisen varaa. Oman laadukkaan tuotantonsa lisäksi Strikesilla Blackfoot coveroi onnistuneesti Freetä ikiklassikko Wishing Wellin sekä mainiota amerikkalaista psykedeliayhtyettä Spiritiä singlehitti I Got A Line on Youn muodossa. Seuraavana vuonna julkaistulla albumilla Tomcattin Blackfoot siirtyi musiikillisesti astetta revittelevämpään suuntaan. Vaikka pitkäsoitto ei sisältänyt yhtään varsinaista singlemenestystä, oli sen kappalemateriaali varsin laadukasta ja tämä heijastui myönteisesti myös albumin myyntilukuihin. Sen kaikkein kirkkaimpina timantteina loistavat tanakka rypistys Gimme Gimme Gimme sekä melodista tyylitajua huokuva Every Man Should Know (Queenie.) Warped avaa pitkäsoiton raa’alla rokkauksella ja terhakalla sooloilulla, mutta vielä onnistuneempia ovat keskitempoisuudessaan varsin inspiroituneet On the Run sekä Dream On.
Verevä huuliharppu edustaa keskitempoisen rockpalan In the Nightin parasta antia. Vivahteikkaassa kokonaistoteutuksessaan se on silti suorempaa rytistystä Street Fighteria onnistuneempi. Bluesista mainiosti ammentava Spendin Cabbage on keveydessään onnistunut välipala ja tarjoaa todellista luomusooloilua. Mainion kitaroinnin hallitsema Reckless Abandoner edustaa tyylitajuisesti Blackfootin syvintä olemusta melodisuuden ja voiman yhdistäen. Rickey Medlocken isä pääsee esittelemään pitkäsoiton viriilin ja onnistuneeseen loppusooloiluun yltävän päätösraidan Fox Chase. Tomcattin lukeutuu studiolevytysten osalta Blackfootin keskeisimpään tuotantoon Strikesin ja seuraajansa Marauderin tavoin. Maininnan ansaitsee lisäksi ilman muuta vuoden 1982 kiistatta klassikkotasoinen livealbumi Highway Song.
35-vuotiaat -sarjassa esittelyssä on vuonna 1980 ilmestyneitä klassikkolevyjä rockin saralta.