Viimeinen 70-luvun tuotannon vahva työ
Osassa tuotantoaan soulvaikutteita ja myös akustista puolta esitelleen tupla-albumi Eat Itin jälkeen Humble Pie palasi rokkaavampaan formaattiin vuoden 1974 pitkäsoitollaan Thunderbox. Kyseessä oli kyseisen mainion rockryhmän viimeinen 70-luvun varsin vahva työ. Coverkappaleiden osuus alkoi tosin jo tässä vaiheessa lisääntyä, eikä mukana ole ainuttakaan Steve Marriottin yksin kirjoittamaa raitaa. Nimikappale Thunderbox on Marriottin ja Clenn Clempsonin yhteistyötä. Moitteettomasti svengaava boogierock tarjoaa Marriottilta totutun sielukkaan laulusuorituksen, mainiot köörit, kekseliään kitarasoolon ja värittää alkuosassaan instrumentaatiotaan verevällä huuliharpulla. Marriottin ja Greg Ridleyn yhdessä kirjoittama No Way on rytmiikaltaan rikas, keskitempoinen pala, joka hyödyntää erityisvahvuutenaan Marriottin aina toimivaa vokalisointia. Taustaköörissä loistaa jo osalla Eat Itin kappaleista vaikuttanut Venetta Fieldsistä, Carlena Williamsista ja Billie Barnumista koostunut lauluyhtye The Blackberries. Koko Humble Pie, eli Marriott, Ridley, Clempson ja Jerry Shirley vastaa kahdesta raidasta. Rally with Ali edustaa iskevää riffirockia The Blackberriesin vokalisoinnilla ja Clempsonin pätevällä kitaroinnilla höystettynä. Don’t Worry Be Happy on jälleen Marriottin ja The Blackberrisin yhteisvokalisoinnin juhlaa. Clempsonin Every Single Day nojaa selkeämmin boogierockiin, jota Humble Pien tuotannossa puhtaimmillaan edusti kahta vuotta aikaisemmin ilmestynyt Smokin’, joka oli samalla ensimmäinen Pien pitkäsoitoista, jonka tekemiseen Clempson osallistui.
Thunderboxin coverohjelmistosta niin ikään väkevää boogieta edustava Oh La De Da julkaistiin singlenä jo edellisen vuoden puolella ja moitteetonta sulavalinjaisuutta musiikillisessa ilmaisussaan tarjoava Ninety-Nine Pounds näki sekin päivänvalon myös singleformaatissa. Chuck Berryn No Money Down edustaa herran tuotannon harvinaisempaa herkkua Pien versiona instrumentaatioltaan varsin rikkaasti. Miellyttävä urkutyöskentely on Grovin with Jesus-raidan parasta antia. Thunderboxin lainoista tunnetuimpia ovat Arthur Alexanderin Anna, jonka The Beatles levytti debyyttialbumilleen Please Please Me ja Ann Peeblesin hittinä alun perin tunnetuksi tullut ja asiaankuuluvan sielukkaasti versioituva I Can’t Stand the Rain. Dobie Grayn Drift Away on jo originaalina siinä määrin upea , että Pien versio jää tällä kertaa kakkoseksi, eikä varmaan vähiten siksi, että Marriott pääsee siinä ääneen ainoastaan kertosäkeessä. Thunderbox on toki laadukas levy, mutta samoihin aikoihin äänitetyn, mutta vasta 90-luvun loppupuolella julkaistun Scrubber Sessionsin hyllyttämistä voinee silti pitää yllättävänä. Humble Pien tuoreemmasta tuotannosta maininnan ansaitsee vuoden 1980 pitkäsoitto On to Victory, jonka antiin lukeutuu muun muassa myös singlenä menestynyt, mainio Fool for a Pretty Face.
Pertti Pulkkanen jatkaa rockin historian luotaamista. Vuorossa vuoden 1974 klassikot.