Kolme miestä
Texasin pienen boogieyhtyeen kolmas pitkäsoitto, vuoden 1973 satoa edustava Tres Hombres lienee laadukkain herrojen Billy Gibbons, Dusty Hill ja Frank Beard koskaan työstämä albumikokonaisuus. Espanjankielinen pitkäsoiton nimi tarkoittaa kolmea miestä ja viittaa yhtyeen jäseniin.
Levy ei sisällä yhtään selkeää täyteraitaa ja genressään sen kappalemateriaali on varsin monipuolista. Perusboogieta Waiting for the Bus seuraa aluksi medleynomaisesti erinomaisen tiukka ja upeaa kitarasooloilua tarjoava Jesus Just Left Chicago-revitys. Beer Drinkers and Hellraisers lukeutuu likipitäen pitkäsoiton tunnetuimpaan antiin; onhan muun muassa Motörhead tehnyt siitä coverin uransa alkuvaiheessa.
Master of Sparks on nyanssikkaampi pala, mutta vahvan kokonaisuuden ainoa balladi, upea Hot, Blue and Righteous päättää tyylikkäästi pitkäsoiton ykköspuolen. Kakkossiivu käynnistyy ehkäpä koko albumin riemullisimmalla svengiraidalla Move Me on Down the Line. Levyn hitiksi osoittautui tanakkariffinen La Grande, joka tekee tekstissään kunniaa Teksasin kuuluisimmalle ilotalolle.
Precious and Grace lukeutuu sekin kiinnostavine jaotuksineen ja paahtavine soolo-osuuksineen pitkäsoiton raskaimpiin ja ärhäkimpiin boogieraitoihin. Musiikillisessa kokonaistoteutuksessaan mainiosti rullaavassa Shiek-kappaleessa on myös tarttuva melodia. Sulavasti svengaava Have You Heard? jättää albumista erinomaisen kuulokuvan.
Tres Hombres on kerrassaan onnistunut kokonaisuus, jolla boogiepoljento yhdistyy saumattomasti blues- ja heavyvaikutteisiin. Sitä pari vuotta myöhemmin seurannut pitkäsoitto Fandango sisälsi erinomaisen studiopuolen Bluejean Blues, Heard It on the X ja Tush-klassikkoineen sekä harvinaisempine helmineen, joihin lukeutuvat erityisesti Mexican Blackbird sekä Down at the Balinese.
Koska hyvä musiikin tekeminen ei loppunut vuoteen 1972, jatkaa Pertti Pulkkanen valikoimalla vuoden 1973 parhaimmistoa