Hengissä ja potkii
Albiinokitaristi Johnny Winter nousi 1960- ja 70-lukujen taitteessa erääksi valkoisen bluesin keskeisimmistä nimistä. Hänen levytystuotantonsa ensimmäiset näytöt, albumit Johnny Winter, Second Winter, Johnny Winter and sekä Johnny Winter and… Live ovat alan harrastajien keskuudessa varsin arvostettuja levyjä. Omia kappaleita voimakkaammin esille nousevat raivoisat coverversiot, joiden joukossa on myös standardeja.
Tunnetuin esimerkki lienee Johnny B Goode, josta Winter sovituksineen teki aivan omankuuloisensa. Muutaman vuoden levytystauon jälkeen Winter teki vuonna 1973 tyylikkään paluun mainiosti nimetyllä albumilla Still Alive and Well. Levytyskokoonpanon voimatrion täydensivät basisti Randy Jo Hobbs ja rumpali Richard Hughes. Tuottajana toiminutta Rick Derringeriä kuullaan myös muutamassa biisissä.
Pitkäsoiton kymmenestä kappaleesta Winter kirjoitti itse kaksi. Ne ovat akustinen Too Much Seconal ja slidekitarointia upeasti hyödyntävä Rock N’ Roll. Suoraa rokkausta edustaa myös Johnnyn veljen Edgar Winterin yhtyeessä vaikuttaneen Dan Hartmanin käsialaa oleva Can’t You Feel It. Nyanssikkaampaa tyyliä albumilla tarjoavat Derringerin kirjoittama Cheap Tequila sekä silkkaa country & western-tyyliä edustava Ain’t Nothing To Me.
Stonesia levyllä coveroidaan tyylitajuisesti kahden raidan verran. Silver Train oli levyn ilmestyessä varsin tuore tapaus, julkaistiinhan se alun perin Rollareiden samana vuonna ilmestyneellä Goat’s Head Soupilla. Let It Bleedin nimiraidassa päästään jälleen maukkaan slidetyöskentelyn pariin. Ainoa selkeä standardi pitkäsoitolla on sen käynnistävä Rock Me Baby. Nimiraita Still Alive and Well julkaistiin alkuaan Edgar Winterin White Trash- yhtyeen albumilla Roadwork ja sopii tyylillisesti Johnnylle erinomaisesti.
Still Alive and Wellin voi todeta olleen onnistunut paluu ja myös sitä seuranneet kitaristin 1970-luvun pitkäsoitot ovat varsin hyvätasoisia.
Erityismaininnan ansaitsevat vuoden 1976 raivoisa konserttitaltiointi Captured Live sekä seuraavana vuonna ilmestynyt studioalbumi Nothing but the Blues. 80-luvun alussa Winter teki kädenojennuksen eräälle bluesin suuruuksista tuottamalla useamman Muddy Watersin pitkäsoiton.
Koska hyvä musiikin tekeminen ei loppunut vuoteen 1972, jatkaa Pertti Pulkkanen valikoimalla vuoden 1973 parhaimmistoa.