Legendaarisimman kokoonpanon viimeinen 70-luvun pitkäsoitto
Deep Purplen vuoden 1973 pitkäsoitossa Who Do We Think We Are on se hienoinen ongelma, että albumi ilmestyi kolmen klassikkotasoisen studioalbumin (Deep Purple In Rock, Fireball sekä Machine Head) ja yhden myöhemmin arvoon arvaamattomaan nostetun livetallenteen, eli Made in Japanin jälkeen.
Mark II:n joutsenlauluksi jäänyt longari on sekin ajan myötä osoittautunut selkeästi mainettaan paremmaksi ja useita ässäbiisejä sisältäväksi. Tarttuvariffisestä Woman From Tokyosta valikoitui albumin singlehitti, mutta levyllä on tarjottavanaan vielä parempaakin. Unelmanomaisesti rullaava ja Ritchie Blackmoren upean soolon kruunaama Mary Long ansaitsee albumin unohdetun klassikon tittelin. Super Trouper tarjoaa progressiivisempia sävyjä ja ärhäkkä Smooth Dancer purkaa tekstissään kitaristi Blackmoren ja solisti Ian Gillanin tulehtuneita henkilökemioita.
Kakkospuolen avaava Rat Bat Blue osoittaa yhtyeen tuonaikaisen riffivaraston olleen liki pitäen ehtymätön. Place in Line on juureva blues, joka täyteen vauhtiin päästyään tarjoaa sooloherkkua niin Blackmorelta kuin nyttemmin edesmenneeltä kosketinsoittajavelho Jon Lordilta. Päätösraita Our Lady muistuttaa jälleen Purplen hienostuneemmasta tyylistä ja yllättäen kyseinen slovarimpi kappale ei sisällä lainkaan sooloja. 25-vuotisjuhlapainoksen huippuhetkiä ovat aikaisemmin julkaisematon First Day Jam sekä alun perin Woman from Tokyon kakkospuolella julkaistu mainiosti svengaava Painted Horse.
Vaikkei edellisten pitkäsoittojen tasolle ylläkään, on Who Do We Think We Are uljas päätös Purplen legendaarisimman koostumuksen 70-lukuisille saavutuksille. Leikekirjanomaiseen albumin sisäkanteen löytyi muuten myös lyhytikäisen kotimaisen Pointti-lehden otsikko Deep Purple. Suomeen?
Koska hyvä musiikin tekeminen ei loppunut vuoteen 1972, jatkaa Pertti Pulkkanen valikoimalla vuoden 1973 parhaimmistoa.