Monipuolistunut Grand Funk
Grand Funk Railroadin vuoden 1972 pitkäsoitto Phoenix merkitsi yhtyeelle muutosta monellakin tasolla. Se oli lopettanut pitkäaikaisen yhteistyön managerinsa Terry Knightin kanssa ja vastasi uutuusalbuminsa tuottamisesta itsenäisesti. Solisti/kitaristi Mark Farnerin, rumpali/solisti Don Brewerin ja basisti Mel Schacterin muodostaman perustrion soundia täydennettiin vielä tässä vaiheessa sessiomuusikkona esiintyneellä kosketinsoittaja Craig Frostilla, joka tuli kuitenkin pian liittymään yhtyeeseen vakijäseneksi.
Varhaisempaan tuotantoon verrattuna Phoenix oli yllättävänkin slovaripainotteinen pitkäsoitto. Aikaisemmilta menestysalbumeilta tuttua rokkausta edustivat täyspainoisesti ainoastaan avausraita, instrumentaali Flight of Phoenix, jossa Craig Frost todella loistaa sekä pitkäsoiton päättävä, myös singleksi valittu, mehevästi svengaava Rock N’ Roll Soul. Keskeisen biisintekijän Mark Farnerin yhteiskunnallista ja myös henkistä tiedostavuutta levyllä edustaa ensisijaisesti biisikolmikko So You Won’t Have to Die, Freedom is for Children sekä I Just Gotta Know.
Trying to Get Away edustaa iskevyydessään liki pitäen pitkäsoiton hittipotentiaalisinta antia Rock N’ Roll Soulin ohella ja slovariosastolla Someone ja Rain Keeps Fallin’ ovat varsin tyylikkäitä suorituksia.
Erilaisena Grand Funk-levynä Phoenix puolustaa erinomaisesti paikkaansa yhtyeen tuotannossa, vaikka se menestyi hieman heikommin edeltäjiään, joista erityisen onnistuneina nostettakoon esiin vuoden 1969 yhtyeen diskografiassa järjestyksessään toinen pitkäsoitto Grand Funk, vuoden 1970 satoa edustava Closer to Home sekä vuonna 1971 ilmestynyt, suorastaan erinomainen konseptialbumi Survival. Phoenixia seuranneella pitkäsoitollaan We’re An American Band Grand Funk siirtyi edustamaan valtavirran rockia ja saavutti ensimmäisen ykkössinglensä albumin nimikappaleella.
Yhtyeen hieman tuoreemmasta tuotannosta vuoden 1975 Born to Die sekä seuraavana vuonna ilmestynyt, Frank Zappan tuottama Good Singin’ Good Playin’ olivat nekin vielä varsin hyvätasoisia albumeita tältä kaupallisesti erinomaisesti menestyneeltä, mutta kriitikoiden turhaan alas painamalta yhtyeeltä.
Arviosarjassa Pertti Pulkkanen jatkaa matkaansa vuoden 1972 klassikoiden pariin.