Livelevyjen aatelia
Deep Purplen legendaarinen Mark II (Blackmore, Lord, Gillan, Glover ja Paice) oli vuonna 1972 luomisvoimansa huipulla. Kyseisenä vuonna ilmestynyt Machine Head on paitsi Purplen oman tuotannon irtonaisin ja ehkäpä laadukkain tuotos, myös eräs brittiläisen hardrockin monumentaalisista klassikoista. Blackmoren ja Gillanin egot kalskahtelivat jo tässä vaiheessa ikävästi yhteen, mutta livesoitto hipoi täydellisyyttä.
Made in Japan on taltioitu elokuussa 1972. Kaikki kolme konserttia ovat nykyisin virallisesti saatavilla, mutta valtaosa originaalin tupla-albumin näytteistä on taltioitu keskimmäiseltä ja laadukkaimmalta keikalta. Highway Star kaasuttelee hallitusti, Child in Timessa Lord sooloilee ennen Blackmorea, Strange Kind of Womanissa Gillan imitoi Blackmoren kuvioita mainiosti ja huimasti svengaava Lazy lienee koko tuplan onnistunein esitys. Loput näytteet ovat klassikkohitti Smoke on the Water ja mammuttimittoihin yltävä Space Truckin’ Machine Headilta ja Ian Paicen rumpunäytös The Mule Fireballilta.
Wallu Wallenius mollasi Made in Japanin sen ilmestyttyä, mutta nykyisin tuplaa pidetään yleisesti edustamansa genren kiistattomiin merkkipaaluihin kuuluvana. Purple oli muuten Uriah Heepin ohella brittiläisistä jytäbändeistä ainoa, joka ehti julkaista livealbumin ja kaiken lisäksi tuplasellaisen uransa lakipisteessä. Cd-bonuksina ovat nyttemmin tarjolla encoret Black Night, erinomaisesti versiotuva Speed King sekä Little Richardilta napattu rockcover Lucille. Syvän purppuran taika ei haihdu.
Arviosarjassa Pertti Pulkkanen jatkaa matkaansa vuoden 1972 klassikoiden pariin.