Black Sabbathin ura oli vuonna 1971 hyvässä kuosissa. Edellisen vuoden syksynä yhtye oli tehnyt lopullisen läpimurtonsa edellisellä albumillaan Paranoid, jonka klassikkoihin lukeutuvat nimiraidan lisäksi ainakin tukevien riffien hallitsemat Iron Man, War Pigs sekä Fairies Wear Boots.
Master of Realitya pidettiin Paranoidiin verrattuna heikompana levynä, mutta vuosien saatossa se on paljastunut erääksi Sabbathin keskeisimmistä pitkäsoitoista. Tony Iommin riffittely on huipussaan albumin tunnetuimmissa kappaleissa Children of the Grave ja Sweet Leaf. Pitkät teokset After Forever, Lord of This World sekä Into the Void ovat myös osoittaneet kestävänsä ajan hammasta mainiosti.
Master of Realityn kirkkain timantti lienee kuitenkin albumin yleislinjasta voimakkaasti eroava slovari Solitude, jonka olemassaolo muistettiin täälläkin, kun se soi puhuttelevissa kohtauksissa Mika Kaurismäen ohjaamassa ja Matti Pellonpään, Silu Seppälän sekä Marjo Leinosen tähdittämässä elokuvassa Zombie ja kummitusjuna.
Black Sabbathin ura jatkui voitokkaasti Master of Realityn jälkeen keskeisillä albumeilla Vol 4 sekä Sabbath Bloody Sabbath. Tony Iommin kitaroinnissa, Ozzy Osbournen äärimmäisen tunnistettavassa laulusoundissa sekä rytmiryhmän Geezer Butler ja Bill Ward tukevuudessa on jotakin ikuisesti kiehtovaa.
Master of Reality ei ole Black Sabbathin paras levy, mutta joka tapauksessa kyse on mainettaan laadukkaammasta albumikokonaisuudesta.
Arviosarjassa Pertti Pulkkanen ihastelee vuoden 1971 musiikillista määrää ja laatua.