Carole King aloitti uransa biisintekijänä yhdessä aviomiehensä Gerry Coffinin kanssa. The Shirellesin ykköshitiksi vuonna 1960 nostamasta Will You Love Me Tomorrowsta lähtien kaksikko työsti klassikkohittejä toisensa jälkeen.
Carolen sooloura käynnistyi toden teolla vuonna 1970 albumilla Writer. Albumin tunnetuinta antia edustaa ainakin Suomessa Child of Mine, eli Maaritin levyttämä Lainaa vain. Seuraavana vuonna jysähti sitten kunnolla, kun kakkospitkäsoitto Tapestry myi miljoonia ja levyltä poimittiin kaksi suurta hittisingleä: I Feel the Earth Move/It’s Too Late sekä So Far Away/Smackwater Jack.
Henkisiä arvoja tyylikkäimmällä mahdollisella tavalla heijastelleen albumin muita huippuhetkiä ovat erityisesti upean melodiset Beautiful ja Way Over Younder. You’ve got A Frien-kaunokki on omistettu James Taylorille, jonka oma näkemys kyseisestä kappaleesta nousi listaykköseksi. Carole versioi levyllä itse Shirellesille kirjoittamansa Will You Love Me Tomorrown ja levyn päättävästä You Make Me Feel Like A Natural Womanista tuli suuri hitti Aretha Franklinin versiona. Levyn ainoat hieman täytteenomaisemmat biisit ovat Where You Lead sekä nimikkoraita Tapestry.
Tapestryn kaltainen mestariteos riittäisi yksinään yhden ihmisen elämäntyöksi, mutta Carole työsti varsin tasokkaita levyjä koko 1970-luvun ajan. Maininnan ansaitsevat etenkin lattarivaikutteita hyödyntävä Fantasy (1973) sekä jazzvaikutteinen Wrap Around Joy (1974), jolta singleksi poimittu Jazzman nousi Amerikassa singletilaston kärkeen. Kingi on kuningatar.
Arviosarjassa Pertti Pulkkanen ihastelee vuoden 1971 musiikillista määrää ja laatua.