Vaikka Uriah Heepistä ei koskaan ole muodostunut kriitikoiden varsinaista lempilasta, työsti yhtye 1970-luvun alussa parhaimmillaan esimerkillistä progeheviä ja sen viisi ensimmäistä albumia noteerataan alan harrastajien keskuudessa varsin korkealle.
Vuonna 1971 ilmestynyt, järjestyksessään Heepin kolmas pitkäsoitto Look at Yourself ilmestyi hetki ennen suurmenestystä, sillä vaikka bändillä oli jo tässä vaiheessa plakkarissaan menestyssinglet Gypsy ja Lady in Black sekä albumit Very ’eavy Very ’umble ja Salisbury, olivat isot hitit Easy Livin’, The Wizard ja Sweet Lorraine vasta tulossa, samoin suurmenestyksiksi osoittautuneet albumit Demons and Wizards sekä Magician’s Birthday.
Heepin klassisin kokoonpano oli niin ikään odottamassa itseään, sillä legendaarinen rytmiryhmä, basisti Gary Thain ja rumpali Lee Kerslake ei vielä osallistunut Look at Yourselfin tekemiseen. Silti kyseessä saattaa olla Heepin tasokkain albumikokonaisuus, joka sisältää mestarillisen a-puolen ja hyvän b-puolen.
Ykköspuoli koostuu pelkästään klassikoista, joihin lukeutuvat pitkä näkemys nimikkoraidasta Look at Yourself(lopun rytmiikkailoittelussa on mukana Osibisa), revittelevä I Wanna Be Free sekä klassinen teos July Morning.
Kakkospuolella Tears in My Eyes ja Love Machine edustavat hevimpää ja What Should Be Done sekä Shadows of Grief kokeilevampaa osastoa. David Byron yltää jo tällä levyllä kerrassaan tasokkaisiin laulusuorituksiin ja Mick Box kitaroi mainettaan paremmin, mutta yhtyeen kiistaton musiikillinen primus motor oli jo tässä vaiheessa kosketinsoitinvelho Ken Hensley.
Uriah Heepin varhaistuotanto nousee tyylisuuntansa ykkösluokkaan Purplen, Sabbathin ja Zepukoiden rinnalle.
Arviosarjassa Pertti Pulkkanen ihastelee vuoden 1971 musiikillista määrää ja laatua.