Kuopion ylioppilasteatteri: Adalminan helmi Ylioppilasteatterifestivaaleilla Vaasassa
Kuopion ylioppilasteatteri valitsi kevään kahdesta ensi-illastaan Vaasan Ylikivat ylioppilasfestivaaleille esitettäväksi Z. Topeliuksen sadun pohjalta sovitetun Adalminan helmi – näytelmän. Kuopion ja lähialueiden kouluissa kiertäväksi suunniteltu lastennäytelmän on ohjannut Ninni Juntunen.
Adalminan helmi herättää mielenkiinnon ylioppilasteatterin ohjelmistossa. Kuopion ylioppilasteatterin versio on hyvin perinteitä kunnioittava, mutta tuo nokkelia viittauksia nykypäivään. Prinsessat lallattavat teinipopparin sävelin ja ottavat selfieitä. Sadun opetus nöyrästä sydämestä on ajankohtainen vielä 150 vuotta sadun kirjoittamisen jälkeenkin.
Näytelmässä prinsessa Adalmina saa synnyttyään kummitädeiltään kaksi lahjaa: helmen, joka tekee kuninkaan lellimästä prinsessasta kaikista kauneimman, viisaimman ja rikkaimman sekä nöyrän sydämen. Jälkimmäinen lahjoista on tarpeen ainoastaan jos ensimmäinen katoaa.
Adalminan helmi on puolen tunnin mittainen näytelmä, joka etenee hurjalla energialla. Välillä toivon hengähdystaukoa, jonka aikana voisi tunnelmoida sadun maailmaa ja uppoutua valtakunnassa muhiviin hahmojen välisiin jännitteisiin. Lapsikatsojien kyllästymistä peläten musiikkinumerotkin ovat vauhtia täynnä ja juoni kulkee täyttä laukkaa eteenpäin.
Hahmojen välisillä suhteilla ei herkutella tarpeeksi. Kummitätikaksikon (Essi Hakkarainen ja Meri Mikkonen) välinen kilpailuasetelma on mielenkiintoinen ja heidän nokitteluaan olisin katsonut lisääkin. Kuninkaan (Eetu Leinonen) rakkaus tyttäreensä olisi myös painottamisen arvoinen asia, johon paneutuminen olisi tuonut näytelmään syvyyttä.
Näytelmän hauskuuttajaroolit Kuningas ja Prinssi Sigismund (Riku Leinonen) saavat yleisön suupielet ylöspäin. Siinä missä Kuninkaan tarkoituksellinen suureleisyys toimii, toimii myös Prinssin pienieleinen komiikka.
Adalminan näyttelijän vaihtuminen sai minut aluksi epäluuloiseksi. Lopulta kuitenkin pidin ratkaisusta jakaa Adaminan hahmo Veera Turpeiselle ja Marjo Markkaselle. Ylpeän Adaminan ja nöyrän Adalminan kohtaaminen oli hieno.
Aapo Halmeen näytelmään tekemä musiikki ja nokkelat sanoitukset olivat täydellisesti sadun maailmaan sopivat: hauskaa, hyväntuulista ja kekseliästä. Näytelmän tekeminen kiertuetta ajatellen on tehnyt lavastuksesta ja tarpeistosta rajatun. Se on näytelmälle ainoastaan eduksi. Tavaran minimoiminen antaa tilaa tarinan monimiljöisille tapahtumille. Emmi Vuorisen suunnittelema ja työryhmän yhdessä toteuttama puvustus jatkaa samaa yksinkertaista linjaa lavastuksen kanssa. Se toimii erinomaisesti.
Adalminan helmi on hyvälle tuulelle saava näytelmä, joka kunnioittaa alkuperäistä satua tuoden sen ytimen esille tuorein teatterin keinoin. Kaikki ylimääräinen on riisuttu pois niin lavastuksesta, tarinasta kuin puvustuksestakin ja saatu kaivettua esille tarinan oleelliset asiat. Vaikka jäin kaipaamaan herkullisilla hahmoilla leikittelyä ja sadun maailma tunnelmointia, en voi sanoa olleeni pettynyt ihastuttavaan näytelmään. Tekijöiden energisyys ja paneutuminen imaisi mukaansa.
Meri Parkkinen