Yhteisöllisyyden evankeliumi

Kirjassa puhutaan kulttuurikapakasta nimeltä Inari, mutta Joensuun lähihistoriaan edes hitusen perehtyneelle ei jää millään tavalla epäselväksi, mihin Aimo Salonen viittaa. Kirja kuhisee muutenkin joensuulaisille tunnistettavia ihmisiä ja paikkoja. Kuva: Jussi Turunen

Aimo Salonen: Golgatasta itään - fantasia joen varren kaupungista. Kirjokansi 2015. 331s.
Aimo Salonen: Golgatasta itään – Fantasia joen varren kaupungista. Kirjokansi 2015. 331s.
Pahimpia ovat maakunnalliset kuuluisuudet, lausui aikoinaan Anton Tšehov. Tänä syksynä julkaistu toimittaja Aimo Salosen esikoisromaani Golgatasta itään osoittaa, ettei Tšehov ollut ainakaan täydellisen oikeassa. Paikallisuus ja maakunnallisuus ovat Salosen valtteja ja hänen romaaninsa viehättävimpiä piirteitä.

Golgatasta itään on saanut alaotsikokseen Fantasia joenvarren kaupungista. Teos on konstailematon romaani tämän vuosikymmenen Joensuusta, paikallisille lukijoille tuttuja paikkoja ja henkilöitä on lukuisia. Nimet on pääosin muutettu, mutta tunnistus ei ole yksinkertaisellekaan lukijalle vaikeaa. Jätettäköön tarkempi kuvaus romaanin yhteydestä todellisuuteen kuitenkin tirkistelynhaluisten lukijoiden harmiksi pois tästä tekstistä, sillä romaani toimii pelkkänä fiktionakin.

Teoksen protagonisti, toimittaja Auvo Pankakoski, elää väljähtäneessä avioliitossa, on tympääntynyt työhönsä maakuntalehden toimittajana eikä ole aikoihin kokeillut mitään uutta. Hän saa vihiä kaupungin johdon salaisesta suunnitelmasta tuhota kaupungin keskeisin ulkoilualue kirkonmäellä ja joen rannassa rakentamalla sinne kylpylä. Pahaa-aavistamaton maakuntakonsernin toimitusjohtaja kertoo Pankakoskelle hankkeesta paljon ja hän saa skuupin. Maakunnan mahtimiesten vastaisen kirjoittelun takia Pankakoski joutuu kuitenkin maakuntalehdessä sivuraiteille. Syy on ääneen sanomattakin selvä: hän astui liian isoille varpaille.

Maakunta- ja kuntapäättäjien sekä liike-elämän alati lähenevät, joidenkin mielestä jo liian läheiset välit, on yksi teoksen teemoista. Romaanissa tätä kehitystä vastustavat perustavat Pro kirkonmäki –ryhmän, jonka itsestään selvä esikuva on Pro Wanha Jokela –liike. Periaatteessa pieni, mutta symbolisesti suuri asia laajenee pohdinnaksi yhteisöllisyyden roolista yhteiskunnassa ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Onko kaupunkilaisille tärkeällä paikalla, lasten pulkkamäellä, leijanlennätyspaikalla ja pääsiäisnäytelmän perinteisellä tapahtumapaikalla arvoa? Onko oikein uhrata yhteisöllisesti tärkeä paikka muutamien työpaikkojen takia? Yhteisöllä on arvoa, on tärkeää tuntea kuuluvansa johonkin, voisi asian tiivistää romaanihenkilö Pankakoski.

Henkisten ja materiaalisten arvojen suhde joutuu koetukselle myös päähenkilön pohtiessa avioliittoaan. Onko etääntyneellä, sattuman oikusta yhteen päätyneellä pariskunnalla enää muita syitä olla yhdessä kuin jo aikuinen lapsi ja yhteiset muistot? Puhumattomuus rassaa, mutta yritykset puhua vaikeuksista johtavat riitelyyn. Päivittäin yhdessä olevat ihmiset ovat jo pitkään kulkeneet omaan suuntaansa elämässä. Teoksessa pohditaan, koska on syytä päästää irti.

Journalistin kirjoittamaksi romaaniksi Golgatalta itään on löysää tekstiä. Lause on kyllä lyhyt, mutta ilmaisua olisi voinut tiivistää ja terävöittää selkeästi. Romaanin pituuden kasvattaminen jutustelevalla ilmaisulla ydinsisällön kustannuksella ei ole lukijan kannalta onnistunut ratkaisu. Lukiessa huomaa ajattelevansa, että tässä leppoisa setämies tarinoi niin tärkeistä kuin vähemmän tärkeistä aiheista keinutuolissa istuen. Ratkaisulla on varmasti kannattajansa, vaikka Auvo Pankakoski neuvookin teoksessa seuraavasti: ”Selitin, kuinka mielipidekirjoituksen mahdollisuudet mennä lehteen paranevat, jos teksti on mahdollisimman napakkaa ja aloin näyttää kohtia, joista voisi karsia, ja joihin toisaalta voisi lisätä konkretiaa.”

Kielestä huolimatta Salosen teos ylitti odotukseni. Se on todenmakuinen fantasia Joensuusta ja samalla hyvä ihmissuhderomaani ja sukupolvikuvaus. On taito sinänsä kirjoittaa romaaniin päähenkilöksi leipääntynyt ja turhautunut erektio-ongelmista kärsivä iäkäs lehtitoimittaja, joka on kuitenkin sen verran sympaattinen, että lukija toivoo päähenkilölle pelkkää hyvää. Salonen muistaa myös vanhat viisaudet: kysyminen on vastaamista tärkeämpää ja etsiminen löytämistä tärkeämpää. Golgatasta itään kannattaa lukea mieluummin puheenvuorona ja aikalaisanalyysina kuin varsinaisena taideromaanina. Teos ei ehkä yllä aivan maailmanmenestykseen, mutta toivoisin vähintäänkin mahdollisimman monen joensuulaisen lukevan tämän teoksen.

Pietari Akujärvi