Ydinvoiman renesanssi aluillaan?

Ydinvoiman puolesta ja vastaan on hankala löytää tietoa, joka ei olisi sidoksissa joko puolustajien tai vastustajien intresseihin. Tunteisiin vetoavaa propagandaa on ollut runsaasti tarjolla vuosikymmeniä.

Janne M. Korhonen & Rauli Partanen: Uhkapeli ilmastolla - Vaarantaako ydinvoiman vastustus maailman tulevaisuuden? 2015. 84s.
Janne M. Korhonen & Rauli Partanen: Uhkapeli ilmastolla – Vaarantaako ydinvoiman vastustus maailman tulevaisuuden? 2015. 84s.
Ydinvoimaa tarvitaan välttämättä ilmastonmuutoksen torjuntaan, kuuluu Janne M. Korhosen ja Rauli Partasen provosoiva teesi. Jo kirjasen nimi antaa vahvasti ymmärtää mistä on kyse: Uhkapeli ilmastolla – Vaarantaako ydinvoiman vastustus maailman tulevaisuuden?
Olipa itse asiasta mitä mieltä tahansa, niin tämä kirjanen on suositeltavaa luettavaa. Kirjoittajien vastaus kysymykseen on selkeä kyllä, mutta he eivät kehota välttämättä kannattamaan ydinvoimaa. He ovat tulleet tutkimustyössään tulokseen, että ydinvoima on välttämätön paha ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa ja haastavat lukijan etsimään virheet tekstistä tai olemaan muuten eri mieltä.
Korhosen ja Partasen teesin mukaan energiantuotannon muodot on jaettu ja voidaan jakaa hyvien ja pahojen leiriin. Heidän mukaansa ydinvoima on väärässä leirissä ja se tulisi niputtaa uusiutuvien energianlähteiden kanssa hyvien joukkoon. Lisäksi he arvioivat, että kaikki uusiutuviksi laskettavat eivät hyvisten joukkoon kelpaa.

Ajatus ydinvoiman välttämättömyydestä ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa on nostettu pöydälle aiemminkin. Wired-lehti kirjoitti kesäkuun numerossaan vuonna 2008, että jos ilmastonmuutoksen torjunnan suhteen ollaan vakavissaan, on ydinvoima ainut realistinen vaihtoehto.
Ajatus ydinvoiman välttämättömyydestä ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa on nostettu pöydälle aiemminkin. Wired-lehti kirjoitti kesäkuun numerossaan vuonna 2008, että jos ilmastonmuutoksen torjunnan suhteen ollaan vakavissaan, on ydinvoima ainut realistinen vaihtoehto.
Kirjasen väite ei ole uusi, mutta sitä on harvoin esitetty näin huolellisesti ja hyvin argumentoiden. Koko ydinvoimakeskustelun suuri ongelma on pitkään ollut sen polarisoituneisuus. Neutraalia, puolueetonta tietoa on ollut vaikea löytää. Uhkapeli ilmastolla antaa lupauksen siitä, että nyt sellaista on tulossa.
Korhosen ja Partasen kirjanen on lyhyt pamfletinomainen kiistakirjoitus, joka keskittyy murentamaan ydinvoiman vastustajien argumentteja. Juuri muuta ei noin kahdeksankymmenen sivun kirjasessa sitten ehditäkään tehdä. Tekijät kuitenkin kertovat, että syksyllä on luvassa laajempi tietokirja aiheesta. Tämä olikin siis traileri! Ja hyvä sellainen se kieltämättä on. Odotukset ovat korkealla, sillä perusteellinen ja tasapuolisesti asiaa tarkastelava tietokirja aiheesta tuntuisi olevan kovasti tarpeellinen. Sekä ydinvoiman vastustajat että kannattajat ovat saarnanneet kuorolle, joten huonotkin argumentit ovat usein menneet läpi. Kaikilta osapuolilta on lupa vaatia parempia perusteluja väitteilleen.
Ydinvoima on suhteellisen kiistattomasti tehokas tapa taistella ilmastonmuutosta vastaan, mutta onko muita, tarpeeksi vakuuttavia argumentteja sitä vastaan? Onko ydinvoima välttämätöntä vai voidaanko ilmastonmuutos torjua ilman sitä? Näihin kysymyksiin ei tästä kirjasesta vielä saada selkeää vastausta, mutta tekijöiden paneutuminen on silti kunnioitettavaa.
Ydinvoiman kehittämistä puhtaammaksi ja turvallisemmaksi hankaloittaa kirjoittajien mukaan pahasti jo ydinenergialaki. Esimerkiksi ydinjätteen käsittely ja uudelleenkäyttö loppusijoittamisen sijaan ja uudenlaisten reaktorien rakentaminen on tehty lainsäädännöllä lähes mahdottomaksi, joten ydinvoiman vastustajat ovat kohtalaisen vahvassa asemassa. Ainakin Korhosen ja Partasen mukaan ydinvoiman kannatuksessa on kuitenkin tapahtumassa käänne ja sen suosio kasvamassa.

comic-books-from-the-atomic-age_1Ydinenergia tarjosi 50-luvulla lupauksen uudesta, ihmeellisestä maailmasta ja hiukan samanlaisia odotuksia asetetaan kirjoittajien mukaan nyt uusiutuvaan energiaan. Ydinvoima ei ollut aivan odotusten mukainen ihmeidentekijä, eikä uusiutuvistakaan siihen välttämättä ole. Esimerkiksi uusiutuvan energian tuotantoon tarvittavien harvinaisten maametallien riittävyys ja louhimisen aiheuttamat ongelmat sekä tuuli- ja aurinkovoiman vaatimat suuret maa-alueet ovat kirjoittajien mukaan ongelmia, joihin ei ole vielä kunnollista ratkaisua. Lisäksi uusiutuviin energianlähteisiin laskettava bioenergia tuo mukanaan omat ympäristöongelmansa. Partanen ja Korhonen syyttävät ympäristöjärjestöjä jumahtamisesta ydinvoiman vastustamiseen silkasta vanhasta tottumuksesta, vaikka siihen ei enää ole perusteita.
”Kun ilmastonmuutos nousi 1990-luvulla huolenaiheeksi ydinvoiman ja ydinaseiden ohi, järjestöjen ja puolueiden oli pakko reagoida. Ydinvoimavastaisuus ei kuitenkaan kadonnut niiden DNA:sta. Uusi vihollinen vain sovitettiin entisen rinnalle”, kirjoittajat toteavat ja kritisoivat esimerkiksi Vihreiden jyrkkää suhtautumista ydinvoimaan. He kysyvät, olisiko puolue sittenkin saanut enemmän aikaan ilmastonmuutoksen torjunnassa jos olisi jäänyt hallitukseen ja ajanut uusiutuvaa energiaa ydinvoiman rinnalle?
Kaikki osapuolet vetoavat erilaisiin tutkimustuloksiin asiansa ajamiseksi ja tieteellisten argumenttien loppuessa siirrytään usein kylvämään epävarmuutta. Korhonen ja Partanen käyvät läpi lukuisia tapauksia, joissa ympäristöjärjestöt ovat tulkinneet ja esitelleet tutkimustuloksia tarkoitushakuisesti.
”Todellisuudessa ydinvoima aiheuttaa merkittävästi vähemmän vahinkoja kuin fossiilisten polttoaineiden tai biomasssan polttaminen ja siitä seuraavat saasteet. Tähän tulokseen tullaan jopa Greenpeacen omissa selvityksissä. Näiden perusteella voi arvioida, että jos ydinvoimalla voitaisiin korvata edes Euroopan suurimmat hiilivoimalat, Tshernobyl-luokan onnettomuus kerran kymmenessä vuodessa olisi selvä kansanterveydellinen parannus”, kirjoittaja tykittävät.
Ympäristöjärjestöjen on kirjoittajien mukaan joko uudistuttava tai sitten tarvitaan uusi ympäristöliike.
”Merkkejä jonkinlaisen ’ekomodernistisen’ tai ’kirkkaanvihreän’ liikkeen noususta on jo. Ydinvoiman kannatus ympäristönsuojelijoiden keskuudessa on jatkuvassa kasvussa, teknologiaan ylipäätänsä suhtaudutaan aiempaa suopeammin ja köyhyyden poistamisen, tasa-arvon lisäämisen ja ympäristötuhojen vähentämisen nähdään tarvitsevan enemmän – ei vähemmän – energiaa ja tuottavuutta”, he toteavat.
Lukija jää tosin kaipaamaan lähdettä myös väitteelle siitä, että ydinvoiman suosio kasvaa jatkuvasti ympäristönsuojelijoiden keskuudessa.

Kirjoittajien näkemys on provosoiva, mutta selväjärkinen näkökulma tärkeään ja polttavan ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjasen perusteella on vaikea vielä täysin vakuuttua siitä, että ydinvoima on välttämätöntä maailman pelastamiseksi, mutta ajatuksia se kyllä herättää. Erityisesti kirjanen jättää odottamaan kahta asiaa. Ensinnäkin odotukset samojen kirjoittajien syksyllä ilmestyvää perusteellisempaa tietokirjaa kohtaan on ladattu korkealle. Nyt julkaistu lyhyt teksti ei jätä tilaa kunnolla kertoa, että miksi se ydinvoima tarkalleen ottaen on niin hieno asia. Kaiken tilan vie sen todistelu, että ydinvoiman vastustajat ovat väärässä. Sitäkään tuskin kukaan kiistää, etteikö ydinvoima olisi monella tavalla ongelmallinen energianlähde, mutta on mielenkiintoista lukea perusteellisempi kirja siitä, onko se todellakin välttämätön paha.

Ydinvoimaan liittyi aikanaan paljon täysin ylimitoitettuja odotuksia. Nyt samankaltaisia odotuksia kohdistetaan Korhosen ja Partasen mukaan uusiutuviin energianlähteisiin.
Ydinvoimaan liittyi aikanaan paljon täysin ylimitoitettuja odotuksia. Nyt samankaltaisia odotuksia kohdistetaan Korhosen ja Partasen mukaan uusiutuviin energianlähteisiin.
Toiseksi odotan kovasti, että ydinvoimaa vastustavat ympäristöjärjestöt, kuten Greenpeace ja WWF ottavat kirjassa esitetyt väitteet ja kritiikin vakavasti. Kun ne huolellisesti, hyvin argumentoiden vastaavat Korhosen ja Partasen väitteisiin ja kertovat oman näkemyksensä on käyty harvinaisen laadukasta keskustelua. Sillä mitään kevyttä puskista huutelua Uhkapeli ilmastolla ei ole.

Pasi Huttunen

  • Neonomide

    Lukaisin kindlellä englanninkielisenä ja siinä oli ilmeisesti tuhdimmat lähteet mukana. Itselle ei ainakaan jäänyt mitään epäselvyyttä ydinvoiman erinomaisuudesta suhteessa uusiutuviin, lähinnä vaikeaa ymmärtää miksi toimittajalle jäi.

    Uusiutuvien suurimmat ongelmat liittyvät ilmeisesti juuri skaalattavuuteen tai nimenomaan sen puutteeseen. Kirjasta ei myöskään pompannut silmille Korhosen muualla heittämä hyvä pointti uusiutuviin perustuvan energiantuotannnon luultavasti massiivisesta luonnonvarojen haaskaamisesta. Ydinvoima kuluttaisi lähinnä uraania enemmän kuin uusiutuvat, mikä on jo itsessään valtavan hyvä argumentti uusiutuvia vastaan.

    Kyse kirjasessa ei sinällään ollut ydinvoima versus uusiutuvat, vaan vihertävien yleinen asenne ydinvoimaa vastaan. Juuri sille kun ei ole kuin lähinnä ideologisia perusteluita.

  • Neonomide

    ”Toiseksi odotan kovasti, että ydinvoimaa vastustavat ympäristöjärjestöt,
    kuten Greenpeace ja WWF ottavat kirjassa esitetyt väitteet ja kritiikin
    vakavasti. Kun ne huolellisesti, hyvin argumentoiden vastaavat Korhosen
    ja Partasen väitteisiin ja kertovat oman näkemyksensä on käyty
    harvinaisen laadukasta keskustelua.”

    Kirjassahan otetaan esimerkiksi Greenpeacen uutisoima SRREN-skenaario, joka ei esittäessään uusiutuvien riittävän korvaamaan fossiiliset vuoteen 2050 mennessä ei pidä paikkaansa sinne päinkään.

    Esiin tuotiin myös ansiokkaasti Greenpeacen ja WWF:n taipumus vääristella tilaamiaan ilmastoraportteja ideologiansa mukaisesti. WWF härkisti 4-kertaisti omassa raportissaan Ranskan ja Ruotsin hiilijalanjäljet suuren ydinvoiman osuuden vuoksi saadakseen Saksan näyttämään ilmastomessiaalta. IPCC ja suurin osa tieteellisistä lähteistä kuitenkin esittää ydinvoimalle maatuulivoimaa vastaavaa hiilijalanjälkeä ja selvästi aurinkovoimaa (PV) pienempää.

    Vuonna 2014 julkaistu Germanwatchin Climate Change Performance Index meni vielä härskimmäksi ja esitti ydinvoiman omaavan kivihiiltä vastaavan hiilijalanjäljen(!) Germanwatch myös pisteytyksessään allokoi hiilipäästöille per asukas 7,5% painoarvon ilmastopisteissään, jotta taikatemppu olisi upotettu mahdollisimman syvälle metodologiapaprun uumeniin? Tarkistin uusimman (2015) indeksin ja samalla tavoin 7,5% painoarvo hiilijalanjälki per capita (sivu 23) + täysin hihasta reväistyt (ilman lähdettä esitetyt lottonumerot) ydinvoiman hiilijalanjäljestä:

    http://germanwatch.org/en/download/10407.pdf

    Eli kyllä sanoisin, että laadukasta keskustelua tarvitaan, mutta Greenpeace, WWF tai Climate Action Network eivät tällaisia tahoja selvästikään ydinvoiman ja uusiutuvien suhteen ole. Miksi ilmeisille sumuttajille pitäisi antaa mitään arvoa ilmastonmuutosta koskevassa keskustelussa?