Nelikymppisten ruotiminen jatkuu tänäkin vuonna, kun Pertti Pulkkanen ottaa käsittelyyn rock-vuoden 1972. Viime vuonna hän tahkosi läpi vuoden 1971 parhaimmiston. Arviot löytyvät Uljaan verkosta etuliitteellä 1971. Kyse ei ole pelkästä mekaanisesta jatkuvuudesta. Pulkkasen toteamus siitä, että 1972 oli erinomainen rockvuosi on helppo allekirjoittaa. Luvassa on muun muassa The Bandia, Uriah Heepia, ZZ-Topia, Sladea ja Cactusta noin viikon välein.
”Silloin tehtiin biisi- ja albumipainotteista musiikkia imagon ollessa pelkkää ekstraa. Suosikkiyhtyeilleni ja artisteilleni on tunnusomaista se, että tuotannossaan ne yhdistivät melodisuuden ja voiman. Lisäksi monet diggauskohteistani tulivat tunnetuiksi suoranaisista maratonkeikoista”, Pulkkanen hehkuttelee.
Suosikkikappaleensa 70-luvulta Pulkkanen heittää lonkalta.
”Freen Wishing Well, Rory Gallagherin Follow Me ja Grand Funk Railroadin Rock N’ Roll Soul.”
Parhaita levyjä ja bändejä kysyttäessä on jo hankalampaa.
”Mahdotonta nimetä yhtä bändiä, mutta top viisi saattaisi olla Black Sabbath, CCR, Deep Purple, Free ja The Who. Ja kyseessä on aakkosjärjestys, ei paremmuusjärjestys! Top kymppiin tulevat sitten mukaan dinosaurukset Zeppelin ja Stones sekä psykedeliabändit, joista monet mieltää ensisijaisesti 1960-luvun ilmentymiksi. Säännön vahvistava poikkeus on Grateful Dead, joka mielestäni teki parhaat levykokonaisuutensa 70-luvulla”, hän listaa ja jatkaa sitten levyihin.
”Edelleen erittäin vaikea nimetä yhtä, mutta muun muassa edellä mainittujen yhtyeiden parhaimmisto; Sabbath Bloody Sabbath, Cosmo’s Factory, Machine Head, Fire and Water, Quadrophenia sekä Grateful Deadin Workingman’s Dead, MC5:n Back in the USA ja Rory Gallagherin Tattoo.”
1972-sarjan aloittaa Status Quon Piledriver.
”Albumi, jolla Status Quo lopullisesti määritteli musiikillisen tyylinsä jopa vuosikymmeniksi eteenpäin”, Pulkkanen toteaa.