Michael Monroen viime heinäkuussa Tavastialla taltioitu livealbumi Another Night in the Sun – Live in Helsinki on kelvollinen välipala lopullista näyttöä, eli ensimmäistä Hanoi Rocksin jälkeistä, uudesta tuotannosta koostuvaa ja maaliskuussa ilmestyvää studiolevyä odotellessa. Taustayhtyeessä vaikuttavat mm. liki pitäen veriveljestä käyvä Sami Yaffa bassossa ja Wildheartsia liidaava Ginger kitarassa.
Biisikimara on makoisa cocktail Hanoi Rocks-raitoja (erityisesti Motorvatin’ toimii aina), ainoastaan yhden pitkäsoiton julkaisseen Demolition 23:n parhaita paloja, kuten Nothing’s Alright ja Hammersmith Palais, muutamia uusia biisejä, joista mainittakoon kerrassaan onnistunut You’re Next sekä covereita, kuten The Damnedin Machine Gun Etiquette sekä setin raivoisasti päättävä Stoogesin 1970.
Erinomaisen onnistuneista versioista kannattaa nostaa esiin kiitettävällä intensiteetillä etenevä näkemys Hanoin Back to Mystery Citystä sekä Michaelin soolouran todellisiin kultakimpaleisiin lukeutuvasta Dead, Jail or Rock N’ Rollista. Myös Demolition 23:n kappalemateriaali nousee kokonaisuudessa erityisen myönteisesti esiin ja osoittaa osaltaan yhtyeen ainoan albumin olleen erään Monroen tähänastisen uran laadukkaimmista.
Samin basso on miksauksessa nostettu yllättävänkin pintaan, mutta toki maestron rockin voimaa tihkuvat tulkinnat pääsevät levyllä myös oikeuksiinsa. Another Night in the Sun tarjoaa 15 kappaletta svengaavaa ja vitaalisuutta huokuvaa rock n’ rollia. Michaelin soolodebyytiltä lienee lupa odottaa varsin paljon.