Värifestivaalit Ilosaaressa viikonloppuna

Teksti ja kuvat: Pasi Huttunen
Värifestivaali järjestettiin Joensuussa ensimmäistä kertaa viime vuonna. Jälki oli kaunista.

Väriloisto valtaa taas kaupungin. ESN Joensuun järjestämä Colour Festival juhlitaan tällä kertaa Taidemuseon korttelin sijaan Ilosaaressa 14. toukokuuta. Alkujaan hindulaisessa Holi-juhlassa ihmiset heittävät ilmaan ja toistensa päälle värillistä puuteria.

Aiemmin ESN järjesti tapahtumia, joissa maiden lippuja kiinnitettiin ilmapalloihin ja päästettiin taivaalle, mutta se todettiin liian epäekologiseksi. Väripuuteri on ympäristölle ystävällistä.

ESN järjestää piknik-henkisen tapahtumaan myös esimerkiksi kasvomaalausta, pihapelejä ja musiikkia. Väriä voi halutessaan ostaa paikan päältä ja osallistua värien heittoon.

Kuvaraportti viime vuoden tapahtumasta: Holi-festivaali täytti taidemuseon pihan väreillä

Infoa väripuuterista:

Puuteri on ympäristöystävällistä, eikä se vahingoita ihoa.
Jos laitat valkoista päälle, sitä paremmin värit loistavat sinusta! Värien tulisi lähteä pyykissä, mutta älä kuitenkaan laita päälle ykköskuteitasi.
Aurinkolasit/silmälasit ehkäisevät puuteria joutumasta silmiin
Jos laitat vartalovoidetta ennen tapahtumaa, on värien peseminen pois iholta helpompaa
Myös kynsien lakkaus ehkäisee värin tarttumista kynsiin
Elektroniset laitteet ja muut tavarat kannattaa suojata muovipusseilla!

Colour Festival Ilosaaressa 14. toukokuuta kello 11-15. Värien heitto tapahtuu kello 13.