Kaupallistaminen ymmärretään eri tavoin yliopistossa ja liike-elämässä, selviää Outi-Maaria Palo-ojan innovaatiojohtamisen alaan kuuluvasta väitöskirjasta Uskottavaa kaupallistamistarinaa punomassa (2018).Outi-Maaria Palo-oja tutki tuoreessa väitöskirjassaan vuorovaikutuksen rakentumista kaksivuotisessa From Knowledge to Products -kaupallistamishankeessa, jonka tavoitteena oli muotoilla kaupallistamismalli Aino-yliopiston luonnontieteellisen tiedekunnan käyttöön. Palo-oja seurasi hankkeen johtoryhmän kokouksia, joissa liike-elämän ja yliopiston edustajat käsittelivät hankkeen etenemistä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kaupallistamisen määrittely ei ole yksinkertaista, sillä siihen vaikuttavat kaupallistamiseen osallistuvat ihmiset ja heidän väliset valtasuhteet.
”Näitä tapaamisia tarkastellessani huomasin, että kaupallisuuden merkitys ei synny demokraattisesti. Usein ne tutkijat, jotka olivat eniten äänessä, painottivat tutkimuksen ja sisällön merkitystä. Eri ihmisten sanomisilla on eri painoarvo, joka vaihtelee käsiteltävän asian mukaan”, Palo-oja sanoo.
Liiketaloudelliset osaajat eivät välttämättä saa ääntään kuuluviin yritysten ja yliopiston yhteisissä kaupallistamishankkeissa, koska yliopistomaailmassa tutkimusosaamisen painoarvo on niin vahva.
”Luonnontieteilijöillä on lähtökohtaisesti pyrkimys luoda noudatettava malli ja asettaa tavoitteet. Yrityksillä on taas tapana ensin päättää päämäärä, ja tarpeen mukaan niiden on helpompaa muuttaa toimintatapojaan.”
Myös yliopiston byrokratiaa tarjottiin monesti syyksi siihen, miksi kaupallistamisessa ei voisi edetä. Palo-oja mainitsee, että pelkkä eri alojen asiantuntijoiden tuominen samaan pöytään ei automaattisesti riitä.
”Tilannetta pitäisi myös osata johtaa niin, että kaikki saisivat aidosti tuoda näkemyksensä esiin. Lisäksi niistä pitäisi voida puhua niin, että kaikkien näkökulmat olisivat yhtä hyviä ja vuorovaikutuksessa samanarvoisia.”
Palo-ojan aineistossa liike-elämän tai rahoittajien edustajat halusivat ymmärtää ja tehdä yhteistyötä.
”Se oli toki myös tutkijoiden intressi, mutta silti ei oikein saavutettu sellaista tuloksellista ymmärrystä ja toimimisen tapaa, että kaupallistaminen olisi selvästi mennyt eteenpäin. Se on minusta mielenkiintoinen ilmiö, jonka parissa aion jatkaa tutkimustyötäni myöhemmin.”
Opettajat, tutkijat ja professorit voivat kaupallistaa osaamistaan myös puhtaasti itsensä takia. Koska omasta tulevaisuudesta akateemisessa maailmassa ei voi olla täysin varma, niin kaupallistaminen avaa Palo-ojan mukaan mahdollisuuksia saada eri vaihtoehtoja omalle urakehitykselleen.
”Toki on muistettava, että osaa tutkijoita kaupallisuus ei kiinnostaa lainkaan – silti niin, että olisi hienoa jos oma työ huomataan ja siitä on ehkä hyötyä – ja osa taas mielellään miettii, kuinka siivet kantaisivat myös liike-elämässä.”
Osaamisen kaupallistaminen ei ole vielä päässyt etenemään sydämen asiaksi yliopistoissa, joiden yhtenä lakisääteisenä tehtävänä on yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Lisäksi rahoittajat vaativat jo apurahan haussa ottamaan huomioon, kuinka tutkimuksen tuloksia levitetään, eivätkä pelkät tieteelliset julkaisut itsessään riitä siihen.
Tutkimuksen kautta saatu viesti täytyy Palo-ojan mukaan kyetä muotoilemaan sillä tavalla, että se palvelee laajemmin yhteiskuntaa. Mitä tämä tarkoittaa?
”Yliopistolaissa mainittu vaikuttaminen on määritelty laveasti varmaan sen takia, että ei ole haluttu antaa suuntaviivoja kauhean täsmällisesti, koska on niin paljon erilaista tiedettä. Monilla aloilla esimerkiksi se, että on saatu vaikka patentti jollekin keksinnölle on merkki siitä, että homma on hoidettu. Ehkä voitaisiin peräänkuuluttaa sitä, että mitäs patentin jälkeen. Kuka siitä jatkaa?”