Ministerit ja kansanedustajat ovat esillä päivästä toiseen ja antavat päätöksenteolle kasvonsa. Jokaisen poliitikon takana ahertaa avustaja, jonka näkymätön työ on järjestelmälle välttämätöntä.
Korot kopsahtelevat marmoriportaikossa. Katri Makkonen on työskennellyt eduskuntatalon pylväsrivistön takana viime vuoden lopusta alkaen. Tekemistä ja kiirettä riittää. Keskustalaisen Seppo Kääriäisen avustajan työpäivät venyvät usein iltoihin.
”Oma itse tulee viimeisenä. Ensin tässä työssä katsotaan yhteinen hyvä ja vasta sitten mietitään, olenko muistanut syödä tai lähteä kotiin”, Makkonen painottaa.
Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon vaalipiireistä valitaan yhteensä kuusitoista kansanedustajaa. Heidän vanavedessään Arkadianmäelle päätyy moni muukin itäsuomalainen. Makkonen on kotoisin Kuopiosta, kuten valtionvarainministeri Jyrki Kataisen erityisavustaja Juho Romakkaniemikin. Joensuun kunnallispolitiikassa kannuksensa hankkinut Ayla Shakir avusti Tarja Filatovia jo työministeriaikoina.
”Avustin Tarjaa vajaan vuoden ministeriaikana, ja sitten alkoi eduskuntatyö. Oppositioasema on lisännyt työmäärää jossain määrin, sillä valiokunnissa kansanedustajien työ lisääntyy”, Shakir kertoo.
Marmoriportaikkoa kuljetaan ylhäältä alas kohti avustajien työhuonekerroksia. Pieneen koppiin mahtuu nippa nappa kaikki tarvittava, ja jo kaksi ihmistä saa aikaan ruuhkan. Ohi ei pääse, jollei toinen väisty sivuun. Mitoitus on tiukka. Makkosen ja Shakirin työhuoneet ovat tismalleen samanlaisia, mutta Romakkaniemellä on Senaatintorin laidalla leveämmät oltavat. Silmämääräisesti arvioiden huone on kooltaan kolmin- tai nelinkertainen, ja katto on korkealla.
Romakkaniemi alkoi toimia politiikassa lukioaikoina, ja liittyi 17-vuotiaana Kokoomusnuoriin. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Kuopion Lyseon lukiosta.
”Sekä valtioneuvoston linna että lyseo ovat Engelin suunnittelemia, hyvin samannäköisiä uusklassisia rakennuksia. Naureskelin, että kuljin saman suunnittelijan rakennuksesta toiseen ja toisen torin laidalle”, Romakkaniemi kertoo.
Romakkaniemi on kulkeutunut kovan valtakunnallisen politiikan taustatyövoimaksi nuoriso- ja opiskelijapolitiikan kautta. Kokoomuslaisuus on Romakkaniemelle tasapainon hakemista yhteiskunnan vastuun, yhteisvastuun ja yksilön vastuun välillä. Hän puhuu sosiaaliliberalistisesta ajattelusta: ihmisten synnynnäiset eriarvoisuudet pyritään tasaamaan, jotta yksilöt voivat tavoitella mitä tahansa omien kykyjensä ja halujensa mukaan.
”Maailmaa ei nähdä mustavalkoisena, vaan vastuilla on monia tasoja. Työttömyyden tai sosiaalisten ongelmien takia pulaan joutuneita pyritään kantamaan vastuuta itsestään. Mitä järkeä minun olisi olla rikkaiden etupuolueessa, kun tulen keskiluokkaisesta perheestä”, Romakkaniemi kysyy.
”Äitini on ollut Kuopion kunnanvaltuustossa vihreänä, ja kokoomuslaisuus on minulle aito arvovalinta, kun tulen kepulaisesta pohjoissavolaisesta ja vihreästä perheestä. Kokoomuksesta on helpompi saada liberaali ja ekologisesti tiedostava puolue kuin vihreistä. Vihreät ovat jossain määrin ekologisesti jopa fundamentaali, mitä minä en missään nimessä ole. Olen maltillinen liberaali ja järkivihreästi ekologinen.”
Romakkaniemi on opiskellut niin Kuopion kuin Tampereenkin yliopistossa, ja valmistuminen häämöttää noin vuoden päässä. Romakkaniemi on ehtinyt tehdä useita erilaisia töitä kuuden vuoden aikana.
”Opiskelijapolitiikkaduunit vievät helposti, kun pääsee johonkin työnsyrjään näyttämään taitonsa.”
Romakkaniemeä on tosiaankin viety. Kokoomusnuorten puheenjohtajan työn ohessa hän alkoi avustaa kansanedustaja Reijo Paajasta kuusi vuotta sitten ja siirtyi vuoden 2004 alussa töihin silloiselle puolueen puheenjohtajalle Ville Itälälle.
”Olin ollut aika kova kriitikko nuorten puheenjohtajana puoluejohdolle. Ville sanoi, että tule avustamaan minua, kun kerta kaiken noin hyvin tiedät”, Romakkaniemi muistelee nauraen ja vakavoituu.
”Kun uskaltaa sanoa olevansa erimieltä perustellusti ja tarjoaa rakentavaa kritiikkiä koko ajan eikä räksytä tai yritä teilata ihmisiä, menestyy parhaiten.”
Sisäiset ristiriidat riepottelivat Itälän johtamaa kokoomusta, ja muuttivat myös Romakkaniemen suunnitelmat.
”Ehdin olla Itälällä muutaman viikon töissä, kun Itälä ilmoitti jättävänsä puheenjohtajan paikan ja lähtevän eurovaaliehdokkaaksi. Siinä olin aika tuulisella paikalla ja opin nopeasti politiikan realiteeteista.”
Työt eivät loppuneet, vaan vaihtuivat. Romakkaniemi aloitti hommat kokoomuksen meppiryhmän kotimaan erityisavustajana, kunnes parempaa tuli jälleen vastaan.
”Syksyllä 2005 Katainen pyysi minua poliittiseksi avustajaksi. Jos puolueen puheenjohtaja pyytää, sellaisesta tehtävästä ei voi kieltäytyä. Eduskuntavaalien jälkeen tehtävät jälleen vaihtuivat, ja tulin erityisavustajaksi valtionvarainministeriöön.”
Vaikka yksityiseltä sektorilta voisi saada kovapalkkaisempia töitä kuin ministerin erityisavustajana, viihtyy Romakkaniemi nykyisessä tehtävässään hyvin eikä hamuile muualle.
”Oli kuin viisivuotias lapsi olisi päässyt karkkikauppaan sulkemisajan jälkeen”, Romakkaniemi kuvailee.
”Oppositiossa puolueen puheenjohtajan avustajana työ oli virtuaalipolitiikkaa. Sanottiin, että näin tehtäisiin, jos oltaisiin vallassa. Valtionvarainministeriö on keskeinen paikka politiikan ytimen kannalta. Kaikki asiat ovat yleensä raha-asioita, ja kulkevat tämän kautta.”
Katri Makkonen liittyi keskustaan aloittaessaan sosiaalipolitiikan opinnot Kuopion yliopistossa 2005.
”Ajattelin, että jos aion saada jotain aikaiseksi, en saa mitään aikaiseksi yksin. Minulla ei ollut vahvaa kantaa, vaan kävin läpi kaikkien puolueiden periaateohjelmat. Valinta osui keskustaan.”
Hän mietti myös vihreitä, mutta koki varmemmaksi lähteä vanhemman puolueen toimintaan mukaan.
”Keskustalaisuus on ajattelemisen vapautta ja muhevuutta. Se lähtee kansan syvistä riveistä. En myöskään halunnut mennä vasemmisto ja oikeisto -ajatteluun mukaan. Jos niistä olisin valinnut selkeästi toisen, olisin kääntänyt toiselle selkäni”, Makkonen tuumii.
Makkonen korostaa, että kaikilla on oltava yhteiskunnassa yhdenvertainen mahdollisuus koulutukseen.
”Keskustassa on vahva liberaali virtaus ja asioita ajatellaan yksilön kautta. Yksilöt muodostavat yhteisön, ja heillä on oikeus sanoa sanottavansa, mutta kaikki tehdään yhteisön parhaaksi.”
Heti fuksivuotenaan hän lähti mukaan Kuopion yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaaleihin.
”Lähdin kokeilemaan, millaista vaalien tekeminen on. Ensimmäisessä edarin kokouksessa minulla ei ollut mitään hajua kokoustaidoista. Tekemällä olen oppinut.”
Makkonen nauttii keskustelemisesta ja yhteiskunnallisten asioiden pohdiskelusta. Hän on kiinnostunut järjestelmästä ja demokratiasta.
”Tahdon kokea, että olemme rakentamassa yhteisen Suomen hyvinvointia. On niitä, jotka mielellään seuraavat asioita sivusta, mutta minä en vain malta. Jos en itse tee, niin kuka sitten? Koen, etten voi valittaa, jollen ole itse pyrkinyt tekemään asioille mitään. Täytyy kantaa vastuu.”
Makkosella on ollut poikkeuksellinen elämä, mikä on osaltaan sytyttänyt palon vaikuttaa ja rakentaa parempaa maailmaa.
”Elämäni villeimmät vuodet kuljin käytännössä hautajaisista toisiin. Olisin voinut katkeroitua kovasti, mutta päätin, ettei elämääni viedä. Jos lähtisin etsimään valtaa vallan vuoksi tai myymään itseäni ollakseni tunnettu, olisi se pinnallista. Kaiken jälkeen en vain pysty siihen. Tunnen paloa ja pyrin tekemään elämästäni sellaisen, että viihdyn, ja saamaan samalla jotain hyvää aikaan.”
Edustajistovaalien jälkeen Makkonen kävi keskustan järjestämän politiikan akatemian, johon kuului viikon työharjoittelu eduskunnassa. Hän teki harjoittelunsa pohjoissavolaiselle kansanedustajalle, Markku Rossille.
”Menin politiikan akatemiaankin aika kriittisenä ja otin kovasti osaa keskusteluun. Ajattelin, että keskusta ei voida olla kovin paha puolue, jos se minut kouluttaa. Pidin ihmisistä ja tavasta, miten asioita tehtiin.”
Kaksi vuotta ensimmäisen edarin jälkeen Makkonen valittiin heiluttamaan kokouksissa nuijaa. Hän imeytyi opiskelijapolitiikan kautta töihin Seppo Kääriäiselle. Hän teki kuntavaalikampanjaa, kun pesti varmistui.
”Yritin joka paikassa sanoa, että olen lähdössä eduskunta-avustajaksi. Kun lautakuntapaikkojen jakoa tehtiin, en ottanut niitä vastaan. Teen nyt tämän työn hyvin, ja joka ottaa lautakuntapaikat vastaan, tekee sen hyvin.”
Taustatyö sopii Makkoselle hyvin.
”Minulle on tärkeää saada kulkea vapaasti, etten ole kukaan. Olisi kauheaa, jos ihmiset tunnistaisivat minut.”
Makkonen käy erilaisissa seminaareissa ja kokouksissa ja kerää niistä tietoja Kääriäisen käyttöön. Työhön kuuluu kansalaispalautteen läpikäyminen, taustatietojen hankkiminen ja mediaseuranta. Hän toimii myös keskustan avustajakoordinaattorina, ja perehdyttää uudet tulokkaat talon tavoille.
”Käymme asioista keskustelua Sepon kanssa. Hän kirjoittaa itse kaikki puheet, mutta me kummatkin avustajat luemme ja käymme ne läpi.”
Makkonen erottelee yhteiskunnalliset ja omat henkilökohtaiset unelmansa.
”Toivoisin meidän päättäjinä ja vaikuttajina voivan tuottaa sellaisia palikoita, joista ihmiset voisivat rakentaa oman henkilökohtaisen onnensa. Onnellisessa yhteiskunnassa mahdollisimman monet pystyvät toteuttamaan omia unelmiaan.”
Ayla Shakirin juuret ovat vahvasti Joensuussa, mihin hän muutti Istanbulista vuoden vanhana. Poliittisesta toiminnasta hän kiinnostui abivuotenaan.
”Joensuussa vallattiin vanha teurastamo, josta koitettiin saada nuorille oma kulttuuritila. En ollut mukana aktiivisessa ydinporukassa, mutta hengasin paljon talolla.”
Shakir meni seuraamaan valtuuston kokousta, jossa talon kohtalosta päätettiin.
”Ymmärsin konkreettisesti, että asioista päättävät ihmiset ovat tavallisia eivätkä millään lailla muiden yläpuolella.”
Hän kävi läpi kaikkien poliittisten nuorisojärjestöjen periaateohjelmat, ja demarinuoret tuntuivat omimmilta. Yhteisvastuullisuus ja solidaarisuus ovat osa Shakirin arvomaailmaa.
”Vapaus, veljeys ja tasa-arvo ovat minulle tärkeät sanat. Tasa-arvon käsite tuntuu olleen minulle pienestä asti sisäsyntyistä. Monet sanovat puolueiden olevan samanlaisia, mutta ne eivät ole. Varsinkin neuvottelutilanteissa erot tulevat näkyviin. Vihreät ovat esimerkiksi hyvin voivan keskiluokan asialla, ja sosialidemokraatit muistavat vaan paremmin pienituloiset ihmiset.”
Shakir on opiskellut Joensuun yliopistossa suomen kieltä ja kirjallisuutta ja tehnyt opettajan hommia. Neljä vuotta sitten Shakir muutti Joensuusta Helsinkiin. Siihen saakka hän toimi aktiivisesti Joensuun kunnallispolitiikassa.
”Kaikessa mahdollisessa olen ollut mukana. Vaikka olenkin ollut kunnallisvaaleissa ehdolla ja valtuutettuna, olen mieluummin taustavaikuttaja. Kyllähän taustatyötäkin tehdään täydellä sydämellä. On aivan eri asia panna naamansa julkisuuteen.”
Politiikassa toimimalla Shakir kokee oppineensa paljon vaikuttamisesta, tilaisuuksien järjestämisestä ja organisoinnista. Taidoista on hyötyä niin nykyisessä työssä kuin elämässäkin.
”Sosiaalinen yhteisökin on hirveän tärkeä. On syntynyt hyviä ystävyyssuhteita, jotka varmasti kantavat läpi elämän.”
Tarja Filatovin Shakir tunsi 90-luvun alusta, jolloin Filatov oli demarinuorten puheenjohtaja.
”En ole saanut politiikan parissa työskentelystä palkkaa kuin kolmen vuoden ajan. Nyt harrastus on kääntynyt työksi, mikä on mielenkiintoista.”
Aiemmin Shakir teki talkootyötä eikä palkka tullut rahana.
”Tärkeää on tunne, että saa vaikuttaa asioihin. Syvimpänä vaikuttimena on kipinä saada maailmaa paremmaksi paikaksi kaikille ihmisille elää.”
Kaikki kolme kehuvat esimiehiään parhaiksi, joiden alaisuudessa ovat koskaan työskennelleet.
”Jyrki on mahtava pomo. Hänellä on terve ja vahva itsetunto. Jyrki kuuntelee, keräilee ihmisten mielipiteitä ja panee virkamiehet, avustajat ja asiantuntijat keskustelemaan ja pistää kommentteja vastakkain. Hän ei muodosta kantojaan siten, että lähtisi metsään yksin hiihtämään, vaan keskusteluttaa.”
Poliitikkojen takana on yhteiskunnallisesti aktiivisia ihmisiä. Yhä harvempi kuitenkaan jaksaa nykyisin äänestää, saatikka käyttää aikaansa osallistumalla. Mistä laiskuus mahtaa johtua?
Makkonen uskoo mielikuvien vääristyneen, mikä vähentää kiinnostusta politiikkaan.
”Mediassa politiikka näyttää siltä, että ihmiset riitelevät ja tappelevat. Kuka haluaa mennä sinne, missä vain venkoillaan? Lisäksi politiikkaa pidetään itsekkäänä ja poliitikkojen ajatellaan ajavan vain omaa etuaan.”
Makkoselle oli yllätys, miten hyvä henki eduskunnassa vallitsee yli puoluerajojen.
”Lehdissä näkyy vain debatti, ja tuntuu, että ihmiset olisivat enemmän napit vastakkain. Täällä moikataan kaikkia, ja olen löytänyt hyviä kavereita ihmisistä, jotka ovat eri puolueessa kuin minä.”
Makkonen on avustajan työssä havahtunut kansanedustajien valtavaan työmäärään.
”Kansanedustajat tekevät kuusi-seitsemänpäiväistä viikkoa. Kuka jaksaisi vain itsensä eteen tehdä niin paljon? Kyllä siinä pitää olla itsekkyyttä ylevämpää ja syvempää mukana, jotta jaksaa”, Makkonen painottaa.
Vaikka valta ei ole houkutellut avustajista ketään politiikan pariin, on se yksi osa työtä. Kaikki keskustelevat työnantajiensa kanssa ajankohtaisista asioista, ja niin arkista kuin tausta-aineistojen hankkiminen päätöksenteon tueksi onkin, vaikuttavat tiedot poliitikkojen kantoihin. Romakkaniemi puhuu välillisestä vallasta.
”Valtionvarainministerillä ja toiseksi suurimman hallituspuolueen puheenjohtajalla on paljon sanan valtaa maan asioihin. Avustajalla ei ole suoraa poliittista valtaa. Kun on kertomassa omat mielipiteensä ja kantansa, sparrailemassa ja valmistelemassa asioita ministerin kanssa, usein sitä hymyilee, että luojan kiitos siellä olin minä eikä joku muu”, Romakkaniemi toteaa.
Opiskelijapolitiikka on oiva paikka oppia
Kansanedustajan avustamisesta unelmoivan kannattaa hankkia kannuksensa opiskelijapolitiikassa. Kataisen erityisavustaja Juho Romakkaniemi on toiminut sekä Tampereen että Kuopion yliopiston ylioppilaskunnissa.
Romakkaniemelle ylioppilaskuntapolitiikka oli itsestään selvä siirtymä, sillä hän oli jo lukioaikoina nuoriso- ja opiskelijapolitiikassa.
”Valta sinänsä ei houkuttele. Kun näkee epäkohtia ja itsellä on asioihin mielipiteitä, niin hyvässä olemassa olevassa järjestelmässä tahtoo vaikuttaa ja ottaa kantaa. Liian harva tuntuu ottavan.”
Ennen kaikkea politiikka on vastuunkantoa.
”Nuoriso- ja opiskelijapolitiikka kiteytyvät kolmeen asiaan: sinne mennään oppimaan, kantamaan vastuuta ja jotainhan sitä vapaa-ajallakin pitää tehdä.”
Tamy ja KYY ovat Romakkaniemen kokemuksen mukaan erilaisia toimintaympäristöjä.
”Tamy on pikkupolitikoinnin paikka. Siellä ollaan hirveän tosissaan ja vedetään kovasti eri ryhmien välille raja-aitoja. KYY:ssä on enemmän perhemeininki ja yhdessä hoidetaan asioita eikä välitetty siitä, mitä listaa kukin edustaa”, Romakkaniemi vertaa.
Ylioppilaskunta-ajoilta on jäänyt paljon tuttavia ja ystäviä. Erimielisyydet unohtuvat ajan saatossa.
”Rosa Meriläinen oli samaan aikaan Tamyssa kuin minä. Näimme sattumalta junassa, kun olin tulossa Tampereelta tentistä. Rosa tuli oikein halaamaan ja sanoi, että onpa juna täynnä hyviä ihmisiä”, Romakkaniemi nauraa.
”Ylioppilaskunta on turvallinen paikka koittaa politiikkaa, ja niinhän sitä eteneekin. Politiikassa ja avustajakaartissa on paljon vanhoja opiskelija ja nuorisopoliitikkoja”, Romakkaniemi toteaa.
Poliittisia broilerihautomoita ylioppilaskunnat eivät Romakkaniemen mielestä ole.
”Ylioppilaskunta ei ole paikka, josta rekrytoidaan kaikki broilerit. Ihmiset ovat paikoillaan, koska he osaavat hommansa. Politiikkaa ei opi tekemään muuten kuin politikoimalla.”
”Ylioppilaskunta on suojattu yhteisö, jossa ei kovin suuria tuhoja pysty tekemään. Se on erinomainen paikka harjoitella yhteenottoja, ottaa poliittisesti kantaa, olla vastakkain toisten kanssa ja tehdä myös järjestötoimintansa virheet.”
Viimeistään omista virheistään oppii.
”Niitä ei sitten enää tarvitse toistaa. On vain omasta tyhmyydestä kiinni, jos ei pärjää.”
Politiikassa on tilaa nuorelle sukupolvelle.
”Kun katsoo, keitä on puolueen johtajina ja keitä on muutaman vuoden kuluttua, niin kaikki ovat 70-luvulla syntyneitä. He ovat nousseet tehtäviinsä melkein vielä nopeammin kuin 70-luvulla, jolloin nuori sukupolvi nousi todella aikaisin politiikassa”, Romakkaniemi painottaa.