Pitkään jatkuneen vaalihumun aallonharja on taittunut. Toiset pyrkivät eroon ensijärkytyksestä, kun rummutus jo lähes varmasta valinnasta ei pitänytkään paikkaansa. Toisille presidentti-instituutio näyttäytyy kokonaiskuvassa toissijaisena. Yhtä kaikki usko demokraattisesti tehtyihin henkilövalintoihin näyttäisi kärsivän inflaatiosta.
Donald Trump on presidentti, josta ei etukäteen tiedetä politiikan saralla juurikaan mitään. Ottamatta kantaa siihen, miten järkevää on muodostaa itselle tuntemattomasta henkilöstä mielipide mediamylläkän perusteella, koitan itse kuitenkin pohjata isompaan kuvaan. En hetkeäkään epäile, etteikö yritysmaailmasta vallankahvaan ponnistanut mies osaisi kuunnella asiantuntijoita ja neuvonantajia. Uskon, että etukäteen oletetun Hillary Clintonin ”vakauden” kaltainen tasaisuus löydetään myös Trumpin toiminnasta. Näin näyttäisi heti alkuun käyneenkin kun katsotaan osakekurssien reaktioita ensimmäisen puheen jälkimainingeissa. Siinä missä markkinat vihaavat epävarmuutta, ne seuraavat aikaansa.
Oma toiveeni on, että asiantuntijat saavat nyt lisää jalansijaa päätöksenteossa. Kunnioitan vaalitulosta ja sitä toivoisin kaikilta muiltakin. Jos äänestäjät olivat mielestäsi tyhmiä nyt, niin toivottavasti olet sitä mieltä johdonmukaisesti aina. Silloin voidaankin kysyä: Mitä oikein odotit?
Olisiko tulos voinut olla huonompi tai parempi?
Minun mielestäni ei sen jälkeen, kun Bernie Sanders tipahti kisasta. Ja kun oma suosikki itselle turhankin vieraalta pelikentältä ei pärjää, niin tuskin kannattaa lähteä arvostelemaan sen enempää. Tärkeintä on kuitenkin luotto siihen, ettei kukaan ole lähtökohtaisesti paha. Tai typerä. Kampanja oli ameriikan malliin todella räväkkä. Trump totesi itsekin, että ”tämä poliittinen juttu on ilkeää”.
Ja niinhän se on. En usko, että mies kampanjansa takana olisi oikeasti mikään sovinistihirviö tai arvaamaton diktaattori. Hänen valintansa yhteydessä ei ole varmastikaan äänestetty oikeusvaltioperiaatetta tai ihmisoikeuksia vastaan. Hän on itseasiassa kunnostautunut vapaaehtoisen hyvän tekijänä aivan resurssiensa mukaan. Kuten vapaan ja yksilökeskeisen yhteiskunnan kannattajan kuuluukin.
Politiikkaan, talouteen ja elämään yleensä sisältyy aaltoliike; trendit muuttuvat, suhdanteet vaihtuvat. Tämä suhdanteen realisoinut vaalitulos tarkoittaa sitä, että yhteistyötä täytyy hieroa yhä tiiviimmin. Kun lähtökohtaisesti valmiudet arvioida täysin toisenlaisen poliittisen kulttuurin kampanjointia, ehdokkaita, tuloksia tai niiden seurauksia ovat hädin tuskin tyydyttävällä tasolla, oli kesken kampanjan toissijaista alkaa muodostamaan käsityksiään. Sen aika alkoi oikeastaan vasta nyt.
Ei ole syytä paniikkiin.