Uusi kritiikki: Drive nostaa hattua kasariväkivallalle

Tanskalaisen ohjaaja Nicolas Winding Refnin uusin elokuva Drive jatkaa ohjaajan synkeiden elokuvien jatkumoa. Refn on Driven myötä siirtymässä Euroopasta Hollywoodiin ja amerikkalaiseen ympäristöön. Uuteen elokuvaansa hän on kiinnittänyt melko tunnetun näyttelijäkaartin, jossa nousevat tähdet Ryan Gosling ja Carey Mulligan esittävät pääosia. Sivuosissa ovat muun muassa palkituista tv-sarjoista tutut Bryan Cranston (Breaking Bad) ja Christina Hendricks (Mad Men). Drive on pienen budjetin indie-elokuva, jolle voi povata kulttisuosiota.
Elokuva kertoo Goslingin esittämän nimettömän stuntajajan tarinan. Käsikirjoitus jättää päähenkilön menneisyyden avoimeksi, eikä perustele päähenkilön käytöstä millään tavalla. Ilman taustatarinaa elokuva alkaa esitellä ajajan arkea: päivisin hän työskentelee automekaanikkona ja ajaa elokuvien stunt-kohtauksissa. Vastapainoksi päivätöille hän toimii rikollisten pakoauton kuljettajana öisessä Los Angelesissa. Käy heti selväksi, että Gosling taitaa kivikasvoisen ja vähäpuheisen sankarin roolin hienosti.

Elokuvan juoni alkaa siitä, kun kuvioihin ilmestyy Irene (Mulligan). Goslingin näyttelyyn tulee hieman pehmeyttä, vaikka pääparin kemia ei liekkeihin roihahdakaan. Elokuva ei ehdi kehitellä romanssia kovin pitkälle, koska ajaja onnistuu sotkeutumaan mafian toimintaan ja väkivaltaiset toimintakohtaukset syövät kerronnan tilan. Ajajan on vaikea pitää moraalistaan kiinni, kun olosuhteet riepottelevat häntä. Ja nainenkin pitäisi pelastaa.
Drive on saanut Suomessa K18-leiman ja aiheesta. Elokuvassa on joukko erittäin väkivaltaisia kohtauksia, jotka hiipivät katsojan eteen huomaamatta ja yllättäen. Äänitehosteilla on suuri rooli väkivallan vaikutuksessa katsojaan: hiljaisuuden keskeltä räjähtävät mätkinnät ja laukaukset säikäyttävät. Väkivaltakohtauksissa kuitenkin korostuu hienosti Goslingin monipuoliset näyttelijän kyvyt.
Drive on kunnianosoitus 80-luvulle. Kuvauksesta, ääniraidasta ja typografiasta lähtien elokuva henkii 80-lukua, vaikka tapahtuma-aika on nykyajassa. Erityismaininta hengen luomisesta kuuluu elokuvan soundtrackille, jossa sellaiset elektroartistit kuin Kavinsky ja College ovat luoneet hienon taustan elokuvan henkilöhahmoja kehittäville ajokohtauksille. Drive on nimensä mukaisesti ajoelokuva, jossa juonta ja henkilöhahmoja kehitellään auton sisällä.

Drive ei kuitenkaan ole täysipainoinen kaahailuelokuva tyyliin Fast and the Furious, joka puolestaan lähentelee jo autopornoa. Drivessä sen sijaan käytetään auton sisustaa luontevana paikkana kohtauksille. Goslingia kuvataan usein hidastetusti ajamassa tunnelmamusiikin säestämänä ja Goslingin päänsisäiset tunnelmat tuodaan esiin 80-luvun tyyliin ristikuvina. Winding Refn on onnistunut luomaan tyylillisesti saumattoman paketin, jossa ääni ja kuva toimivat hyvin keskenään.
Elokuva jättää monia asioita vastaamatta ja pakottaa katsojan pohtimaan asioiden syy-seuraussuhteita. Moraalisesta näkökulmasta Drive antaa suorasanaisen opetuksen: jotkut ihmiset toteuttavat vaistonvaraisesti halujaan, vaikka halujen toteuttaminen johtaisi lopulta kuolemaan.

Itä-Suomen yliopiston kulttuuritieteissä opetellaan syksyllä 2011 taidekritiikin kirjoittamista. Kritiikkipraktikumissa opiskelijat kirjoittavat kriitiikkejä konserteista, äänitteistä, kirjoista, taidenäyttelyistä, elokuvista, tanssi- ja teatteriesityksistä. Kurssia vetävät kirjailija ja kriitikko Matti Mäkelä, professori Helmi Järviluoma-Mäkelä ja professori Risto Turunen. Uljas julkaisee uusien kriitikoiden tuotoksia valikoidusti.