Kuvassa dokkarin kuvaaja Teemu Liakka ja vapaasukeltaja Johanna Nordblad. Kuva: Elina Manninen
Natalie Hallan ohjaama Neljä elementtiä -dokumentti kurkistaa neljän erilaisia äärilajeja harrastavan tai työkseen tekevän ihmisen elämään. Kullakin on oma elementtinsä, joka on heidän elämänsä haukannut ja vienyt mennessään. Johanna Nordblad on vapaasukeltaja, Pako Rivas katastrofialueilla työskentelevä palomies, Philipp Halla base-hyppääjä ja Georg Zagler geologi, luolatutkja sekä luolapelastaja.
Ennen kaikkea dokumentista jää mieleen Teemu Liakan upea jälki kuvaajana. Liakka on kuvaajana tuttu myös dokkarista Järven tarina, joka sekin oli vaikuttavaa katsottavaa.
Neljä henkilöä jäävät kohtalaisen ohuiksi ja heidän tarinoihinsa olisi kaivannut lisää syvyyttä. Erityisen kiinnostavaa olisi ollut kuulla enemmän Rivasin taustasta ja polusta nykyiseen tilanteeseensa. Rivas on dokumentissa uteliaisuutta herättävä poikkeus, sillä hän ei harrasta vaan tekee työtään. Lisäksi hän vihjaa olevansa pyromaani, jonka koko ura on sovitustyötä, koska hän aikoinaan poltti jonkin talon. Tavattoman paljon kysymyksiä herää, eikä niistä juuri mihinkään vastata. Dokumentti keskittyy ihmisten sijaan nimenomaan elementteihin ja luonnonihmeiden parissa fiilistelyyn.
Vapaasukellus, ahtaissa luolissa ryömiminen, base-hyppääminen ja palomiehen homma ovat vaarallisia, eikä niiden pariin hakeutuminen ole välttämättä järjellä selitettävissä. Neljä elementtiä ei sitä edes yritä, mutta tuo kyllä hyvin esiin sen, kuinka niiden kaltainen äärilaji saattaa hyvin viedä mennessään. Leffa onkin perinteisen dokumentin sijaan kuin tavattoman pitkä musiikkivideo, josta vain puuttuu se biisi. Se on myös niin kaunista ja kiehtovaa katseltavaa, että biisiä ei tule mieleenkään kaivata. Jopa sisällön ohuuden on paljolti valmis antamaan anteeksi.