JOENSUU – Taiteilija Eetu Haverinen rohkaisee ihmisiä unelmoimaan ja keskustelemaan visioistaan maailman parantamiseksi. Vuoden 2013 loppupuolella alkaneen taidetta ja yhteiskunnallista keskustelua tuottavan projektin ensimmäisessä vaiheessa Haverinen on kuvittanut y-sukupolveen kuuluvien nuorten aikuisten unelmia. Materiaalia hän on kasannut haastattelemalla ihmisiä Helsingistä, Tampereelta, Jyväskylästä ja Joensuusta. Yhteiskunnallisia unelmia ja julistekuvituksia on syntynyt kuusi kappaletta. Vuodenvaihteessa Haverinen avasi myös FB-ryhmän Hyvät uutiset ja yhteiskunnallinen unelmointi, jossa ihmiset ovat jakaneet itseään inspiroivia uutisia.
”Ihmisten yhteiskunnalliset visiot poikkeavat paljon toisistaan: talousratkaisuja, infrastruktuuriin keskittyviä ajatuksia, sosiaalisen elämän järjestäytymistä, uudenlaista kulttuuria”, Haverinen kuvailee.
Haverinen kokoaa julistekuvitukset KATSO AURINKOA! Lokakuussa! Joensuussa! -näyttelyksi, jonka avajaiset ovat Joensuun seutukirjaston Taiteiden aukiolla 29. syyskuuta alkaen kello 18. Avajaisten yhteydessä pidetään keskustelutilaisuus, jossa yhteiskunnalliset aktiivit, opiskelijat ja muut kiinnostuneet puhuvat yhteiskunnallisista utopioistaan ja ajatuksistaan. Näyttely on esillä kirjaston ala-aulassa 29.9.-11.10.
Jutun kirjoittaja osallistuu myös keskustelutilaisuuteen avajaisten yhteydessä