Sarjassaan viidennettä Cinemarea vietettiin Tapiossa perjantaina. Viisivuotissyntymäpäivien kunniaksi yön aikana katsojia hemmoteltiin kakulla ja yleisökilpailuilla, joihin kuului lähinnä improvisaatiota, eli muun muassa muuntautuminen ihmisestä koneeksi 15 sekunnissa sekä mies, moottoripyörä ja katana kolmen hengen esityksenä. Itse lähdin kotiin ilmaisen t-paidan, kolmen Che-kassin, parin Brüno-saippuan ja Brüno-kortsujen kera. Onnistunut yö siis.
Palkintojen lisäksi yön tärkein antikaan ei tuottanut pettymystä: Elokuvakattaus oli todella onnistunut ja täynnä vaikeita valintoja. Erityisesti camp-elokuvat pääsevät oikeuksiinsa väsyneenä ja pumpattuna täyteen kofeiinia. Lukiessasi arvioita yön aikana nähdyistä elokuvista kannattaa pitää mielessä missä oloissa ja missä mielentilassa kirjoittaja on niitä katsonut.
Dead Snow
Dead Snow potkaisi Cinemaren liikkeelle täyslaidallisella natsi-zombeja. Elokuvan aikana roikutaan zombin suolista kielekkeeltä, suoritetaan amputaatio moottorisahalla (haavan sulkeminen tyylikkäästi zombin palavilla vatsahapoilla) ja tuhotaan itse hirviöitä mitä mielikuvituksekkaimmilla tavoilla. Juoni on se tavanomainen kauhuelokuvista tuttu: Nuorisojoukko on syrjäisellä mökillä juhlimassa, kunnes tapahtumat saavat hirvittävän käänteen. Norjalaisen kosketuksen elokuvaan antaa mökin sijainti lumisessa vuoristossa.
Heikoimmillaan elokuva on rakentaessaan alkuasetelmaa ja yrittäessään jopa luoda pelottavaa tunnelmaa musiikilla ja oudolla vanhalla ukolla, jonka ainoa syy elokuvassa olemiseen on, että mies selittää miksi nuorien talvisella lomakohteella ylipäätään on natsizombeja. Onneksi noin elokuvan puolivälissä tapahtumat ottavat parodisen käänteen. Tosin ei elokuvaa tosissaan tähänkään asti ole voinut ottaa, mutta nyt panokset nostetaan kattoon. Vai miltä seksikohtaus ulkohuussissa ja aivot lattialla kuulostaa?
Lopulta nuoret vihdoin tajuavat että ainoa keino pysäyttää zombit on alkaa taistella niitä vastaan. Zombinlahtauskohtaukset korvaavat kymmenkertaisesti alun takkuilun. Verinen slapstick kuvaa tehokkaasti kohtausten sisältöä. Zombi-invaasion mahdollisuutta miettiessä kannattaa muuten pitää mielessä että moottorisaha ja moottorikelkka ovat yllättävän tehokkaita tappovälineitä.
The Descent: Part 2
Elokuvana The Descent: Part 2 suhtautuu itseensä huomattavasti vakavammin kuin Dead Snow, mutta vaikka elokuvaa tehtiinkin selvästi varsin totisella otteella eivät elokuvantekijät malttaneet olla mahduttamatta kakkavitsiä sekaan.
Osa kaksi jatkaa suoraan siitä mihin ensimmäinen jäi. Ensimmäisessä osassa joukko naiskiipeilijöitä laskeutuu luolastoon josta löytyykin satojen sokeiden, lähinnä Sormusten Herran örkkien ja Klonkun sekoitukselta näyttävien olioiden yhdyskunta. Ikävä kyllä hirviöt alkavat saalistaa naislaskeutujia. Toisessa osassa selviää että yksi naisista kuitenkin selvisi verijuhlista ja pääsi ihmisten ilmoille. Selviytyjämme on kuitenkin unohtanut veriset tapahtumat eikä pysty varoittamaan naisia pelastamaan lähtevää kiipeilytiimiä luolaston vaaroista. Kaiken kukkuraksi naisia pelastamaan lähtevä kiipeilytiimi ottaa naisen mukaansa. Hirviöt saavat taas ruokaa kotiinkuljetuksena.
Kauhuelementtinsä the Descent yrittää hakea pimeydestä ja tiukista paikoista, sekä tietysti itse hirviöistä. Alku pitää vielä otteessaan, mutta pian kliseemyrsky ja hahmot joista ei välitä pätkän vertaa saavat yliotteen. Kohta ei malta odottaa milloin kaikki väärät liikkeet tekeviä seikkailijoita alkaa pudota. Onneksi sentään aika nopeasti. Harmittavasti elokuva on pelottava vain niin kauan kuin on pimeää eikä hirviöistä saa näköhavaintoa. Loppupuolella kauhuelementti katoaa kokonaan eikä pimeyttä enää käytetä ja tunnelma liukuu lähemmäksi actionia kuin kauhua.
Mitään syvempää tasoa elokuvasta on turha hakea, vaikka joku naistutkija saattaisikin löytää Descentistä mielenkiintoisia analyysejä. Erityisesti kohtaus jossa kolme naisseikkailijaa pudottavat seurueen harmaapartaisen johtajan kuiluun on aika feministisesti latautunut. Patriarkan kuolema ja vallasta suistaminen jne. Viestiä hiukan himmentää se että hirviöt, jotka ovat selkeän maskuliinisia, lopulta tappavat naissankarimme.
Tunnelman floppauksen ohella The Descentin suurin pettymys ovat sen hirviöt. Harmittavasti Sormusten Herran Klonkusta poiketen The Descentin örveltäjistä ei ole mihinkään. Oliot ovat sokeita, uskomattoman tyhmiä ja vaikka ne metsästävät kuulon avulla, jonka luulisi täydessä pimeydessä kehittyneellä lajilla olevan supertarkan, tarvitsevat kirkaisun ennen kuulohavaintoa. Jotenkin nämä evoluution hylkäämät, säälittävät ja vielä rumat, öh, klonkut onnistuvat silti tappamaan jokaikisen seurueen jäsenen paitsi yhden. Onneksi hänkin kuolee lopussa lapiosta, joten kolmatta elokuvaa ei välttämättä, siis toivottavasti, nähdä.
Top of the Heap
Blacksploitaatioharvinaisuus Top of the Heap (1972) on ehdottomasti Cinemaren mielenkiintoisin elokuva. Päähenkilönä on musta poliisi George Lattimer, joka on lopen kyllästynyt poliisien ja systeemin korruptoituneisuuteen, eikä pelkää esittää mielipiteitään. Fraasi “I can do any goddamn thing I want” tuntuu olevan miehen suosikkeja. Lopulta mies kyllästyy huumeisiin, lahjuksia ottaviin poliiseihin, rasismiin ja siihen idioottikapteeniin, joka ansaitsi paikkansa isolla määrällä perseennuolemista ja yrittää lopulta paeta kaupungista rakastajansa kanssa.
Jo pelkästään tämä taso tekisi elokuvasta katsomisen arvoisen, mutta George Lattimerillä on lisäksi eräänlainen alter ego. Poliisi Lattimerin elämä leikkautuu välillä vilkaisulla astronautti Lattimerin elämään. Kun poliisin maailmankuvassa amerikka näyttäytyy korruptoituneena ja rikollisuuden täyteisenä tunkiona, astronautti tuntuu uskovan kirkasotsaisesti sen arvoihin. Elokuva sekoittaa välillä hyvinkin hämmentävästi näitä kahta todellisuutta. Sekoilun pistäisi mielellään Lattimerin ottamien huumeiden piikkiin ja nimittäisi elokuvaa pitkäksi tripiksi, mutta hän ei käytä niin paljon huumeita että tämä olisi mielekästä. Vain kerran elokuvan aikana Lattimer antaa mennä viinan ja huumeiden voimalla, mutta astronautin sijaan kulkeudummekin viidakkomaisemiin ja musta miehemme syö vesimelonia Jambalaa-huudon säestyksellä.
Top of the Heapille tekisi mieli nauraa absurdien leikkausten ja Amerikan avaruusohjelman saaman parodian takia, mutta elokuva käsittelee sen verran tärkeitä teemoja, että nauru kuolee nopeasti huulille. Jokaista absurdia sekoilua vastaan on elokuvassa rasismia, korruptiota ja huumeongelmaa. Näille ei oikein viitsi nauraa. Joten vaikka elokuvasta löytyykin paljon camp-arvoa on se tärkeiden teemojensa vuoksi myös kiinnostava alternatiivinen kuva ajastaan.
Demons
Elokuvan alusta lähtien on selvää että camp-arvot ovat kohdallaan. Kasarimusiikki soi ja epäilyttävännäköinen hiippari seurailee elokuvan päähenkilöä: Nuorta ja todella kuumaa tyttöä. “Onneksi” hiippari haluaakin vain jaella lippuja uuteen elokuvateatteriin. Tyttö tietysti nappaa toisen todella kuuman tytön mukaansa ja suuntaa teatteriin asiaa sen tarkemmin miettimättä.
Teatterissa pari todella kuumaa miestä, joista toisen nimi on Ken, alkaa iskeä tyttöjämme. Samalla esitellään lyhyesti ketä teatteriin oikein on eksynyt. Komeiden nuorten miesten lisäksi teatteriin on löytänyt kaksi nuorta rakastavaista, keskivertoa rikkaampi musta mies, jolle on muuten annettu elokuvan parhaat vuorosanat. Elokuva jota ihmiset ovat tulleet katsomaan kertoo demoneista. Elokuvan demonius on tarttuvaa sorttia, sillä kaikki demonilta raapaisun tai pureman saaneet muuttuvat itsekin hirviöiksi. Tapahtumat lähtevät käyntiin mystisestä maskista. Elokuvan tapahtumat käyvät toteen myös elokuvateatterissa, jossa on samanlainen maski. Kaiken lisäksi teatteri on vielä kirottu eikä sieltä pääse pakoon.
Demonit muuten näyttävät todella vaikuttavilta, pelottavia kynsiä ja vihreätä limaa myöten. Hienojen erikoisefektien lisäksi elokuvassa on niin shokeeraavan epämääräisiä juonenkäännöksiä ettei siitä voi olla pitämättä. Loppuvaiheessa elokuvateatterin katon läpi tippuu helikopteri, jossa tietysti on “sattumalta” vaijeripyssy jolla viimeiset kaksi selviytyjää: Se kuuma tyttö ja lihaksikkaampi miehistä (ei Ken), pakenevat vihdoin teatterista. Juonellisena ratkaisuna kuin tyhjästä ilmestyvä helikopteri ei ole mitään verrattuna elokuvan loppuun. Lisäpisteitä vielä miehestä, moottoripyörästä ja katanasta. Täydellinen elokuva katsottavaksi kuuden aikaan aamulla, viiden elokuvan jälkeen. Hieno päätös tämän vuoden Cinemarelle.