Essi Ihosen (s. 1987) esikoisteos Ainoa taivas uppoutuu esikoislestadiolaisen seurakunnan sisällä vallitseviin ongelmiin. Suomalaisten vanhojen herätysliikkeiden sisäiset ongelmat ovat olleet viime vuosina kirjallisuudessa esillä. Ihosen romaani asettuukin tiukkaa uskonnollisuutta kriittisesti tarkastelevan kirjallisuuden rintamaan.
Seurakunta ja traditiot määrittävät 17-vuotiaan Ainon tulevaisuutta. Hän on varttunut yhteisössä, jossa isä on perheen pää, ja jossa nuorten naisten tulevaisuus on ennalta määrätty. Perheiden tyttäret kasvatetaan hyväksymään patriarkaalisuus osana elämää: kehdosta äidin kotiapulaiseksi, kotiapulaisesta vaimoksi ja mahdollisesti pian itse äidiksi. Ehkäisystä ei ole puhettakaan ja vaihtoehdot elämän suhteen ovat vähäiset.
Ainoa taivas käsittelee uskontoa ja sen tuomia rajoitteita nuoren naisen näkökulman kautta. Teos rakentuu Ainon mietteistä ja havainnoista ja seuraa hänen henkistä kasvuaan. Aino on yksinäinen ja järkevä tyttö, jolla on kriittinen lähestymistapa yhteisönsä itsestäänselvyyksinä pitämiin asioihin. Vastapainona teoksessa seurataan Ainon kautta hänen sisartaan Suvia, joka on päättänyt kulkea perheen vanhempien viitoittamaa tietä. Ulkopuolista näkökulmaa teokseen tuo Ainon veli Valo, joka on irtaantunut uskonnosta ja pyrkii vaimonsa kanssa olemaan pikkusiskoilleen avuksi.
Teoksen keskeiset teemat pyörivät itsemääräämisoikeuden ja valinnanvapauden ympärillä. Suvin sekä Ainon odotetaan menevän nuorina naimisiin, tavoite, jonka rinnalla lukiosta valmistuminenkin on toissijaista. Ainon ja Suvin isä symboloi uskontonsa konservatiivisinta tulkintaa, kun taas Suvin kautta näkyvät uskonnollisten yhteisöjen hyvätkin puolet: yhteisöllisyys ja lähimmäisenrakkaus. Teoksesta voi myös halutessaan löytää syvempiäkin merkityksiä. Teoksen päähenkilön nimi ja hänen kanssaan usein kuvattu vesielementti vievät ajatukset Kalevalan Ainon kohtaloon, joka oli tunnetusti sekin seurausta avioliiton pakollisuudesta.
Sukupuolen tuomat rajoitteet ja siveyden ylläpitämisen kääntäminen naisen vastuulle saavat lukijan herkästi miettimään epätasa-arvon pitkää historiaa. Ainon elämä heijastaa perinteisiä ja vuosisatoja vanhoja käsityksiä naisen asemasta: miestä on toteltava, hiukset peitettävä eikä ole pahitteeksi pysyä huomaamattomana.
Naisen oma tahto on toissijainen ja siveyttä on vaalittava. Tätä ilmentää hyvin kohtaus, jossa Aino erehtyy suutelemaan kihlattuaan eikä voi välttyä isänsä antamalta rangaistukselta. Hän on olemassaolollaan houkutellut kihlattuaan Armoa, ja hänen olisi tullut yksin ymmärtää torjua tämän lähestymisyritys. Ainon on mahdotonta sisäistää yhteisössä vallitsevaa epätasa-arvoa luonnolliseksi, joten hän pyrkii vapautumaan perheensä määräysvallasta. Hänen on myös vaikea vastata yhteisönsä odotuksiin naimisiinmenosta. Tämä johtaa teoksessa alusta loppuun vallitsevaan jännitteeseen isän ja tyttären välillä, mikä toki pitää lukumielenkiintoa yllä.
Ainoa taivas tavoittaa Ainon sisintä kuvaamalla myös tavallisen nuoren arjen koulunkäynteineen ja epävarmuuksineen. Hahmot tuntuvat luonnollisilta ja samaistuttavilta. Kerronta on tasaista ja tapahtumat etenevät välillä jopa turhankin verkkaisesti. Teoksessa kuitenkin pohditaan kiinnostavasti elämää myös yhteisön nuorten miesten, Ainon ja Suvin kihlattujen, kannalta. Valo-veljen rooli on puolestaan tuoda esiin, miten myös miehet ja pojat voivat yhteisöissään kärsiä.
Teos ei aiheen käsittelytavoiltaan juuri yllätä, mutta tarjoaa monipuolisia näkökulmia ja jatkaa tärkeää keskustelua uskonnollisten yhteisöjen asemasta tämän vuosituhannen Suomessa.
Essi Ihonen: Ainoa taivas. WSOY. 239 s.