Virallinen Suomi ja koulujen taideopetus eivät ole tunnustaneet Suomen ehkä kansainvälisesti tunnetuinta taiteilijaa: Touko Laaksosta, jonka taiteilijanimi Tom of Finland tunnetaan Amerikkaa myöten. Laaksonen piirsi homoeroottisia kuvia tukkijätkistä ja muista perinteisistä suomalaisista työmiehistä.
Kahden vuoden päästä Tom of Finlandista ilmestyy elokuva, jonka ohjaavat Vesa Kuosmanen ja Henri Huttunen. Vesa Kuosmanen pitää ihmeellisenä, ettei Touko Laaksosen töitä tunneta Suomessa yhtä hyvin kuin muualla.
”Opiskelin mediataidetta ja elokuvaa Englannissa ja jengi oli, että Tom of Finland on ihan mahtava”, Joensuun kupeessa sijaitsevasta Uimaharjusta kotoisin oleva Kuosmanen kertoo.
Kuosmanen palasi opiskelujensa jälkeen Suomeen ja alkoi vuonna 2010 tehdä lyhytelokuvia, joita on esitetty elokuvafestivaaleilla ympäri maailman. Mistä tuli ajatus tehdä ensimmäinen pitkä elokuva Touko Laaksosesta?
”Englantiin mentyäni aloin tutkia Laaksosen töitä ja nehän ovat aivan mielettömiä. Niissä näkyy seksuaalisuuden vapaus ja ilo. Aloin lukea Laaksosesta kertovia elämänkertoja ja siellä oli aivan uskomaton elokuvatarina valmiina. Suomeen palattuani tajusin, ettei häntä täällä tiedetä, vaikka hän on Tove Janssonin ohella tunnetuin suomalainen kuvataiteilija”, Kuosmanen pohjustaa.
Laaksosesta kertovan elokuvan keinoin voidaan Kuosmasen mielestä käsitellä 1950-luvun Suomen ilmapiiriä ja miten se vaikuttaa vielä nykyään.
Kuosmasesta on käsittämätöntä, että 1950-luvulla saattoi joutua julkisella paikalla hyväilystä kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Ajan tavan mukaan homoratsioissa kiinni jääneiden nimet julkaistiin lehdissä ja moni päätyi tekemään itsemurhan.
”Tämä tuntui minusta salatulta ja vaiennetulta palalta Suomen historiaa. Laaksonen on täydellinen hahmo elokuvassa käsiteltäväksi: hän oli päivisin todella menestyvä, komea mainospiirtäjä ja taitava pianisti. Öisin hän piirsi, maassa jossa homous oli laitonta, maailman tunnetuimpia ja parhaimpia eroottisia homofantasioita.”
”Eihän Suomi vieläkään ole seksuaalisesti eikä tasa-arvon suhteen sellainen maa, kuin se voisi olla.”
Touko Laaksonen kävi jatkosodan ilmapuolustuksen riveissä, oli sotilasarvoltaan luutnantti ja hänet palkittiin Vapaudenristillä.
”Sodan aikaan sotilaiden kesken oli paljon lihallisia iloja. Tähtitorninmäellä suomalaiset miehet harrastivat seksiä saksalaisten ja venäläisten upseereiden kanssa.”
Kuosmasen mukaan on sääli, että Tom of Finlandia ei mainita koulujen taidehistorian opetuksessa.
”Seksuaalisuuden pitäisi olla olennainen osa elämäämme eikä mitään vaiettua. Jos Tom of Finland olisi enemmän esillä, se voisi tehdä hyvää kuvalle Suomesta maailmalla ja avata samalla meidän omia näkemyksiämme.”
Suomalainen elokuva on hiljalleen muuttumassa rohkeampaan suuntaan, josta Kuosmanen mainitsee esimerkkinä maailmalla menestystä niittäneen Kovasikajuttu-dokumentin.
”Elokuvien aiheet Suomessa rajautuvat jo ennen tekovaihetta minimiin, koska elokuvan levittäjän näkökulmasta on ehkä helppoa tehdä turvallista materiaalia. Elokuvien tekeminen riippuu paljon julkisesta rahoituksesta. On ollut ilo huomata, että Suomessa on viime vuosina tehty omannäköisiä elokuvia ja omalla otteella.”