Teimme Töhö-osastosta perusteellisen SWOT-analyysin, joka kertoo kaiken, mitä siitä on tiedettävä.
SWOT
Vahvuudet |
Heikkoudet |
Mahdollisuudet |
Uhat |
Töhö-osasto on kevyt, pinnallinen, hiukan seksistinen ja erittäin hauska. Se uusintaa lukuisia erilaisia stereotypioita viihteen nimissä. Tarinan osalta kirjoittajat Samu Heikinmatti ja T.H Korstén menevät sumeilematta ja varsin onnistuneesti sieltä, missä aita on matalin. Ohjaaja Tuomas Uusitalo apulaisohjaaja Sami Nousiaisen kanssa on saanut kaivettua roolihahmot hyvin esiin näyttelijöistä ja ohjausjälki on muutenkin laadukasta. Ohjaustyö on speksin kaltaisessa esityksessä luultavasti tärkein yksittäinen tekijä siinä viihtyykö katsoja vai kiemurteleeko hän myötähäpeässä. Töhö-osasto viihdyttää.
Musiikki on uudelleensanoitettuja sovituksia tutuista hittibiiseistä ja muutama korvamato mahtuu mukaan. Omstartteihin reagoidaan hyvin. Lisäksi tuotesijoittelua on tehty häpeämättömällä tavalla kun Kerubin bataattiranskikset chili-aiolilla ilmestyvät yllättävästä paikasta.
Tarina ei sijoitu niin sairaalamaailmaan vaan sairaalasarjojen maailmaan. Sairaalasarjoista ammennetaan sopivat ja tunnistettavat karikatyyrit. Esimerkiksi laulujen sanoituksissa tuodaan silti esiin juuri sen verran todellisen sairaalatyöläisyyden arjen makua, että sen tunnistaa asiaan vähän vähemmänkin perehtynyt katsoja.
Tarina sidotaan yhteiskunnalliseen kontekstiin ja se tulee lähemmäs. Se toimii muistutuksena siitä, mistä tähänkin viihdespektaakkeliin paetaan. Viihdesisältö iskee tehokkaammin ja tarkemmin. Konkreettinen osallistuminen esityksen toteuttamiseen omstarttien muodossa vahvistaa entisestään eskapistista kokemusta.
Kokonaisuutena RajaSpeksi on juuri sitä, mitä speksiltä odottaa ja se toimii kuin häkä.
Töhö-osasto Kerubissa 12., 13., 20., 21., 26. ja 27. huhtikuuta. Lisätietoa osoitteesta rajaspeksi.wordpress.com