Torille maalataan ihmisketju
16.05.2012 klo 2.40 | Pasi Huttunen, teksti & kuva
JOENSUU – Taideteos yhdistää ihmiset toisiinsa Joensuun torilla tänä kesänä. Kaupunkilaisten silueteista muodostuu ihmisketju, joka kulkee torin läpi.
“Ideana on luoda katumaalaus, jossa käytetään apuna vapaaehtoisten siluetteja, jotka maalataan torin pintaan kirkkailla väreillä. Tarkoituksena on luoda kaupunkilaisten avulla yhteisöllinen taideteos”, kertoo teoksen tekijä Outi Vornanen.
Ketjuun tarvitaan Vornasen mukaan noin 90-100 henkilöä. Teoksen toteuttaminen aiotaan aloittaa 19. toukokuuta jos sää sen sallii.
“Ketjua maalataan aina muutama henkilö kerrallaan. Tilanteen mukaan katsotaan montako maalataan yhtenä päivänä, ja minä päivänä teoksen tekeminen jatkuu”, Vornanen kertoo.
“Säävaraus on huomioitava, sillä eihän sateessa ole kiva makoilla eikä maalikaan tartu”, hän lisää.
Graafisen suunnittelun opiskelija Vornanen päätyi maalauspuuhiin torille kaupunkikeskustayhdistyksen järjestämän kilpailun kautta.
“Aloin etsiä kaupungilta kohdetta, joka toimisi kuin tyhjä taulupohja. Valitsin kohteiksi kävelykadun ja torin. Teoksen toteutusta suunnitellessa päädyin kuitenkin käyttämään toria. Halusin tuoda joensuulaisia yhteen ja luoda heidän avullaan jotain heidän näköistään. Lapsekkuus on myös aina kiehtonut minua, ja tässä teoksessa on hieman samaa fiilistä, kuin lapsena katuliiduilla asfalttiin piirtäessä.”
Tapahtuma Facebookissa:
Ihmisketju-yhteisötaideteos Joensuun torille Vapaaehtoisia kaivataan!
Jätä kommentti
Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.
- Timo Voipio:
Hetkinen. Yhtiöt ovat tehneet jo sopimukset, joita ne eivät voikaan tehdä ilman, että kaupunki omistaa jotain, jota se ei vielä omista ja jonka hankkimisesta ei ole olemassa edes... - Nah Ciainen:
Kun molemmat ovat kaupungin omistuksessa, voiko kaupunki asuttaa ketä tahansa Ellin kämmppin? Jos niin on, kiitän onneani, että valmistuin Joensuusta hyvän sään aikana. - Pertti Ström:
Ei kannata myydä osaketta pois, Ojalainen vaikutta lierolta.













