Torikokous tuo tyytymättömät toreille

Lauantaina järjestettävä Torilla tavataan! -tapahtuma kerää maailman kansalaisia yhteen demokratian puolesta. Suomessa espanjalaisen Democracia real YA! -liikkeen alullepanema rauhanomainen protesti järjestetään yhteensä kolmessatoista kaupungissa Kuopio ja Joensuu mukaanlukien.

”Finanssimahdin painostuksen alaiset poliittiset johtajamme toimivat vain harvojen eduksi välittämättä siitä, mikä on tuon toiminnan hinta yhteiskunnan, inhimilllisyyden tai ympäristön kannalta. Edistämällä rahanhimoisia sotia ja köyhdyttämällä kokonaisia kansakuntia johtava eliitti ryövää meiltä oikeutemme vapaaseen ja oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan. Tästä syystä kutsumme sinuakin osallistumaan tähän rauhanomaiseen protestiin”, kuopiolaiset kertovat tiedotteessaan.

Liikkeen alkuperäisen manifestin mukaan liike ei kannata mitään selkeästi määriteltyä poliittista ideologiaa. Manifesti painottaa likkeen jäsenien olevan tavallisia työssäkäyviä tai opiskelevia kansalaisia. Julkilausumassa esitetään huoli kansalaisten sananvallan vähyydestä politiikassa ja taloudessa.

”Me tarvitsemme eettisen vallankumouksen. Sen sijaan että laittaisimme rahan ihmisten yläpuolelle, laitamme sen takaisin palvelukseemme. Me olemme ihmisiä, emme tuotteita. Minä en ole sen tuote, mitä ostan, miksi ostan ja keneltä ostan”, manifestissa todetaan.

Kuopiossa tyytymättömien torikokouksen järjestävät yksittäiset aktivistit. Tapahtuma järjestetään kaupungintalon edustalla lauantaina 15. lokakuuta kelloa 12 – 14. Tapahtuman avaa jalkapallovalmentaja, lähihoitaja ja kansalaisaktiivi Atik Ismail. Torilla voi ilmaista enimmillään viiden minuutin puheessaan vaatimuksensa julki. Jatkoja vietetään illalla Resistori-klubilla.

Joensuussa tapahtuma aloitetaan torilla talkookeittiön merkeissä kello 9. Varsinaisesti tapahtuma alkaa järjestäjien mukaan kello 11. Yhdeltä käynnistyy mielenosoitusmarssi, jonne kannustetaan ottamaan mukaan rooliasuja, kylttejä ja kalistimia. Kulkue päättyy Väentalolle, jossa on järjestäjien mukaan luvassa keskustelua ja muun muassa nettiyhteys Espanjan tapahtumiin.

Torilla tavaataan! 15. lokakuuta alkaen Kuopiossa kello 12 ja Joensuussa kello 11.

Lisätietoa:
Torilla tavataan! -tapahtuman nettisivut

15M-liikettä seuraava suomalainen sivusto

15-M liikkeen manifesti