Esseisti kirjoitti (taas) romaanin
Savukeitaan esseistit ovat olleet yksi viime vuosien kiinnostavimmista kirjallisista ilmiöistä. Savukeitaan parhaita on Tommi Melender, jonka esseet käsittelevät lähes poikkeuksetta kirjallisuutta. Hän kirjoittaa myös kirjallisuusaiheista blogia, Antiaikalaista. Melenderin uusin teos on kuitenkin romaani, Kylmä sota. Valitettavasti hän ei kirjoita romaaneja yhtä hyvin kuin esseitä.
Kylmän sodan keskushenkilö on taloustieteilijä Vertti Harmaja, joka teoksen aluksi joutuu onnettomuuteen finanssikriisin runtelemassa Reykjavíkissä ja kärsii sen jälkeen erilaisista neurologisista oireista, kuten pakko-oireista, jotka pakottavat tämän huutamaan törkeyksiä ääneen. Miehen avioliitto on luisunut tasaista alamäkeä jo pitkään eikä hän enää tiedä, rakastaako vaimoaan. Ulrika-vaimo taas suhtautuu aviomieheensä enimmän aikaa avoimen vihamielisesti. Näistä lähtökohdista alkaa teos, joka alaotsikkonsa mukaan on romaani rakkaudesta.
Asetelma on satiirinen: erittäin älykäs, mutta introvertti ja naissuhteissa saamaton mies näkee kauniin naisen, jonka haluaa pelkästään ulkonäön perusteella. Hän on niin epäonnekas, että saa tämän. Ulrika on akateemisen, kulturellin ja tiedostavan kaupunkilaisnaisen stereotypia. Fiksun oloinen, mutta ajattelukyvytön ihminen, jonka ajatukset ovat valmiiden ajatusten sanakirjasta. Vertti kuitenkin keskittyy Ulrikan miellyttämiseen, jotta voisi ensin saada ja sitten pitää Ulrikan, jota pitää itseään ylempänä olentona. Hän lausuukin: ”Tein parhaani oppiakseni, mitä Ulrika minulta odotti, ja tulin murheelliseksi nähdessäni, ettei se koskaan aivan riittänyt, paljastin aina tavalla tai toisella tylsämielisyyteni.”
Pariskunnan osapuolista Vertti valitsee kumppanin rintojen koon perusteella ja ihmettelee kun yhteiselämä on vaikeaa. Ulrika taas tympääntyy siihen, ettei mies olekaan sitä mitä hän aluksi esitti olevansa. Mies ei tulekaan pääsemään sellaiseen yhteiskunnalliseen valta-asemaan, mitä Ulrika kuvitteli. Parisuhde näyttäytyy teoksessa yleisemminkin kulissina ja statussymbolina. Ihmiset, joilla ei ole paljoakaan yhteistä, jostain syystä ajautuvat elämään yhdessä. Seksillä on Vertin ja Ulrikan suhteessa pieni ja mitätön rooli, yhtä humalaisen ja nukkuvan traagista kohtausta lukuunottamatta sitä ei teoksen aikana ole.
Kirjallisuudesta Kylmässä sodassa mainitaan mm. Kafkan Linna ja Camus´n Sivullinen. Päähenkilö Vertti Harmaja lausuu, ettei hänellä ole sisäistä elämää. Kuitenkin Vertti tekee tavallista akateemista työtä, hänellä on puoliso, paras ystävä, työtovereita ja harrastuksenakin ainakin taidenäyttelyt. Hän ei ole päällisin puolin mitenkään erikoinen henkilö, mutta kokee sekä elämänsä että maailman jotenkin vieraiksi. Hän ei silti kaipaa menneeseen, eikä oikein tiedä, mikä hänen elämässään voisi realistisesti ottaen olla kovin paljon paremminkaan. Elämästä puuttuu suurempi tarkoitus, mutta Vertti osaa olla kaipaamatta sitä uskonnoista tai muista yhdentekevistä eskapistisista houreista. Vieraantumisesta Melender kirjoittaa hieman samaan tyyliin kuin ihailemansa Michel Houellebecq: 60-lukulaiset ja arvoliberalismi veivät ihmisiltä uskon suuriin kertomuksiin eivätkä antaneet tilalle mitään. Vieraantuminen on tästä looginen seuraus.
Rakkaus on Kylmässä sodassa enemmän tai vähemmän narsistisen ihmisen halua olla rakastettu kuin vaikkapa pyyteetöntä uhrautumista rakastettunsa vuoksi. Vertti Harmajan paras ystävä Holger, joka omien sanojensa mukaan on linkolalainen ihmisvihaaja, on teoksessa ainoa, joka näyttäisi rakastavan pyyteettömästi. Hänen rakkautensa kohdistuu omaan lapseen. Lapsen äidistä Holger on eronnut eikä pysty vakituiseen parisuhteeseen kenenkään kanssa, koska alkaisi ajatella, mistä jää paitsi sitoutuessaan yhteen ihmiseen. Holger haluaa rakkautta, mutta ei yksiavioisuutta, koska seksisuhteiden hankkiminen on hänelle helppoa. Ihmiset ovat kuin mitä tahansa hyödykkeitä, joita hankitaan ja myöhemmin tarpeettomina hylätään. Tähän elämään kuitenkin pystyvät vain ”geneettiset jättipotit”, kauneimmat ja hyväosaisimmat. Muiden osaksi jää olla vähäarvoisia tai jopa aivan arvottomia hyödykkeitä.
Kylmää sotaa voi väittää Matti Pulkkista mukaillen kaikkiruokaiseksi romaaniksi. Siihen mahtuu satiiria, talousanalyysia, typerää erisnimihuumoria, aikalaiskuvausta ja esseististä pohdintaa rakkaudesta. Valitettavasti teoksen suurin yksittäinen kompastuskivi on Melenderin kieli. Kun kieli on tuttu esseistä, blogiteksteistä ja edellisistä romaaneista, ei sillä voi lähteä kirjoittamaan kirjaa, joka sisältää pieruhuumoria. Etäinen ja vähän surumielinen kerronta ei vain siihen sovi. Teos olisi ollut parempi ilman nimihassutteluja ja paskakyrpävittu-huumoria. Nämä kirjalliset keinot voi huoletta jättää juhavuorisille ja artopaasilinnoille.
Kylmä sota on puutteistaan huolimatta kelvollinen lukukokemus eikä lukija tähän tarttuessaan haaskaa aikaansa. On rohkeaa lähteä kirjailijana koettamaan jotain, mitä ei ole ennen tehnyt. Melenderin lukijat olivat jo varmasti tarpeeksi monta kertaa lukeneet miehestä, joka ei viihdy nykyajassa ja keskustelee mieluummin ajan ylitse kirjallisuuden välityksellä Gustave Flaubert´n kanssa. Odotan mielenkiinnolla Melenderin seuraavaa teosta, oli se sitten esseekokoelma, romaani tai jotain muuta.
Tommi Melender: Kylmä sota. WSOY. 211 s.