Lumi (Anni Turunen) ja Vilma (Mervi Venäläinen) Pakkahuoneella, joka näytelmän maailmassa toimiii kirpputorina, kahvilana ja päivätoimintakeskuksena työttömille. Kuva: Aarne Kukkonen
Työryhmän ohjaamassa teoksessa on poimittu yhteiskunnallisia virtauksia ajastamme luokkayhteiskunnan rakentamisesta sekä loputtoman brändäämisen ja itsensä manageroinnin vaatimuksesta aina Sipilän hallituksen vaivaannuttavaan fistbumbbailuun saakka.
Käsikirjoitukseen on poimittu asioita tarkkanäköisesti ja kokonaisuus muodostuu hyvin kriittiseksi ajankuvaksi, vaikka tarina sijoittuukin tulevaisuuteen. Tarina paikallistetaan Joensuuhun monella tavalla. Teksti viittaa esimerkiksi siihen, kuinka Vapaudenpuiston puut Joensuussa halutaan kaataa, jotta kaupungintalo näkyisi paremmin. Hyvin joensuulaisen tekstistä tekee myös se, että läpi näytelmän käydään kamppailua vanhan, kauniin rakennuksen säilyttämisestä. Ja vielä korostetaan huolestuttavia yhteiskunnallisia kehityskulkuja takaumassa, jossa käy ilmi, että rasisminvastaisessa mielenosoituksessa syntyi väkivaltainen selkkaus, jossa kuoli ihmisiä.
Vaikka kyseessä on paikoin hyvin synkkä dystopiakuvaus, on viesti lopulta toiveikas.
Pohjois-Karjalan journalistiyhdistyksen vappulehden Sulkasadon vuoden 2015 numerossa vinoiltiin, kuinka Joensuun ylioppilasteatteri tekee ”rajua, hiukan vaivaannuttavaa yhteiskuntakriittistä spektaakkelia liian pienellä budjetilla ja liian nopealla aikataululla”. Save me! ei ole vaivaannuttava, mutta muuten kuvaus sopii hyvin. Läpi ensi-illan tuntuu, että on yritetty tehdä vähän suurempaa kuin mihin rahkeet lopulta riittävät. Työryhmän yhdessä käsikirjoittama näytelmä rönsyilee paljon ja lopullinen hiominen on jäänyt jossakin määrin kesken. Esityksen rytmi särkyy aika ajoin ja osa siirtymistä hoituu hiukan kömpelösti. Kenties ohjaaja Hannele Autilta olisi tarvittu hiukan tiukempaa otetta. Samalla olisi kenties ollut hyvä tiivistää esitystä. Nyt kesto oli väliaikoineen osapuilleen kaksi tuntia 40 minuuttia.
Musiikki kannatteli näytelmää esityksen pituudesta huolimatta hyvin, joskin osa laulusuorituksista tuli jännityksen vuoksi hiukan kireänä. Myöhemmissä esityksissä ne luultavasti pääsevät paremmin oikeuksiinsa kunhan tunnelma vähän vapautuu. Useammalta laulajalta jäin kaipaamaan vähän lisää äänenvoimakkuutta. Monta säettä hukkui kuulumattomiin.
Kaikki tämä ei silti vie pois esityksen vaikuttavuutta. Yhteiskunnallinen analyysi on sikäli tarkkasilmäistä, että kosketuspintaa arkeen löytyy. Ja taiteellinen kunnianhimo on hienoa katsottavaa vaikka toteutus jääkin hitusen puolitiehen.
Näyttelijöistä on mainittava Teemu Jaatinen, jonka kansanomaiset koomikon elkeet purivat kerta toisensa jälkeen. Lisäksi Mervi Venäläinen Vilman roolissa tekee läpi esityksen hyvin vaikuttavaa työtä. Hän pitää koko lavaa hallussaan hyvin pienieleisellä läsnäolollaan.
Save me! on yllättävä ja kiehtova sekoitus helposti lähestyttävää kesäteatteriestetiikkaa, aidosti viiltävää yhteiskuntakritiikkiä sekä taiteellista kunnianhimoa. Keskeneräisyydessäänkin hieno kantaesitys.