The Monuments Men

Ammutaan järeillä, mutta ohi

George Clooney, Bill Murray, Matt Damon ja Cate Blanchett. Toisen maailmansodan mittelöihin hieman poikkeavasta tulokulmasta lähtevä The Monuments Men, ampuu valkokankaalle järeällä kalustolla.
Lähtökohdat ovat kutkuttavat. Tositapahtumiin perustuvassa tarinassa ikääntyneet taidetietäjät pistetään etulinjan tuntumaan pelastamaan maailman arvokkaimpia taideteoksia natsien kynsistä. Tarttumapintaa olisi oikeastaan useampaankin suuntaan. Clooneyn kautta piirtyy mieleen ehkä ajatus Ocean’s Eleven -elokuvien kutkuttavista twisteistä. Toisaalta vellovaan draamaankin olisi mielenkiintoisia tulokulmia: Millaisena taistelutanner piirtyy taiteentuntijan näkökulmasta? Mikä on perheellisen akateemikon paikka keskellä kivääriin tarttuneita nuorukaisia? Mitä järkeä on jahdata veistoksia ja maalauksia ihmishenkiä nielevässä sodassa?

Valitettavasti The Monuments Men ei draamana sukella kovin syvälle. Poikkeuksellisesta tulokulmasta ei ammenneta paljoa, ja henkilöhahmot jäävät ohuiksi. Sen sijaan Clooneyn ohjaama raina lainaa seikkailuelokuvista ja komediasta. Lopputulos ei vain liimaannu yhteen.
Vitsit eivät ole niin hyviä, eikä tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa ole uskallettu loikata kunnolla seikkailunkaan puolelle. Olisiko nyt käynyt niin, että väljään draamakäsikirjoitukseen haluttiin tuoda vähän maustetta? Tyylien soppa jää vaille kärkeä ja suuntaa.

Taideaarteita jahtaavien miesten tarina kulkee perusvarmaan Hollywood-tyyliin. Kuvaus rullaa mukavasti ja elokuvaa on kiva katsella. Näyttelijäsuorituksista Cate Blanchett osuu muutaman kerran todella nappiin – eivätkä toki muutkaan näyttelijät riman alta vedä. Sodassa sattuu erikoisia asioita, minkä pari kohtausta onnistuvat välittämään kiitettävästi. Valitettavasti The Monuments Menin perusvire ei vain jätä kummoista muistijälkeä.