The Band: The Band

Klassikkotasoinen toinen albumi

Kanadalainen The Band on eräs merkittävimmistä rockyhtyeistä ja kaiken arvostuksensa ansainnut. Runsaasta yhteistyöstään Bob Dylanin kanssa tunnetuksi tulleen yhtyeen jäsenet kitaristi Robbie Robertson, rumpali Levon Helm, basisti Rick Danko sekä kosketinsoittajat Richard Manuel ja Garth Hudson hallitsivat kaikki useita instrumentteja ja Hudsonia lukuun ottamatta kaikki toimivat myös solisteina.
The Bandin kaksi ensimmäistä pitkäsoittoa, Music from the Big Pink sekä yhtyeen nimeä kantanut toinen albumi on useasti kohotettu rockmusiikin kaanoniin. Niistä jälkimmäinen oli kappalemateriaaliltaan ehkäpä yhtyeen kaikkein vahvin työ. Rumpali Levon Helm sai vokalisoitavakseen pitkäsoiton tunnetuimpaan antiin lukeutuvat kappaleet, kuten Amerikan sisällissodasta tekstillisen aiheensa ammentaneen The Night They Drove Old Dixie Downin sekä tyylitajuista ja kekseliästä perusrockia edustaneet Up on Cripple Creekin sekä erinomaisesti svengaavan avausraidan Across the Great Divide.

Heikkoa hetkeä albumilta on luonnollisesti turha etsiä, mutta aivan erityisen upeita ovat Richard Manuelin (valtaosasta The Bandin klassikoita vastasi Robbie Robertson) kylmät väreet nostattava balladi Whispering Pines, nöyrän koskettava The Unfaithful Servant, mainiosti rullaava Rag Mama Rag sekä lopussaan Robbie Robertsonin kitarointia tyylikkäimmillään esittelevä päätösraita King Harvest (Has Surely Come).

Erinomaisen kappalemateriaalinsa lisäksi The Bandin keskeisin ansio lienee se, että yhtye edusti Creedence Clearwater Revivalin ja muutaman muun harvan ja valitun yhtyeen kanssa musiikillisesti ja tekstillisesti perusarvoja aikana, jolloin Amerikassa rockin keskeinen musiikillinen tyylilaji oli psykedeelinen rock, jonka puitteissa on toki myös työstetty koko joukko rockin klassikoita.

Rick Danko 29.12.1943–10. 12. 1999