Hardrocknimen tyylikäs paluu
Sacramentolainen hardrockyhtye Tesla julkaisi esikoispitkäsoittonsa Mechanical Resonance jo vuonna 1986. Sen seuraajaa The Great Radio Controversy saatiin odotella vuoden 1989 alkuun. Molemmat pitkäsoitot olivat varsin tasokkaita ja niistä jälkimäinen sisälsi myös singlehitin Love Songin muodossa. Aikalaisiinsa verrattuna Tesla oli musiikillisessa ilmaisussaan miellyttävällä tavalla menneestä ammentava ja sen vertailukohdiksi esitettiinkin Zeppelinin ja Aerosmithin kaltaisia klassikkonimiä. 90-luvun alussa Tesla julkaisi onnistuneen unpluggedina toteutetun tuplaliven Five Man Acoustical Jam. Omaa tuotantoa edustaneiden kappaleiden akustisten tulkintojen lisäksi tarjolla oli useampia covereita. Suurten nimien lisäksi mukana oli myös harvinaisempaa herkkua, kuten näkemys Five Man Electrical Bandin kappaleesta The Signs. Vuoden 1991 loppupuolella ilmestynyt Psychotic Supper on yhtyeen omasta mielestä sen paras pitkäsoitto. Teslan toiminta hiljeni vuoden 1996 tienoilla, mutta yhtye palasi neljän vuoden tauon jälkeen uuden vuosituhannen alussa.
Kuluvan vuoden kesäkuussa ilmestynyt Simplicity on järjestyksessään jo Teslan seitsemäs studioalbumi. Yhtyeen kokoonpano on edelleen lähes legendaarisin lukuun ottamatta Tommy Skeochin korvannutta kakkoskitaristi Dave Rudea. Uutukaisellaan Tesla kuulostaa edelleen itseltään, hyvällä tavalla retrohenkiseltä ja varsin energiseltä. Albumin neljäntoista raidan joukossa ei ole juurikaan täytettä, useita potentiaalisia hittikandidaatteja sitä vastoin kylläkin. Sellaisista mainittakoon erityisesti Life is a River, Cross My Heart ja nykyisin varsin harvinaislaatuisesti kylmät väreet nostattava Other Than Me. Tesla voi laittaa kappaleidensa otsikoiksi Sympathyn ja Honestyn ja kuulostaa suhteellisen vakuuttavalta. Yhtye, joka jo ensimmäisten albumiensa kansiteksteissä vastusti koneita, kantaa samasta asiasta edelleen aitoa huolta esimerkiksi uutukaisensa avausraidalla MP3. Vaikka hardrockin nimissä kuljetaan edelleenkin, vahva melodisuus on myös nykyisin eräs Teslan tavaramerkeistä. Time Bombin kaltaisilla raidoilla päästään silti jyräämään kelpo tavalla ja slovariosastoa albumilla edustaa selkeästi ainoastaan päätösraita ’Til That Day. Solisti Jeff Keithin persoonallinen ääni on vain parantunut vuosien myötä ja soolokitaristi Frank Hannon osoittaa edelleen olevansa todella pätevä kepin varressa. Teslaa jo vuosikausia diganneelle yhtyeen uutuus on vähintään tervetullut. Toivottavaa olisi, että se löytäisi myös aivan uutta kuulijakuntaa.